Muut kiireet, lohkoketjuprojektista Afriniin, aiheuttivat pienen viiveen muistiinpanojen puhtaaksikirjoittamisessa, mutta tässäpä tulee.
8. O’Neil (2016): Weapons of Math Destruction
Ihan ehdottomasti yksi viime aikojen tärkeimpiä kirjoja. O’Neil on matemaatikko ja sisäpiiriläinen, joka kuvaa niitä ongelmia, mitä algoritmien valta on jo aiheuttanut ja aiheuttamassa. Läpinäkymättömillä algoritmeilla – koodatuilla mielipiteillä – on jo nyt suuri valta ihmisten elämään, emmekä osaa vaatia niitä tilille samaan tapaan kuin osaamme vaatia esim. poliittisia päättäjiä ottamaan vastuun huonoista päätöksistä. Algoritmit tarjoavat myös poliitikoille keinon pestä kätensä esimerkiksi syrjivistä päätöksistä, vetoamalla algoritmien koettuun ”reiluuteen”. Tosiasiassa kaikki algoritmit oppivat historiasta ja kuvastavat päätöksissään historiaa: jos historia on esimerkiksi rasistinen tai seksistinen, algoritminen päätöksenteko tulee toisintamaan tätä historiaa, halusimme sitä tai emme.
Ongelma ei ole niinkään siinä, etteikö algoritmeja voisi käyttää hyvien tai jopa tarkempien ratkaisujen tekemiseen. Ongelma on siinä, että läpinäkymätön ”päätöksentekijäkone” tulee tekemään myös hyvin ongelmallisia päätöksiä, joista on ylipäätään vaikea tietää, ovatko päätökset huonoja vai hyviä, ja millä perustein ne on tehty. Päätösten korjaaminen on myös vaikeaa, ja ongelmat iskevät ennen kaikkea yhteiskunnan heikompiosaisiin: on selvä trendi, että rikkaat ja hyväosaiset saavat jatkossakin henkilökohtaista, ihmiskasvoista palvelua, samalla kun köyhien asiat ulkoistetaan tietokoneille.
9. Patomäki (2013): Tulevaisuuden politiikkaa.
Vähän hajanainen mutta luettava kokoelma ajatuksia siitä, miten ja millaista politiikkaa olisi syytä harjoittaa. Kiinnostavin kohta lienee taloustieteen kritiikki ja ajatus siitä, että myös parempaa tulevaisuutta tavoittelevien tulisi luopua ajatuksesta, että ajetulle politiikalle (oli se sitten myönteistä tai kielteistä) ”ei ole vaihtoehtoja.” Olemme nyt kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että meillä nimenomaisesti on paljon vaihtoehtoja ja voimme valita harjoittavamme monenlaista politiikkaa; olisi parempi perustella, miksi jotkut vaihtoehdot ovat huonoja ja jotkut parempia, eikä väittää, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunta on ”ainoa vaihtoehto.” Ei se ole; on täysin mahdollista, että jätämme ilmastonmuutoksen torjumatta, vaikka se sitten tarkoittaisikin sivilisaation tuhoa. Maalaamalla politiikka vaihtoehdottomaksi luodaan nimittäin helposti jopa liian optimistinen kuva asioista, ja ryhdytään kuvittelemaan, että vain tulevaisuuden yksityiskohdat ovat epäselviä. (Olen käsitellyt teemaa ilmastonmuutokseen ja energiapolitiikkaan liittyen esim. täällä.)
10. Dorling (2018): Do we need economic inequality?
Tiivis ja tanakka tietopaketti ja argumentti taloudellisen tasa-arvoisuuden puolesta. Hyvää infoa kumoamaan kaikki väitteet siitä, että eriarvoisuus olisi hyvästä; mikään väitteistä kun ei tutkimustiedon valossa pidä paikkaansa. Tasa-arvoisemmat maat ovat kaikilla mittareilla, jopa taloudellisen toimeliaisuuden kannustamisessa ja innovaatioissa, epätasa-arvoisia parempia.
Hyvä esitys myös mm. kohtuullisista tuloeroista: Dorling esittää, että tuloerojen suuruutta miettiessä olisi hyvä pohtia, miten suuria eroja voi pitää oikeutettuna henkilökohtaisten ominaisuuksien, ahkeruuden, ja työn vaativuuden vuoksi. Hänen mukaansa on vain järkeenkäypää, että kukaan ihminen ei ole yli kahta kertaa arvokkaampi kuin toinen ihminen; kukaan ihminen ei pysty olemaan yli kaksi kertaa ahkerampi kuin normaalia työviikkoa tekevä; eikä mikään työ ole, tai sen ei ainakaan pitäisi olla, yli kaksi kertaa vaativampi tai raskaampi kuin toinen työ. Kun nämä kerrotaan yhteen (2 x 2 x 2), saadaan tulokseksi kahdeksan: järkevästi perusteltavissa olevat tuloerot olisivat siis sellaisia, että parhaiten tienaava ansaitsisi enintään noin kahdeksan kertaa keskimääräistä enemmän. Tarkoista arvoista voidaan toki kiistellä, mutta lienee selvää, että minkäänlaista moraalista oikeutusta sata- tai tuhatkertaisille tuloeroille ei ole olemassa.
