Avainsana: Kriisi

Suora tuki kuluttajille on paras tapa helpottaa energiakriisiä

~ J. M. Korhonen ~ Yksi kommentti

Sähkön hinnan voimakas nousu vaatii hallitukselta nopeita toimenpiteitä suomalaisten tukemiseksi ja yksilöille kohtuuttomien seurausten välttämiseksi. Talven 2022-2023 aikana edes teoreettisesti vaikuttamaan ehtivistä toimista kokonaistaloudellisesti tehokkain, joustavin, vähiten odottamattomia vaikutuksia aiheuttava ja kokonaisuutena todennäköisesti paras auttamiskeino olisi kotitalouksien ja yritysten suora rahallinen tuki.

Tuen jakaminen vaatisi todennäköisesti väliaikaista lainanottoa, mutta koska sähkön hinnan nousu Suomessa ei käytännössä johdu sähkön tuotantokustannusten kasvusta, suurin osa kustannuksista saataisiin takaisin sähköntuottajien ansiottomia windfall-voittoja verottamalla. Niinpä suoran tuen nettovaikutus valtion budjettiin, valtion velkaan ja velkaantumisasteeseen jäisi pieneksi.

Suora rahallinen tuki apua tarvitseville on osoittautunut sadoissa tutkimuksissa säännöllisesti erittäin hyväksi, usein tehokkaimmaksi keinoksi auttaa etenkin akuuteissa hätätilanteissa (Bastagli ym. 2018). Tämä johtuu siitä, että markkinatalouden perusperiaatteiden mukaisesti ihmiset itse tietävät poliitikkoja ja viranomaisia paremmin, millainen hyödykkeiden kuten sähkön kulutus hyödyttää heitä itseään eniten (Hayek 1945). Hyödykkeen kuten sähkön hinnan nousu puolestaan on markkinatalouden toiminnalle olennaisen tärkeä signaali niukkuudesta. Tähän hintasignaaliin puuttuminen esimerkiksi verotuksen, hintakaton tai sähkömarkkinoiden “korjaamisen” keinoin aiheuttaa lähes väistämättä odottamattomia sivuvaikutuksia. Näin on erityisesti silloin, kun hintasignaaliin puututaan epävarmoina aikoina ja kiireessä, ilman että toimenpiteiden seurauksia kyetään tarkasti arvioimaan.

Esimerkiksi sähkön hintakatto johtaisi niukkuuden vallitessa jompaan kumpaan kahdesta tilanteesta: joko valtio joutuisi maksamaan sähkön tuottajille hintakaton ja tuottajien vaatiman hinnan erotuksen, tai hintakattoa kalliimpi tuotanto jäisi syntymättä. Ensimmäisessä tapauksessa sähköntuottajilla olisi suuri kiusaus avata veronmaksajan laskuun avoin piikki voittojen maksimoimiseksi, toisessa tapauksessa seurauksena olisi kiertäviä sähkökatkoja kun tuotanto ei riitä kattamaan kysyntää. Sähkön verotuksen alentaminen puolestaan valuisi helposti vähintään osin sähkömarkkinoille: niukkuuden vallitessa sähköä myyvillä on kannustin nostaa hinnat tasolle, jonka ostajat kykenevät maksamaan. Siksi veronalennusten hyöty jäisi väliaikaiseksi, ja ilman windfall-veroja, hyödyttäisi helposti enemmän sähkön myyjiä kuin kuluttajia.

Suoran rahallisen tuen jakaminen kuluttajille olisi kaikkein paras tapa välttää kiireessä tehtyjen päätösten odottamattomat vaikutukset ja tukea niitä, jotka apua eniten tarvitsevat. Kuluttajat tietävät itse parhaiten, miten heidän tulisi saamansa tuki käyttää. Suora tuki kannustaisi kulutuksen säästöön kaikkia niitä, jotka voivat vähentää kulutustaan. Samanaikaisesti se tukisi niitä, jotka syystä tai toisesta eivät voi. Koska suora tuki ei vaikuttaisi hintasignaaliin, kannusteet kulutuksen vähentämiselle olisivat kaikkein suurimmat juuri niinä ajanhetkinä, kun kulutusta pitäisi eniten vähentää. Esimerkiksi esitetty tuki tietyn summan ylittävälle sähkölaskulle sen sijaan vähentää kannustimia säästää sähköä silloin kun sitä pitäisi säästää. Tuensaajien mahdollisesti säästämä raha palaisi myös suurimmalta osin paikalliseen ja kotimaiseen kulutukseen, toimien näin ylimääräisenä tukena pandemiasta ja sodasta kärsiville yrityksille.

Tuki voitaisiin jakaa esimerkiksi kuukausittain tai tarvittaessa jopa viikottain suoraan kuluttajien tileille. Tuen määrä voisi näin seurata energian (ja muiden elinkustannusten) kasvua, ja siihen olisi helppo puuttua mikäli kriisi päättyy tai odottamattomia vaikutuksia kaikesta huolimatta ilmenee. Toisin kuin esimerkiksi verovähennykset tai muut joskus myöhemmin maksettavat korvaukset, suora tuki auttaisi kaikkia ihmisiä nyt eikä joskus tulevaisuudessa. Sähkön hinnan nousun vuoksi kaatuvat yritykset ja kadonnut hyvinvointi eivät palaa jälkikäteisillä korvauksilla. Siksi yleisen hyvinvoinnin kannalta olisi parempi tukea ihmisiä heti eikä myöhemmin. Suora tuki auttaisi myös köyhimpiä, joilla on muutenkin vähiten varaa selvitä kriisistä, joita vain suurimpiin sähkönkuluttajiin kohdistuvat tuet kuten esitetty tuki yli 500 euron sähkölaskulle ei auta, ja joille verovähennyksistä ei olisi myöhemminkään juuri hyötyä. 

