Julkisuudessa kuulee aina toisinaan väitteitä, että koska emme osaa ennustaa säätä tai talouskriisejä, ilmastonmuutoksesta tehdyt ennusteet eivät voi olla luotettavia. Tämä on niin alkeellisen tason virhepäätelmä, että sen esittäjää voi hyvillä mielin pitää asiaan perehtymättömänä, mutta miksi, tarkalleen ottaen, näin on? Seuraavassa väännän vähän rautalankaa.
Maailma on ylipäätään mallinnettavissa siksi, koska monet maailman ilmiöt tapahtuvat tietyissä, tunnetuissa tai ainakin selvitettävissä olevissa rajoissa. Tiedämme esimerkiksi, että tavallisen kuusisivuisen nopan tulos on joku numero väliltä 1-6, tai että kolikonheiton mahdolliset tulokset ovat kruuna, klaava, tai kyljelleen. Tiedämme, että ihmisten lukumäärä maailmassa tai edes Suomessa ei todennäköisesti ainakaan tuplaannu yhdessä yössä, ja tiedämme myös, että esimerkiksi planeettamme ilmastojärjestelmä toimii tiettyjen reunaehtojen sisällä. Pystymme sanomaan melko luotettavasti, että ilmaston lämpenemisestä huolimatta esimerkiksi Etelänapamantereesta ei ole tulossa tämän kesän uutta rantalomakohdetta.
Sen sijaan emme juurikaan osaa ennustaa yksittäisiä tapahtumia. Kun heität noppaa, on mahdotonta ennustaa, tuleeko tulokseksi 1 vai 6. (Oletan, ettet käytä painotettuja noppia tai muita temppuja.) Sama pätee kolikonheittoon, jonkun tietyn rakennuksen väkilukuun, tai juhannuksen säähän Etelänavalla. Vaikuttaa vahvasti siltä, että tämäkin on maailman sisäänrakennettu ominaisuus: elämme niinsanotusti kaaoottisessa maailmassa, jossa ei näytä olevan edes teoriassa mahdollista tehdä luotettavia ennusteita useimpien yksittäisten asioiden käyttäytymisestä. Mutta kun teemme ennusteita esimerkiksi asioiden keskimääräisestä käyttäytymisestä, olemme paljon luotettavammalla pohjalla. Yksittäisen kolikonheiton tulosta ei voi ennustaa, mutta sadasta kolikonheitosta noin puolet on kruunaa, ja noin puolet klaavaa.
Ilmatieteen tutkijoille opetetaan, että ilmasto on se mitä on lupa odottaa, ja sää on sitä, mitä saadaan todellisuudessa. Aivan samalla tavalla kuin osaamme ennustaa, että juhannuksena on useimmiten lämpimämpää kuin jouluaattona, osaamme myös ennustaa, miten Maapallon ilmasto suunnilleen muuttuu kun kasvihuonekaasut vangitsevat ilmakehään enemmän energiaa. Se, että ennuste on joskus yksityiskohdiltaan pielessä – muistan itsekin yhden vuoden, jolloin jouluaattona oli lämpimämpää kuin juhannuksena – ei tarkoita, että ennuste kokonaisuudessaan olisi virheellinen. Ilmastotieteessä nykyisin käytettävät mallit osaavat “ennustaa” eli tarkemmin sanottuna toisintaa toteutuneen ilmaston melko tarkasti, kun niiden alkuarvoiksi syötetään vaikkapa vuonna 1950 vallinnut tilanne ja tunnetut kasvihuonekaasupäästöt. Yksikään laajempi malli ei myöskään ole kyennyt toisintamaan havaittuja lämpötilan nousuja ilman, että malli huomioisi kasvihuonekaasujen kuten hiilidioksidin vaikutuksen.
