Uskallammeko voittaa teollisuuden uusjaossa?

Olemme teollisuus- ja taloushistorian taitekohdassa, kenties suurimmassa sitten teollisen vallankumouksen. Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi, yhdessä voimistuvan ympäristöllisen kestävyyskriisin kanssa, jakaa nyt maailmantalouden pelikortit uudelleen. Etenkin riippuvuus fossiilisesta energiasta kuten maakaasusta on nyt paljastanut yhden monista kääntöpuolistaan, tehtaiden sulkeutuessa ympäri Eurooppaa. Kriisi on kuitenkin aina myös mahdollisuus. Suomella olisi nyt erinomaiset edellytykset voittaa isosti ja saada maahan paljon korkean lisäarvon tuotantoa esimerkiksi Saksan kärsiessä. Mutta se vaatii panostuksia.

Suomella on monia vahvuuksia. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni, meillä on erinomaista osaamista ja ylipäätään korkealle koulutettu väestö. Meillä on jo melko vähäpäästöistä ja fossiilisista riippumatonta energiantuotantoa, ja lisää on rakenteilla. Meillä on jäähdytysvettä, ja niin viileä ilmasto, että jäähdytyksen tarve on vähäisempää. Meillä on kotimaisia mineraaliesiintymiä. Meillä on biomassaa.

Esimerkiksi Geologisen tutkimuskeskuksen apulaisprofessori Simon Michaux, jonka erittäin perusteelliset katsaukset ovat tarkastelleet yksityiskohtaisesti maamme edellytyksiä pärjätä väistämättömässä, kaikkia maita koskettavassa kestävyyssiirtymässä, toteaa suorasanaisesti: ”Suomen nettoasema [fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisessa] saattaa olla yksi maailman vahvimmista.”

Fysikaalisista syistä on selvää, että tulevaisuuden valmistava teollisuus tulee perustumaan sähkön, vedyn, syntetisoitujen lähtöaineiden (mm. ammoniakki, metanoli), kestävästi kasvatetun biomassan ja kohtuudella kaivettujen mineraalien käyttöön. Suomella, ja yleisemmin Pohjoismailla, olisi erinomaiset edellytykset tarjota kaikkea näitä. Voisimme esimerkiksi pyrkiä houkuttelemaan kemian teollisuutta puhtaalla vetytuotannolla ja rakentaa aidosti kestävää biotaloutta. Voisimme myös pyrkiä kehittämään omaa osaamista mineraaliteollisuudessa, jotta mahdollisimman suuri osa maamme ainutkertaisten kansallisaarteiden arvosta jäisi hyödyttämään Suomea, suomalaisia ja suomalaista teollisuutta – kuten Outokummun kupariesiintymän ympärille koko suomalaista metalliteollisuutta kohottaneen osaamiskeskittymän jääräpäisesti rakentanut vuorineuvos Eero Mäkinen aikanaan johtoajatuksensa tiivisti.

Suuria voittoja ei kuitenkaan voida saada, ellemme ole valmiita ottamaan lainkaan riskejä. Suomen kortit ovat nyt erittäin hyvät, paremmat kuin lähes millään muulla Euroopan maalla. Ne pitää kuitenkin uskaltaa pelata. Tämä tarkoittaa rohkeaa teollisuuspolitiikkaa ja valtion väliintuloa. Riskinotto puolestaan tarkoittaa, että osa riskeistä realisoituu, ja osa hankkeista epäonnistuu.

Mikäli poliitikot nyt pelkäävät esimerkiksi velanottoa tai epäonnistumisista seuraavia kohuja niin paljon, että kieltäytyvät sijoittamasta tulevaisuuteen, Suomen tulevaisuus voi olla synkkä. Tuotannon lisäarvon kasvattaminen on vaikeaa; ajautuminen matalan lisäarvon alkutuotantoon onnistuu tekemättä mitään. On olemassa todellinen vaara, että Suomi ajautuu de facto siirtomaaksi, tuottamaan muihin maihin sijoittuneelle ja niissä lisäarvoa tuottavalle teollisuudelle edullisia raaka-aineita kuten sähköä, vetyä, puuta ja mineraaleja. Sellaisessakin Suomessa varmasti elettäisiin, mutta siirtomaiden osa on aina ollut karu. Pyrinnöt kasvattaa elintasoa tai edes säilyttää nykyinen elintaso johtaisivat lähes varmasti kiihtyvään luonnonvarojen riistoon – ja romahdukseen, kun seinä ennemmin tai myöhemmin tulisi vastaan.