Tuen määrä voidaan päättää monella eri tavalla. Suora rahallinen tuki on erityisen tehokas tukimuoto silloin, kun tukea tarvitsevat voidaan tunnistaa luotettavasti (Henderson 2021). Kotitalouksien ja yritysten sähkön kulutus normaaliaikoina tunnetaan hyvin, ja siksi tukea tarvitsevat voitaisiin nyt tunnistaa helposti. Koska sähkön hinnan nousu haittaa kaikkien elämää, periaatteessa tukea tulisi maksaa kaikille kuluttajille. Tuen määrä voitaisiin kuitenkin yksilöidä esimerkiksi kriisiä edeltäneen tai arvioidun “normaalikulutuksen” mukaisesti. Tuen määrään voisi myös vaikuttaa tuensaajan tulotaso, tai tuki voisi olla suorastaan progressiivinen. Näin esimerkiksi vähätuloinen, sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva saisi enemmän tukea kuin hyvätuloinen, kaukolämpöverkkoon liitetyssä kerrostalossa asuva.

Suoran tuen kustannukset valtiolle riippuvat tuen määrästä ja kriisin kestosta. On kuitenkin tärkeää huomata, että sähkön hinnan nousu Suomessa ei johdu juurikaan sähkön tuotantokustannusten noususta, vaan sähköpörssin toimintalogiikasta. Väliaikainenkin tuotannon vähyys korottaa siksi pörssihintoja merkittävästi. Kuluttajien maksama korkeampi hinta ei katoa savuna ilmaan, vaan päätyy sähkön tuottajille. Näitä sodasta aiheutuneita ansiottomia voittoja voidaan ja tulee verottaa windfall-verolla. Koska korkeammat hinnat päätyvät Suomessa suurimmaksi osaksi sähköntuottajien voittoihin, suuri osa kaikesta maksettavasta suorasta tuesta voitaisiinkin saada jälkikäteen takaisin windfall-verotuksella. Niinpä suurenkin tuen nettovaikutus valtion velkaantumiseen voisi jäädä pieneksi, vaikka velkaa todennäköisesti joudutaankin ottamaan väliaikaisesti. 

Tarkemmat laskelmat aiheesta ovat tarpeen, mutta teoriassa voisi olla mahdollista, että riittävän tiukkoihin windfall-veroihin yhdistyvällä suoralla tuella voitaisiin korvata sähkön hinnan nousun vaikutukset lähes kokonaan ilman, että valtion velka kasvaa merkittävästi tai valtion puuttuminen markkinoiden toimintaan aiheuttaa odottamattomia vahinkoja. Näin on etenkin silloin, jos windfall-veroista kyetään päättämään koko sähköpörssin tai EU:n laajuisesti, ja myös Suomeen ulkomailta tuodun sähkön tuottajien windfall-voittoja kyetään verottamaan.

Suora tuki voidaan myös yhdistää muihin toimenpiteisiin, vaikka riittävän suuri suora tuki tekisikin periaatteessa muut väliaikaistoimet tarpeettomiksi. Jos tarpeeksi suurta suoraa tukea ei kuitenkaan syystä tai toisesta voida tai haluta maksaa, pienikin suora tuki auttaisi tehokkaasti etenkin niitä, jotka apua eniten tarvitsevat.

Ehdotamme, että hallitus ryhtyy kiireellisiin toimenpiteisiin suoran tuen maksamiseksi suomalaisille kuluttajille. Meneillään oleva energiakriisi tuskin jää viimeiseksi kriisiksi jolloin vastaavaa, markkinaehtoista, byrokratialtaan kevyttä, odottamattomilta vaikutuksiltaan vähäistä ja automaattisesti tehokkaasti kohdentuvaa tukea voitaisiin tarvita. Suoran tuen maksamisen mahdollisuudet kannattaisi siksi selvittää tarkasti siinäkin tapauksessa, että esimerkiksi lainsäädännön hitaus estää suoran tuen jakamisen talven 2022-2023 aikana.

Kaiken tässä esitetyn saa kopioida vapaasti ja käyttää miten haluaa. Tärkeintä minulle on se, että kansalaisia saadaan autettua tehokkaasti, ei se, kuka saa ehdotuksesta kunnian. Google Docs-muodossa oleva versio kommentointimahdollisuudella löytyy täältä.

Lähteet

Bastagli, F., Hagen-Zanker, J., Harman, L., Barca, V., Sturge, G., & Schmidt, T. (2019). The Impact of Cash Transfers: A Review of the Evidence from Low- and Middle-income Countries. Journal of Social Policy, 48(3), 569–594. https://doi.org/10.1017/S0047279418000715

Hayek, F. A. (1945). The Use of Knowledge in Society. The American Economic Review, 35(4), 519–530.