11. Berkman (1929): Anarkismin aakkoset.
Anarkismin teorian klassikko. Hyvin kirjoitettu, mutta ajatukset osin ristiriitaisia – ja tietysti myös osin vanhentuneita. Ansiokasta kirjassa on neuvostokommunismin kritiikki, mutta esimerkiksi työn arvo ajatellaan niin, että ”kapitalistien” työllä ei ole mitään arvoa, ja vain ei-omistava luokka tekee arvokasta työtä. Näin ollen esimerkiksi tehtaan johtajan työ nähdään arvokkaaksi, vaikka tosiasiassahan eroa kapitalistin tekemään johtamis- ja resurssien allokointityöhön nähden voi olla hyvin vaikea nähdä. Kirja pitää tietysti ymmärtää aikakautensa tuotteena ja poleemisena pamflettina enemmän kuin tieteellisenä esityksenä.
12. Lahtinen & Salminen (2014): Kakola: Vankilan tarina.
Väliin vähän ”kotiseutuhistoriaa”; satuimme asumaan muutamia vuosia Kakolan vankilan entisessä vartijoiden asuintalossa. Hyvin kirjoitettu kiinnostavasta aiheesta.
13. Gerald (2017): Attack of 50ft Blockchain.
Hyvin kriittinen, hauska, ja varsin hyvin perusteltu katsaus lohkoketju- ja kryptovaluuttahypeen. Ottaa selkeästi kantaa ja esittää, että kyseessä on lähinnä huijaukseen verrannollinen kupla. En ole itse ihan yhtä pessimistinen, mutta kirja kannattaisi kaikkien lohkoketjutekniikasta innostuneiden lukea ja ottaa vakavasti.
14. Isaacson (2017): Leonardo.
Mm. Steve Jobsin elämänkerran kirjoittanut Walter Isaacson kirjoitti uusimman elämänkertansa Leonardo da Vincistä. En osaa ottaa kantaa historialliseen tarkkuuteen mutta uskon sen olevan kohtalainen; kirjana tämä on paras kokeilemistani Leonardo-elämänkerroista ja erittäin mielenkiintoinen opus. Arvostan nyt huomattavasti enemmän renesanssimestareita ja heidän maalauksiaan, kun Isaacson selitti, miten maalaukset syntyivät ja mitä hienoa niissä on aikaisempaan verrattuna. Vähän harmittaa, että ainoan kerran Louvressa käydessäni Mona Lisa oli valtavan ihmisjoukon takana enkä ehtinyt jäädä sitä tutkailemaan.
15. Wall (2017): Elinor Ostrom’s Rules for Radicals.
Lyhyt mutta ytimekäs ja hyvin luettava tiivistelmä taloustieteen Nobel-palkitun Elinor Ostromin ajatteluun. Ostrom kiisti tutkimuksissaan ns. ”yhteismaan tragedian” väistämättömyyden ja osoitti, että ihmiset kykenevät kehittämään yhteiskäytössä oleville resursseille kestäviä hallinto- ja säätelymekanismeja ilman perinteisen taloustieteen ainoaksi ratkaisuksi julistamaa yksityistämistä. Tämä on erittäin tärkeä ja hyödyllinen kirja, sillä uskon Ostromin aloittaman tutkimuksen olevan vielä aivan keskeisessä roolissa, kun joskus saamme aikaiseksi yhteiskunnan, jossa ihmisten perustarpeet tyydytetään ilman rahataloutta.
16. Potter (2016): Digital Gold: Bitcoin and the Inside Story of the Misfits and Millionaires Trying to Reinvent Money
Bitcoinin alkuvaiheiden standardihistoria, johon myöhempiä tutkimuksia tullaan vertaamaan. Erityisen arvokasta ja ajatuksia herättävää ovat kuvaukset Bitcoinin käytöstä ”digitaalikommoditeettina” – kullan korvikkeena – taloudellisesti epävakaissa maissa. Vahvistaa käsitystäni siitä, että kryptovaluuttoja kannattaisi ajatella enemmänkin kryptokommoditeetteina, ja että niille tulee olemaan käyttöä niin kauan, kun taloudellisesti epävakaita maita on. Kryptovaluutta kun on huonoista puolistaan huolimattakin helpompi ja turvallisempi tapa mm. siirtää omaisuuksia pois epävakaista maista kuin esimerkiksi dollarien ostaminen käteisellä.
17. Nummelin (toim.) (2018): On suurten muinaisten aika, 2. täydennetty laitos.
Idealtaan huikein vaalikirja mitä olen ikinä lukenut, nyt paljastuu totuus Paavo Väyrysen liitosta Suurten Muinaisten kanssa. Toteutus vaihtelevan tasoista, novelleista pari on aidosti hauskojakin. Loput vain totta.