Rohkea teollisuuspolitiikka ei tarkoita teollisuuden summittaista tukemista tai teollisuuden edustajien kaikkien toiveiden täyttämistä. Meneillään oleva suuri murros, kenties suurin murros sitten teollisen vallankumouksen, tarkoittaa väistämättä joidenkin olemassaolevien alojen kutistumista ja alasajoa. Toimialat, jotka ovat olemassa vain koska esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tai puun hinta ei vastaa käytöstä aiheutuneiden vahinkojen kustannuksia, tulevat väistämättä kuolemaan. Näitä aloja ei pidä tekohengittää veronmaksajan kukkaroilla, vaikka kuinka moni populisti sitä vaatisi. Sen sijaan on huolehdittava siitä, että niillä työskentelevät ihmiset ovat turvassa ja siirtymä on myös heille oikeudenmukainen.

Uuteen tulee sijoittaa rohkeasti, hyväksyen tosiasiaksi, että kenties jopa suurin osa sijoituksista tulee epäonnistumaan – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Sijoituksissa tulee painottaa aloja, joilla on tosiasialliset mahdollisuudet menestyä maailmassa, jonka tuotanto perustuu yllämainittuihin energian ja raaka-aineiden lähteisiin. Apuna arvioinnissa tulee käyttää luonnontieteellisin ja teknis-taloudellisin perustein tehtyjä laskelmia esimerkiksi kulutuksen suhteesta tuotettuun lisäarvoon. Poliitikot yksin eivät todennäköisesti osaa tehdä parhaita ratkaisuja, mutta yhteistyö esimerkiksi isänmaan edun henkilökohtaisen hyödyn edelle asettavien teollisuuden edustajien kanssa voi auttaa kehittämään hyviä strategioita. Tarvitsemme nyt kymmeniä tai satoja uusia Eero Mäkisiä, rautaisia osaajia joiden ohjenuorana on maamme aarteiden käyttäminen kestävästi meitä kaikkia reilusti ja oikeudenmukaisesti hyödyttävillä tavoilla.

En ole itse teollisuuden johtohahmo enkä poliitikko, mutta jos vain voin jotenkin auttaa ja kasvattaa todennäköisyyttä, että Suomen asukkaat voittavat tulevassa siirtymässä, olen valmis auttamaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita, olitte sitten politiikasta muuten kanssani mitä mieltä tahansa.

Olen myös tehnyt yhden väitöskirjan Suomen teollisuuden historiasta. Siksi tiedän, että sata vuotta sitten päättäväinen, oman osaamisen kasvattamiseen luottanut aktivismi esti erään kansallisaarteen myynnin halpaan hintaan ulkomaille, ja sen sijaan loi sen ympärille kotimaisen osaamiskeskittymän, jonka kokonaisarvoa on hankala mitata. Mainittakoon kuitenkin, että jos Outokumpu ei olisi pysynyt kotimaisissa käsissä, esimerkiksi kaivostekniikan vientiä ei Suomessa todennäköisesti olisi juuri lainkaan, eikä esimerkiksi eräskään Nokia Electronics olisi voinut aloittaa liiketoimintaansa tekemällä kaapeleita Outokummun kaivamasta ja laadukkaaksi sähkökupariksi jalostamasta malmista.

Mikään luonnonlaki ei estä meitä toimimasta samoin kuin sata vuotta sitten, kasvattaen Suomesta lisäarvon tuottajan raaka-aineiden viejän sijaan. Osa yrityksistä tulee epäonnistumaan, mutta näillä korteilla on hyvin epätodennäköistä, että kaikki epäonnistuisivat. Nyt olisi aika mennä ”all in.”

Yksi vastaus artikkeliiin “Uskallammeko voittaa teollisuuden uusjaossa?

Mitäpä mietit?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.