Henderson, H. (2021). Why cash payments aren’t always the best tool to help poor people. The Conversation. http://theconversation.com/why-cash-payments-arent-always-the-best-tool-to-help-poor-people-156019

Sähkön hintakriisi johtuu vihreän siirtymän hitaudesta

~ J. M. Korhonen ~ 2 kommenttia

Kaikissa maissa on ihmisiä, joilla on ideologinen, suorastaan irrationaalinen viha kaikkea ympäristönsuojeluksi jotenkin laskettavaa kohtaan. Siksi meilläkin moni ulvoo nyt, että sähkön hinnan nousun syynä olisi vihreä siirtymä. Kriisin taustoihin ja muiden maiden tilanteeseen perehtyminen kertoo kuitenkin aivan toista.

Eurooppaa koettelevan energiakriisin välittömänä syynä on maakaasu. Siksi kriisi iskee erityisen kovana maissa, jotka käyttävät paljon kaasua, ja joissa kulutus on heikon energiatehokkuuden vuoksi suurta. Maissa, joissa fossiilista voimaa on vähemmän ja energiatehokkuus suurta, kriisi on pienempi.

Paraatiesimerkki erityisen paljon kriisistä kärsivästä maasta on Iso-Britannia. Vaikka talvi siellä ei ole suomalaisella mittapuulla erityisen kylmä, keskimääräinen kotitalouden sähkö- ja lämpölasku tulee tänä vuonna olemaan 3549 puntaa (4205 euroa). Ensi vuoden laskuksi ennustetaan 6616 puntaa. Näin on siitä huolimatta, että käytössä on jo hintakatto kotitalouksien energianlaskulle, ja veronmaksaja tukee jokaista kodinomistajaa 400 punnalla. Ilman energiakattoa, lasku olisi jo hyvin paljon suurempi.

Hintakaton seurauksena energiayhtiöitä on jo ajautunut konkurssiin, kun ne eivät ole voineet siirtää kustannusten nousua hintoihin. (Laskun tästäkin maksaa ennen pitkää kuluttaja ja veronmaksaja.) Yrityksillä hintakattoa ei ole. Pubit joutunevat sulkemaan oviaan, kun tulossa on kymppitonnien lisälaskuja.

Syy tähän kaaokseen on viime kädessä se, että britit ovat riippuvaisia maakaasusta ja vieläpä pahasti jäljessä energiatehokkuudessa. Lämpö tuotetaan tehottomasti ja vuotaa harakoille.

Kartta Euroopan asuinhuoneistojen lämpötilan laskusta viidessä tunnissa. Iso-Britannian asunnot vuotavat eniten lämpöä.
Asuinhuoneiston lämpötilan lasku 5 tunnissa, kun sisälämpötila on 20 ja ulkolämpötila 0 celcius-astetta.

Entä mikä on syy siihen, että tehokkuudessa ollaan jäljessä ja kaasusta niin riippuvaisia?

Briteissä tehtiin se mitä moni Suomessakin on toivonut. David Cameronin konservatiivihallitus nimitti energiatehokkuuden parantamiseen ja fossiiliriippuvuuden vähentämiseen tähdänneet hankkeet ”viherhumpaksi” ja lopetti ne 2013 – ”cut the green crap,” Cameronin kerrottiin sanoneen. Esimerkiksi lisäeristyksen asennusten määrä putosi päätösten jälkeen jopa 92 % eikä enää siitä noussut. Myös maatuulivoiman, kaikkein halvimman uuden sähköntuotannon, rakentaminen romahti, kun tuet lopetettiin ja markkinaehtoinenkin rakentaminen käytännössä estettiin kaavoitusmuutoksilla.

Lisäeristysten ja maatuulivoiman asennukset Iso-Britanniassa. Kuvien lähde: Carbon Brief

Jo alkuvuodesta laskettiin, että Cameronin päätös lopettaa ”viherhumppa” on tullut maksamaan brittiläisille 2,5 miljardia puntaa vuodessa – kun tämän vuoden energialaskun arveltiin vielä jäävän 2000 puntaan. Cameronin leikkaama ohjelma ei edes ollut kovinkaan kunnianhimoinen, eikä se olisi pelastanut kovilta laskuilta nyt. Sekin olisi silti näkynyt satasia keskimääräisessä laskussa. Ne, jotka olisivat eristäneet talojaan, olisivat säästäneet selvästi enemmän. Jos ohjelmaa olisi lopettamisen sijaan kiihdytetty, säästöä olisi voinut tulla jopa huomattavan paljon enemmän.

Arvioidut säästöt, mikäli 2013 lopetettu ”viherhumppa” olisi jatkunut sellaisenaan. Kunnianhimoisemmat toimet olisivat näkyneet suurempina säästöinä. Kuvan lähde: Carbon Brief

Entä miten muualla Euroopassa hurisee? Useimmat maat ovat joutuneet jo käyttämään kansalaisten tukemiseen suhteessa paljon enemmän veronmaksajan rahaa kuin Suomi. Suomessa tarvitaan uusia tukitoimia, mutta niitä tarvitaan myös muualla Euroopassa. Kokonaisuutena Suomi selviää silti vähällä.

