Kirjoitus julkaistu HS:n Mielipide-palstalla 29.3.2018.
Kun Facebookin käyttäjiltä kerättyä tietoa ja niiden perusteella kohdennettua mainontaa käytettiin manipuloimaan julkista mielipidettä laajassa, mahdollisesti Yhdysvaltojen presidentinvaalit ratkaiseessa mitassa, tultiin samalla paljastaneeksi, miksi kestävän yhteiskunnan rakentaminen edellyttää myös taloudellista demokratiaa.
Paljastukset kohdennetun nettimainonnan käyttämisestä julkisen mielipiteen manipulointiin mahdollisesti Yhdysvaltojen presidentinvaalit ratkaisseessa mitassa on herättänyt ansaitusti huomiota. Se, joka hallitsee ihmisten tietovirtaa, hallitsee heidän mielipiteitään. Kohdennettu mainonta ja keskustelun kuplautumisen lietsominen ovat propagandan uusin askel, ja jollei niille saada asetettua rajoja, tekoälyn kehittyminen tulee tekemään mielipiteiden massamanipulaatiosta vielä paljon tehokkaampaa kuin mitä se nyt on. Nähtävissä on tulevaisuus, missä mainostajan tekoäly tietää erittäin tarkasti, millaisella viestillä juuri sinuun kyetään milläkin hetkellä parhaiten vaikuttamaan – ja oppii koko ajan, väsymättömästi, manipuloimaan sinua entistä paremmin.
Massamanipulaation rajoittaminen lainsäädännöllisin keinoin ja nettipalvelujen yksityisyyttä parantamalla on erittäin tärkeää. Samalla kuitenkin pitäisi ryhtyä käymään vakavaa keskustelua siitä, miksi nykyajan maailmassa ylipäätään sallitaan yksittäisten, demokraattisen järjestelmän ulkopuolisten ihmisten pitävän hallussaan niin suurta valtaa, että he pystyvät halutessaan vaikuttamaan jopa suurvallan johtajan valintaan.
Tällä hetkellä kahdeksan miestä pitää hallussaan yhtä paljon varallisuutta kuin maailman köyhin puolikas yhteensä. Varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessakin selvästi, vaikka tuloeroja mittaavissa tilastoissa tämä ei näykään. Kautta historian on tiedetty, että varallisuutta voi muuttaa poliittiseksi vallaksi. Keskimääräistä merkittävän paljon varakkaammilla on toki aina ollut valtavasti keskimääräistä enemmän poliittista valtaa, mutta teknologian kehitys on nyt johtamassa siihen, että varakkailla on mahdollisuus käyttää omaa ja yritysten kautta hallitsemaansa varallisuutta ihmisten mielipiteiden tyrmistyttävän tehokkaaseen manipulointiin, vaikka yhden palvelun reiät saataisiinkin nyt jotenkin tukittua.
Siksi nyt alkaakin olla viimeinen hetki pohtia vakavasti, mihin suuria varallisuuseroja ylipäätään tarvitaan. Suurten varallisuuserojen yhteiskunnalliset haitat ylittävät selvästi niiden vähäiset hyödyt, ja esimerkiksi kysymykseen ”miksi kenenkään ylipäätään pitäisi saada omistaa yli kymmenen kertaa keskimääräistä enemmän” ei ole mitään tutkimukseen perustuvaa vastausta. ”Näin on aina ollut” tai ”kuulostaa hankalalta” eivät ole sellaisia.
Ihmiskunta on kuitenkin onnistunut hylkäämään historian painolastinsa ennenkin. Emme enää harjoita syntyvyydensäännöstelyä vastasyntyneitä murhaamalla, ja meidän olisi syytä ainakin vakavasti kysyä tiukkoja kysymyksiä siitä, ovatko suuret varallisuuserot ja demokratia pitkällä tähtäimellä yhteensopivia – niin kauan kun voimme vielä saada myös rikkaudelle kriittiset mielipiteemme toisten ihmisten nähtäville.
Kirjoituksia 