Kaikki ennusteet eivät kuitenkaan ole luotettavuudeltaan yhtä hyviä. Jokainen malli on aina tietynlainen yksinkertaistus maailmasta, eikä pelkkä mallin olemassaolo takaa, että malli antaisi luotettavia tuloksia. Etenkin silloin, kun mallit käsittelevät ihmisten käyttäytymistä, malleihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Luonnontieteellisten mallien, kuten ilmastomallien, ehdoton vahvuus on siinä, että luonnontieteet eivät ole riippuvaisia ihmisten mielipiteistä. Esimerkiksi vesi höyrystyy sadassa asteessa ja jäätyy nollassa riippumatta siitä, millaista politiikkaa ihmiset harjoittavat tai millainen on vuoden 2039 “pakko saada”-vekotin. Samaan tapaan Maapallolle tulevan lämmön määrä riippuu esimerkiksi Auringon aktiivisuudesta ja Maapallon heijastavuudesta, eivätkä nämä mekanismit ole vaikkapa Eduskunnan päätöksentekovallan alaisia.
Mutta esimerkiksi talouselämän mekanismit ovat mitä suurimmassa määrin ihmisten keksintöä ja ihmisten muutettavissa. Esimerkiksi mallit Suomen taloudellisesta kehityksestä vaativat laatijoitaan tekemään oletuksia vaikkapa reaalikorkotason kehittymisestä useamman kymmenen vuoden aikana.
Voi olla, että käytetty historiallinen aineisto antaa hyvän pohjan ennustaa myös tulevaisuutta. Mutta voi myös olla, että jokin asia yhteiskunnissamme muuttuu, kenties hyvin nopeasti, ja lähes varmasti ennustamattomasti. Teknologia tulee kehittymään, ja ihmiset tulevat sekä muuttamaan olemassaolevia “sääntöjä” että keksimään uusia, mahdollisesti myös luopumaan joistain vanhoista. Minkäänlainen malli ei pysty luotettavasti ennustamaan tällaisia muutoksia, ja siksi esimerkiksi talouden kehitystä pitkällä aikavälillä kuvaavat mallit ovatkin lähtökohtaisesti epäluotettavia. Parhaimmillaankin ne tarjoavat meille näkymän siihen, miten asiat kehittyisivät jos kaikki muuttuu siten kun mallin tekijät ennustavat: jos mallin tekijät eivät osaa tai halua ennustaa jotain kehityskulkua, myöskään malli ei siitä kykene varoittamaan. Jos eläisimme vakaassa yhteiskunnassa, tämä ei ehkä olisi ongelma – mutta huomattavasti talousmalleja luotettavammat ilmastomallit ennustavat, että näin ei tule olemaan.
Elämme siis maailmassa, jossa voimme kohtuullisen tarkasti ennustaa planeettajärjestelmämme tulevan tilan, mutta samaan aikaan emme voi ennustaa esimerkiksi ensi kuun säätä, seuraavan talouskriisin tarkkaa ajankohtaa tai (kovinkaan luotettavasti) Suomen kansantalouden kehittymistä. Näissä asioissa ei ole mitään ristiriitaa: maailma nyt vain on tällainen. Voimme ennustaa joitain asioita mutta emme toisia.
Sen kuitenkin uskon voivani suurella tarkkuudella ennustaa, että jos joku selittää ilmastotieteen olevan humpuukia koska emme osaa ennustaa ensi kuun säätä, niin kyseinen henkilö ei ole perehtynyt aiheeseen taikka mallintamiseen kuin enintään tarkoitushakuisesti.
Lisää lukemista ilmastotieteen mallinnuksesta ja “emme osaa ennustaa säätä, miksi osaisimme ennustaa ilmastoa”-harhaluulosta esim. täällä.
PS. Tämäkin kirjoitus on esimerkki sellaisesta työstä, mille paremmassa yhteiskunnassa ei olisi edes tarvetta. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa ympäristöongelmat eivät uhkaisi tulevaisuuttamme tai edes maailmassa, jossa yritykset ja rikkaat eivät käyttäisi niin paljon rahaa denialismin levittämiseen, olisin voinut käyttää tähänkin tekstiin ajan varsinaisesti itseäni kiinnostavaan aiheeseen eli siihen, miten toteuttaa yksilönvapauksia lisääviä teknologioita. Kuitenkaan tällaista kansalaisaktivistien tekemää ns. “anti-haitaketyötä” ei lasketa ilmastonmuutoksen kustannuksien joukkoon – vaikka syytä olisi.
Kirjoituksia 