Energiatukien osuus bruttokansantuotteesta. Kuvan lähde: Helsingin Sanomat

Kuten tästäkin kuvaajasta nähdään, fossiilisista luopumisessa ja energiatehokkuudessa – eli parjatussa vihreässä siirtymässä – pidemmällä olevat maat ovat keskimäärin myös selviämässä selvästi vähemmällä tästäkin kriisistä. Ranska on poikkeus sääntöön, osaksi Saksan ja Euroopan yhteisten sähkömarkkinoiden vuoksi, mutta osaksi siksi, koska kaikkien munien laittaminen yhteen koriin ei ole energiaturvallisuudessakaan viisasta. Ydinvoimaan vahvasti satsanneessa Ranskassa realisoitui yksi ydinvoiman riskeistä, kun peräti 12 uudehkoa voimalaa jouduttiin sulkemaan yhtäaikaa korroosio-ongelmien vuoksi. Samaan aikaan Eurooppaa koetellut kuumuus ja kuivuus suorastaan kuivattivat jokia ja lämmittivät niiden vettä niin paljon, että lukuisten muiden jokivettä jäähdytykseen tarvinneiden voimaloiden tehoa jouduttiin alentamaan. Tuotanto onkin 40 prosenttia normaalitasoa alempana, ja tilanteeseen odotetaan helpotusta aikaisintaan marraskuussa.

(Totean tässä kohdassa lukijoille, jotka eivät minua tunne, että olen suorastaan osoittanut mieltä ydinvoiman puolesta sekä Suomessa että Ranskassa, ja kirjoittanut Rauli Partasen kanssa aiheesta kaksi paljon käännettyä kirjaa. Tunnen ydinvoiman edut ja kannatan vahvasti sen lisärakentamista, mutta tosiasiat ovat tosiasioita: ydinvoima ei ole ihmelääke, vaikka siitä voisikin olla paljon apua.)

Ranskan ydinvoimatuotanto 2022 (sininen paksu viiva) verrattuna aikaisempiin vuosiin. Kuvan lähde Lion Hirth, Twitter.

Kokonaisuutena on kuitenkin selvää, että fossiilienergian hinnannousun aiheuttamasta kriisistä selviävät helpoimmalla ne, joilla on vähiten tarvetta fossiilienergialle. Tämä yksinkertainen tosiasia on jostain syystä päässyt lukuisilta suomalaisilta, poliitikkoja myöten, tyystin unohtumaan.

Itsestäänselvyyttä tukevat myös anekdotaaliset havainnot. Todettuani Twitterissä, että toistaiseksi voimassa olleen Ekosähkö-sopimuksemme hinta nousi vain 29,3 senttiin kilowattitunnilta, siinä missä joidenkin muiden yhtiöiden asiakkaat joutuvat pulittamaan jopa yli 60 senttiä, moni muukin ympäristöystävällisempää sähköä ostanut kommentoi hinnankorotusten jääneen paljon pienemmiksi kuin uutisissa.

Talvesta voi silti tulla meilläkin vaikea, etenkin jos säästä tulee kylmä. Talven haasteisiin voidaan kuitenkin vaikuttaa. Suhteellisen pienetkin kulutuksen leikkaukset, kunhan ne ajoitetaan oikein, voivat pudottaa sähkölaskua erittäin paljon. Tämä johtuu siitä, miten sähköpörssi toimii. Sähköpörssissä hinta määräytyy aina kalleimman hetkellisesti tarvittavan tuotantomuodon mukaan. Ajatuksena on ohjata käytön vähentämiseen silloin kun sähköstä on pulaa. (Tämä toimiikin normaalioloissa varsin hyvin.) Tätä kalleinta tuotantoa on yleensä aika vähän. Siksi pienikin leikkaus kulutuksessa silloin kun kulutus on suurinta voi näkyä todella isona pudotuksena sähkön pörssihinnassa. (Helsingin Sanomien tilaajat voivat lukea erinomaisen selostuksen sähköpörssistä täältä.)

Sähkön hintaan tänä talvena voidaan siis vaikuttaa peräti paljon yksinkertaisesti jo sillä, jos voimme siirtämää sähkön huippukulutuksen hetkeä joitain tunteja. Sähkönkulutuksen vähentäminen auttaa vielä enemmän. On myös syytä muistaa, että pörssihinta – joka voi ajoittain nousta todella korkeaksi – ei tarkoita samaa asiaa kuin sähkön keskihinta.

Sen sijaan sähkön hintaan EI voida vaikuttaa käytännössä lainkaan monen vaatimalla keinolla eli keskeyttämällä päästökauppa. Päästöoikeuden osuus sähkön hinnasta on tällä hetkellä vain n. 20 €/MWh (2 c/kWh). Vaikka tämä kustannus puolitettaisiin tai poistettaisiin kokonaan, sähkön hinta ei juurikaan muuttuisi. Tämä ei ole mielipide, vaan matematiikkaa.

Päästökaupan romuttaminen olisi myös isku Suomen teollisuuden kilpailukyvylle. Korkea päästöoikeuksien hinta suosii Suomea, koska tuotamme jo nyt sähkön enimmäkseen vähäpäästöisesti. Mikäli suomalaiset poliitikot nyt myötävaikuttavat päästökaupan jäädyttämiseen tai romuttamiseen, he antavat vapaaehtoisesti kilpailuetua esimerkiksi saksalaiselle teollisuudelle. Vaikka saksalaiset epäilemättä olisivatkin tällaisesta höveliydestä mielissään, en itse pidä hyvänä ideana antaa energiaturvallisuutensa itse rampauttaneille merkittävää kilpailuetua kosmeettisen pienen hinnanalennuksen tai ”viherhumpan” lopettamisen vuoksi.

