(Valimotekninen fiktio)
“Ai tuommonen siitä sotesta nyt tuli.”
“Tuommonen tuli.”
Kuormalavalla makaa punaiseksi maalattu epämääräisen näköinen härpäke – malline hiekkavalumuotteja varten. Pörriäinen Oy:n tilaama sote on nyt tekemistä vaille valmis, ja valimo Osakeyhtiö Kannu & Tinan toimistossa kuhisee sen verran mitä kahden valimoinsinöörin kokoisessa toimistossa voi kuhista. Teen niinsanotun Johtajaratkaisun ja soitan vuoroesimiehen puhelimeen.
“SIPILÄ!”
Aamulla olin vielä valoisalla mielellä kun haaveilin päivästä, jolloin Miinanraivaaja saisi ansaitun paikkansa rahakkaana esports-lajina, mutta näin ne haaveet kaatuu. “Täällä olis työ mikä pitäs saada valettua. Tulekko konttorilla k-”
“JOO TULEN”
Konttorilla haisee vanhassa kahvissa liuotetut korput, hiekka, rauta, ja hiki. Sipilä ihmettelee soten mallinetta ja minä ihmettelen Sipilää. “Tää on nyt aika monimutkainen kikkare, ookkonä varma ettei tarvi tulla neuvo-”
“JOO MINÄ OSAAN OLEN INSINÖÖRI”
“Minä vaan sitä että kun et oo täällä ollut kovin -”
“MÄ HOIDAN TÄMÄN KUNTOON”
“Kun sun pitää nyt hakee varastosta se isompi valukehä -”
“EI ONGELMAA TÄMÄ HOITUU MAALIIN KYLLÄ”
Ovi paukahtaa kiinni ja konttorista katoaa Sipilä, soten malline, ja uskoni ihmiskuntaan. Olkoon, totean, ja jatkan harjoituksiani sitä päivää varten kun vielä voitan Miinanraivaajassa miljoonan.
…
Iltapäivällä päätän että treeniä on jo tarpeeksi yhdelle päivälle, ja jos nyt luikahdan niin Virtanen ei huomaa että kahvi on lopussa. Kun olen jo vetämässä takkia päälleni, Sipilä ryntää ovesta.
“EI PERKELE EI TÄSTÄ TULE MITÄÄN”
“EIHÄN TÄÄ MAHDU”
“MUTTA MUN VUORO ON OHI EIKÄ OO PENNIIKÄÄN KIINNI MOI”
Soten malline kolahtaa lattialle ja ovi kolahtaa Sipilän perässä kiinni, en osaa sanoa kumman kolahduksen kuulen ensin. Diplomi-insinööri Virtanen katsoo monitorinsa yli minua ja minä katson Virtasta.
“Ei se ehtinyt kuunnella, että jos se meidän vakio valukehä on metri kertaa metri niin siihen ei puolentoista metrin kappaletta saa vaikka mitä tekisi.”
Kirjoituksia 