Päästökaupan romuttamista parempi keino olisi sähköveron laskeminen, mutta senkin vaikutus sähkön hintaan on rajallinen, eikä veroa voida laskea alle nollan. Ainoa oikeasti sähkön hintaan tänä talvena vaikuttava keino onkin kulutuksen vähentäminen ja sen siirtäminen ajallisesti.

Myöskään huutelu ”turve takaisin!” ei tuo kenenkään sähkölaskuun mitään helpotusta. Suomessa ei vain ole voimaloita, jotka voisivat jauhaa enemmän sähköä vaikka turvetta olisi pihat pullollaan. Ne voimalat, jotka turvetta voisivat polttaa, eivät parhaan tietoni mukaan kärsi polttoainepulasta. Vaikka ne kärsisivätkin, turvetta ei myöskään voida enää nostaa lisää täksi talveksi, ja tänäkin kesänä turpeen nostoa rajoitti kaikkea politiikkaa enemmän sää. Vaikka nyt tehtäisiin mitä, turpeesta voisi olla edes teoriassa apua aikaisintaan ensi syksynä – eikä todennäköisesti silloinkaan.

Sähköfutuurimarkkinat, jotka tarjoavat parhaan arvauksen sähkön hintakehityksestä, ennustavat sähkön hinnan tippuvan Suomessa voimakkaasti ensi keväänä. Tuotanto kasvaa sekä Olkiluoto 3:n valmistumisen että tuuli- ja aurinkovoiman lisärakentamisen myötä. Sähkökriisi kannustaa nyt tehokkuuden ja kulutuksen joustavuuden lisäämiseen, ja nämä parannukset jäävät suurimmaksi osaksi pysyviksi. Moni yritys ja kotitalous on jo ostanut esimerkiksi sähkön käyttöä halvan sähkön ajalle automaattisesti siirtäviä järjestelmiä, ja nämä sijoitukset tuottavat hyötyä tästä eteenpäin.

Sähkön toteutunut hinta ja futuurien ennakoima hinta Suomessa. Kuvan lähde: Yle

Asiantuntijoiden viesti on jokseenkin yhtäpitävä. Kuten Ylen haastattelema Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen toteaa,

…sähkön hintakehitys näyttää ”isossa kuvassa” valoisalta. Sähkön tuotannon – etenkin tuulivoiman – rakentaminen on kiihtynyt ja siitä hyötyvät myös sähkönkuluttajat.

– Kaikki lisätuotanto alentaa sähkön hintaa, Ruusunen sanoo.

– Merkittävät investoinnit tuulivoimaan ovat juuri se tie, joka vie meidät edulliseen sähkön hintaan.

Kaiken kaikkiaan voimme todeta, että paljon ja aiheetta parjattu vihreä siirtymä ei ole tämän kriisin syy. Päin vastoin, siirtymän hitaus on merkittävästi kriisin syntyyn myötävaikuttanut tekijä. Nyt siirtymä kuitenkin kiihtyy. Investoinnit fossiilittomaan tuotantoon ja tehokkuuteen kasvavat huomattavasti koko Euroopassa.

Energiakriisejä tulee luultavasti vielä lisää, mutta mitä pidemmälle kestävä siirtymä etenee, sitä vaimeammin ne iskevät. Näin käy ainakin niissä maissa, jotka ottavat siirtymän tosissaan eivätkä kuuntele populistien – eritoten konservatiivien – tyhjää huutelua.

Kuten aiemmin kirjoitin, siirtymä olisi Suomelle suorastaan mahdollisuus rakentaa esimerkiksi mineraali- ja kemianteollisuuden keskittymä edullisen vähäpäästöisen sähkön ja vedyn tuotannon sekä maamme runsaiden biomassa- ja mineraalivarojen hyödyntämiseen. Suomella olisi tässä pelissä harvinaisen hyvät kortit, mutta vihreän siirtymän jarruttelu tarkoittaisi, että jättäisimme ne vapaaehtoisesti pelaamatta, ja antaisimme voittomahdollisuudet jollekin muulle. Pahimmassa tapauksessa ideologinen, tosiasioista piittaamaton vihreän siirtymän vastustus voisi johtaa Suomen taantumiseen alkutuotantotaloudeksi, käytännössä suuryhtiöiden siirtomaaksi, joka tuottaisi halpaa sähköä, vetyä, mineraaleja ja sellua muiden maiden jalostettavaksi.

Lopuksi on vielä todettava, että vaikka tällä pilvellä on hopeareunus, niin talvesta voi tulla vaikea. Hallituksen tulee tukea etenkin vähemmän maksukykyisiä, ja uskon että näin tehdäänkin. Olemme toistaiseksi selvinneet kriisistä vähällä, kiitos jo pitkällä olleen siirtymän pois fossiilisista. Siksi meillä on vielä käyttämättä monta sellaista temppua, mitkä esimerkiksi Iso-Britanniassa on jouduttu jo pelaamaan.

(Kirjoitus pohjaa aihetta käsittelevään Twitter-ketjuuni, jonka voi lukea täällä.)

Uskallammeko voittaa teollisuuden uusjaossa?

~ J. M. Korhonen ~ Yksi kommentti

Olemme teollisuus- ja taloushistorian taitekohdassa, kenties suurimmassa sitten teollisen vallankumouksen. Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi, yhdessä voimistuvan ympäristöllisen kestävyyskriisin kanssa, jakaa nyt maailmantalouden pelikortit uudelleen. Etenkin riippuvuus fossiilisesta energiasta kuten maakaasusta on nyt paljastanut yhden monista kääntöpuolistaan, tehtaiden sulkeutuessa ympäri Eurooppaa. Kriisi on kuitenkin aina myös mahdollisuus. Suomella olisi nyt erinomaiset edellytykset voittaa isosti ja saada maahan paljon korkean lisäarvon tuotantoa esimerkiksi Saksan kärsiessä. Mutta se vaatii panostuksia.

Suomella on monia vahvuuksia. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni, meillä on erinomaista osaamista ja ylipäätään korkealle koulutettu väestö. Meillä on jo melko vähäpäästöistä ja fossiilisista riippumatonta energiantuotantoa, ja lisää on rakenteilla. Meillä on jäähdytysvettä, ja niin viileä ilmasto, että jäähdytyksen tarve on vähäisempää. Meillä on kotimaisia mineraaliesiintymiä. Meillä on biomassaa.

Esimerkiksi Geologisen tutkimuskeskuksen apulaisprofessori Simon Michaux, jonka erittäin perusteelliset katsaukset ovat tarkastelleet yksityiskohtaisesti maamme edellytyksiä pärjätä väistämättömässä, kaikkia maita koskettavassa kestävyyssiirtymässä, toteaa suorasanaisesti: ”Suomen nettoasema [fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisessa] saattaa olla yksi maailman vahvimmista.”

Fysikaalisista syistä on selvää, että tulevaisuuden valmistava teollisuus tulee perustumaan sähkön, vedyn, syntetisoitujen lähtöaineiden (mm. ammoniakki, metanoli), kestävästi kasvatetun biomassan ja kohtuudella kaivettujen mineraalien käyttöön. Suomella, ja yleisemmin Pohjoismailla, olisi erinomaiset edellytykset tarjota kaikkea näitä. Voisimme esimerkiksi pyrkiä houkuttelemaan kemian teollisuutta puhtaalla vetytuotannolla ja rakentaa aidosti kestävää biotaloutta. Voisimme myös pyrkiä kehittämään omaa osaamista mineraaliteollisuudessa, jotta mahdollisimman suuri osa maamme ainutkertaisten kansallisaarteiden arvosta jäisi hyödyttämään Suomea, suomalaisia ja suomalaista teollisuutta – kuten Outokummun kupariesiintymän ympärille koko suomalaista metalliteollisuutta kohottaneen osaamiskeskittymän jääräpäisesti rakentanut vuorineuvos Eero Mäkinen aikanaan johtoajatuksensa tiivisti.

Suuria voittoja ei kuitenkaan voida saada, ellemme ole valmiita ottamaan lainkaan riskejä. Suomen kortit ovat nyt erittäin hyvät, paremmat kuin lähes millään muulla Euroopan maalla. Ne pitää kuitenkin uskaltaa pelata. Tämä tarkoittaa rohkeaa teollisuuspolitiikkaa ja valtion väliintuloa. Riskinotto puolestaan tarkoittaa, että osa riskeistä realisoituu, ja osa hankkeista epäonnistuu.

Mikäli poliitikot nyt pelkäävät esimerkiksi velanottoa tai epäonnistumisista seuraavia kohuja niin paljon, että kieltäytyvät sijoittamasta tulevaisuuteen, Suomen tulevaisuus voi olla synkkä. Tuotannon lisäarvon kasvattaminen on vaikeaa; ajautuminen matalan lisäarvon alkutuotantoon onnistuu tekemättä mitään. On olemassa todellinen vaara, että Suomi ajautuu de facto siirtomaaksi, tuottamaan muihin maihin sijoittuneelle ja niissä lisäarvoa tuottavalle teollisuudelle edullisia raaka-aineita kuten sähköä, vetyä, puuta ja mineraaleja. Sellaisessakin Suomessa varmasti elettäisiin, mutta siirtomaiden osa on aina ollut karu. Pyrinnöt kasvattaa elintasoa tai edes säilyttää nykyinen elintaso johtaisivat lähes varmasti kiihtyvään luonnonvarojen riistoon – ja romahdukseen, kun seinä ennemmin tai myöhemmin tulisi vastaan.

Rohkea teollisuuspolitiikka ei tarkoita teollisuuden summittaista tukemista tai teollisuuden edustajien kaikkien toiveiden täyttämistä. Meneillään oleva suuri murros, kenties suurin murros sitten teollisen vallankumouksen, tarkoittaa väistämättä joidenkin olemassaolevien alojen kutistumista ja alasajoa. Toimialat, jotka ovat olemassa vain koska esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tai puun hinta ei vastaa käytöstä aiheutuneiden vahinkojen kustannuksia, tulevat väistämättä kuolemaan. Näitä aloja ei pidä tekohengittää veronmaksajan kukkaroilla, vaikka kuinka moni populisti sitä vaatisi. Sen sijaan on huolehdittava siitä, että niillä työskentelevät ihmiset ovat turvassa ja siirtymä on myös heille oikeudenmukainen.

Uuteen tulee sijoittaa rohkeasti, hyväksyen tosiasiaksi, että kenties jopa suurin osa sijoituksista tulee epäonnistumaan – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Sijoituksissa tulee painottaa aloja, joilla on tosiasialliset mahdollisuudet menestyä maailmassa, jonka tuotanto perustuu yllämainittuihin energian ja raaka-aineiden lähteisiin. Apuna arvioinnissa tulee käyttää luonnontieteellisin ja teknis-taloudellisin perustein tehtyjä laskelmia esimerkiksi kulutuksen suhteesta tuotettuun lisäarvoon. Poliitikot yksin eivät todennäköisesti osaa tehdä parhaita ratkaisuja, mutta yhteistyö esimerkiksi isänmaan edun henkilökohtaisen hyödyn edelle asettavien teollisuuden edustajien kanssa voi auttaa kehittämään hyviä strategioita. Tarvitsemme nyt kymmeniä tai satoja uusia Eero Mäkisiä, rautaisia osaajia joiden ohjenuorana on maamme aarteiden käyttäminen kestävästi meitä kaikkia reilusti ja oikeudenmukaisesti hyödyttävillä tavoilla.

En ole itse teollisuuden johtohahmo enkä poliitikko, mutta jos vain voin jotenkin auttaa ja kasvattaa todennäköisyyttä, että Suomen asukkaat voittavat tulevassa siirtymässä, olen valmis auttamaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita, olitte sitten politiikasta muuten kanssani mitä mieltä tahansa.

Olen myös tehnyt yhden väitöskirjan Suomen teollisuuden historiasta. Siksi tiedän, että sata vuotta sitten päättäväinen, oman osaamisen kasvattamiseen luottanut aktivismi esti erään kansallisaarteen myynnin halpaan hintaan ulkomaille, ja sen sijaan loi sen ympärille kotimaisen osaamiskeskittymän, jonka kokonaisarvoa on hankala mitata. Mainittakoon kuitenkin, että jos Outokumpu ei olisi pysynyt kotimaisissa käsissä, esimerkiksi kaivostekniikan vientiä ei Suomessa todennäköisesti olisi juuri lainkaan, eikä esimerkiksi eräskään Nokia Electronics olisi voinut aloittaa liiketoimintaansa tekemällä kaapeleita Outokummun kaivamasta ja laadukkaaksi sähkökupariksi jalostamasta malmista.

Mikään luonnonlaki ei estä meitä toimimasta samoin kuin sata vuotta sitten, kasvattaen Suomesta lisäarvon tuottajan raaka-aineiden viejän sijaan. Osa yrityksistä tulee epäonnistumaan, mutta näillä korteilla on hyvin epätodennäköistä, että kaikki epäonnistuisivat. Nyt olisi aika mennä ”all in.”

Voitteko muuttaa työpaikkanne yleishyödylliseen tuotantoon?

~ J. M. Korhonen ~ Yksi kommentti

Olemme nyt pahan talouskriisin kynnyksellä. Kukaan ei vielä tiedä, miten kauan koronaviruksen aiheuttama kaaos jatkuu, tai miten paha kriisistä tulee, mutta todennäköisesti se ei hellitä nopeasti, ja näyttää varmalta, että kriisistä tulee vakava. Hyväkuntoisia yrityksiä tulee kaatumaan kaikissa maailman maissa, ja ammattitaitoista työvoimaa sekä ajanmukaisia työkoneita tulee jäämään tarpeettomaksi, samaan aikaan kun yhteiskunnassa olisi valtavasti tekemättömiä, tarpeellisia töitä. Koska vakavat kriisit ovat sijoituskapitalismiin olennaisesti kuuluva piirre, näin on käynyt monesti ennenkin, ja siksi kirjoitan nyt levittääkseni erään aikaisemman kriisin aikana syntynyttä ja testattua ideaa.

Vuonna 1974, vuosi etenkin länsimaisia yhteiskuntia perinpohjaisesti järisyttäneen öljykriisin alkamisen jälkeen, brittiläinen lentokoneiden ja aseiden osien valmistajan Lucas Aerospacen johto ilmoitti työntekijöilleen omistajan aikovan ”uudelleenjärjestellä” yrityksen. Yrityksestä oli tätä ennen irtisanottu jo 5000 työntekijää, ja sen pääomistajan, sijoitusyhtiö GEC:n, omistamista yrityksistä oli irtisanottu aikaisempien ”uudelleenjärjestelyjen” yhteydessä yhteensä 60 000 työntekijää, samalla kun GEC:n voitot kasvoivat 75 miljoonasta punnasta 108 miljoonaan puntaan (1). Lucas Aerospacen työntekijät olivat kuitenkin osanneet odottaa uutista. Työntekijöiden 12 ammattijärjestöä perustivat nopeasti ja oma-aloitteisesti yhdistyneen luottamusmiesten komitean edustamaan yhteisesti koko yrityksen työvoimaa sen viidessätoista eri toimipaikassa. Tällä haluttiin ennen kaikkea estää yrityksen johtoa käyttämästä aikaisemmin onnistunutta ”hajota ja hallitse”-taktiikkaa, jolla se oli peluuttanut yrityksen eri osia ja toimipaikkoja toisiaan vastaan ja saanut näin ajettua läpi aikaisemmat irtisanomiset.

Komitea ei kuitenkaan tyytynyt vain vastustamaan irtisanomisia. Se ryhtyi myös toimiin kehittääkseen irtisanomisuhan alaisille tehtaille uutta, yhteiskunnallisesti tarpeellista liiketoimintaa. Komitea kyseli ensin 180 tehtaan ulkopuoliselta taholta ideoita yhteiskunnalliseen tarpeeseen vastaaviksi tuotteiksi, joita tehtaalla olisi voitu valmistaa, mutta sai vain kolme vastausta. Sen jälkeen komitean jäsenet ymmärsivät, että parhaita asiantuntijoita sille, mitä tehtaassa voitaisiin tehdä, olisivat tehtaan työläiset. Tällä kertaa kysely tuotti 150 tuoteideaa. Nämä sisälsivät esimerkiksi munuaisdialyysikoneiden tuotannon lisäämisen, ambulansseihin suunnitellun kannettavan elossapitojärjestelmän, leikkaussaleihin tarkoitetun parannetun verenlämmittimen ja synnynnäisen selkärankahalkion aiheuttamasta halvauksesta kärsiville lapsille tarkoitetun liikkumisen apuvälineen valmistaminen. Dialyysikoneista oli tuolloin pulaa Iso-Britanniassa, ja liikkumisavulle saatiin jo 2000 kappaleen tilaus (2). Muita ideoita olivat esimerkiksi lämpöpumppujen, aurinkoenergiajärjestelmien, tuulivoimaloiden, autojen hybridivoimalinjastojen ja raitiovaunu-bussiyhdistelmän tuottamisen. Ideoita myös kokeiltiin ja kehitettiin edelleen, sekä tehtaan työntekijöiden voimin että yhteistyössä niin potentiaalisten asiakkaiden kuin esimerkiksi paikallisten ammattikoulujen ja yliopistojen kanssa, ja useista tuoteideoista rakennettiin vähintään yksi prototyyppi.

Työntekijät laativat myös yksityiskohtaisen suunnitelman, jossa eriteltiin niin tuoteideat kuin mahdolliset ja jo kiinnostusta osoittaneet asiakkaat. Suunnitelma esitettiin yrityksen omistajille ja Ison-Britannian hallituksen edustajille, joille teroitettiin, että työntekijöillä pitäisi olla oikeus kehittää yhteiskunnallisesti hyödyllisiä tuotteita, ja työttömyysturvan ja sen maksamiseen tarvittavan byrokratian hinnalla yritys voisi sen sijaan työllistää entisen työvoimansa ja tuottaa tuotteita, joiden puutteesta sillä hetkellä kärsittiin.

Koska Lucas Aerospacen liikevaihdosta yli puolet tuli valtion tilauksista, etupäässä sotilaslentokoneiden osista, työntekijöiden mielestä eritoten lama-aikaan olisi ollut kohtuullista, että voittojen kasvattamisen sijaan emoyritys olisi panostanut tuotannon muuttamiseen ja siten työpaikkojen säilyttämiseen. Yritys ei kuitenkaan edes suostunut neuvottelemaan asiasta, osaksi koska teollisuuden työnantajat pelkäsivät vaarallista ennakkotapausta. Kun Iso-Britannian EK:ta vastaavan yhdistyksen painostus sai pääministeri Harold Wilsonin erottamaan työpaikkademokratiaan ja yllämainittuun suunnitelmaan positiivisesti suhtautuneen työministeri Tony Bennin, suunnitelma jouduttiin hautaamaan. Aika ei ollut vielä kypsä.

Kenties tällä kertaa on toisin. Nytkin olisi aivan mahdollista, että työttömyyden uhkaamat yritykset ja niiden työntekijät ryhtyisivät yhteistuumin kehittämään ideoita yhteiskunnallisesti hyödyllisiksi tuotteiksi. Olisi mahdollista, että nyt varmasti tulossa olevaa elvytysrahaa käytettäisiin rakentamaan parempi yhteiskunta kaikille, ja yhä useampi työpaikka tekisi, ainakin väliaikaisesti, töitä, joilla on tarkoitus. Mutta näin ei käy, jos emme yhdessä toimi sen puolesta.

Etenkin te, jotka nyt olette lomautettuina: miettikää ihmeessä, mitä sellaista työpaikallanne osattaisiin tehdä, mikä parantaisi yhteiskuntaamme, eikä vain kasvattaisi omistajien voittoja, usein esimerkiksi ympäristön kustannuksella. Laatikaa yhdessä suunnitelmia ja ajakaa niitä eteenpäin. Pelikortteja jaetaan nyt uudelleen, ja asioihin voisi vaikuttaa. Jos tarvitsette jossain kohdassa minun apuani, olen käytettävissä.

Lisätietoja:

Lucas Plan-verkkosivut. Sisältävät esimerkiksi lyhyen kuvauksen alkuperäisestä suunnitelmasta ja sen syntymisestä, ja ideoita siitä, miten ajatusta voisi soveltaa nykyään.

Dokumentti ”The Plan that came from the Bottom Up” suunnitelmasta ja sen synnystä.

Englanninkieliset Wikipedia-sivut aiheesta, paljon lisälukemista ja linkkejä.

Lähteet

(1): Lucas Aerospace Combine Shop Steward Committee, Corporate Plan. 1974.

(2): Cooley, Mike. Architect or Bee? The Human Price of Technology. Revised Edition. The Hogarth Press, London. 1987.