Kirjoituksia 
Patomäen talouskritiikki on ainakin aikaisemmissa kirjoissa ollut ihan täyttä puutaheinää (minkä. mm. Asiattomat eli Pursiainen & Saarimaa ovat kirjasta otetuilla suorilla lainauksilla todistaneet), miksi tilanne olisi yhtään muuttunut?
TykkääTykkää
Oma tulkintani tästä kiistasta on tämänhetkisen ymmärrykseni valossa seuraava:
Kumpikin osapuoli puhuu toistensa ohi.
Patomäki ja monet muut taloustieteen kriitikot pitävät nykyisin harjoitettua valtavirtataloustiedettä monella tavalla ongelmallisena oppirakennelmana, yleensä ennenkaikkea siksi, miten sitä käytetään tukemaan hyvin tietynlaista, rikkaita suosivaa politiikkaa.
Tästä ihan aiheellisesti huolestuneina, he yrittävät ”todistaa” nykyisin harjoitetun valtavirtataloustieteen olevan väärässä.
Olen suunnilleen samaa mieltä ensimmäisestä kohdasta – ihan jo yksin se on ongelma, että dokumentoidusti taloustieteen lukeminen tekee ihmisistä itsekkäämpiä – mutta kakkoskohta on vähän hankalampi. Kuten aikaisemmissa kommenteissa toin esiin, mielestäni valtavirtataloustiede eli käytännössä neoklassinen analyysi on erittäin hyvä vastaamaan niihin kysymyksiin, mihin vastaamiseen se sopii. Tästä syystä sen todistaminen ”vääräksi” törmää aina siihen, että puolustajat voivat ottaa esille ne kohdat, joissa se toimii hyvin.
Lisäksi näissä keskusteluissa on ongelmana se, että keskustelua käydään eri tasoilla. Patomäki ei selvästikään osta neoklassisen analyysin premissejä ja lähtöoletuksia. Tämä on nähdäkseni täysin asiallinen ja perusteltu mielipide, jolle on jopa jonkin verran empiiristä tukeakin. Häntä kritisoivat sen sijaan hyväksyvät melko kyselemättä nämä premissit. Ja kun premissit muuttuvat, niin myös analyysi muuttuu – tästä syystä Patomäen analyysin syyttäminen hölynpölyksi ei ole mielestäni mielekästä muuten kuin jos oletetaan, että kaikki keskustelijat hyväksyvät ja kaikkien keskustelijoiden pitää hyväksyä valtavirtaisen taloustieteen premissit.
Kyseessä on siis aika klassinen esimerkki kahden yhteismitattoman paradigman yhteentörmäyksestä, eli pohjimmiltaan tieteenfilosofisesta eikä empiirisestä, ”todistettavissa” olevasta ongelmasta.
TykkääTykkää
”Kumpikin osapuoli puhuu toistensa ohi.”
Ei tässä asiassa oikeastaan.
Patomäen kritiikki on ongelmallista aiksi, koska se on puutaheinää. Kritiikki, jossa olisi jotain järkeä, olisi ihan eri asia. Jos joku väittää taloa rumaksi, koska se on sinisen värinen ja siinä on liian pitkä savupiippu, mutta kyseisen punaisen savupiiputtoman talon omistaja on tästä täysin eri mieltä, niin eivät he kyllä puhu toistensa ohitse (talo voi silti olla ruma).
Patomäki perustaa kritiikkinsä väitteisiin, jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
En tunne itse taloustiedettä kovinkaan hyvin, mutta olen jonkun verran olen opiskellut sitä yliopistossa sivuaineena. Näillä perustiedoillakin näkee heti, että Patomäen kirjoitukset taloustieteestä ovat ns. vaihtoehtoisia faktoja.
”Patomäki ei selvästikään osta neoklassisen analyysin premissejä ja lähtöoletuksia.”
Patomäki lähtee siitä, että neoklassinen taloustiede on ihan täyttä fuulaa ja vetää hatusta perusteet ilman, että tietää edes mistä puhuu. Samalla hän esittää väitteitä, jotka eivät vain pidä paikkaansa.
”Tämä on nähdäkseni täysin asiallinen ja perusteltu mielipide”
Jos kirjoittaa kokonaisen kirjan, saattaa sinne joku perusteltukin mielipide livahtaa.
”Kyseessä on siis aika klassinen esimerkki kahden yhteismitattoman paradigman yhteentörmäyksestä, eli pohjimmiltaan tieteenfilosofisesta eikä empiirisestä, ”todistettavissa” olevasta ongelmasta. ”
Tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi ilmastodenialismin ja ilmastotieteiden yhtentörmäys ei ole mikään tieteenfilosofinen törmäys, tässä on kyse ihan samasta asiasta.
Asiattomista:
”Patomäki on siis valmis hylkäämään kaikille ilmeisen arkilogiikan hintojen ja kysytyn määrän yhteydestä. Lisätodisteena tälle hän kertoo: “Kun historiallinen aika tuodaan hyödykemarkkinoiden kuvaan mukaan, huomataan, että ajan myötä monien uusien tuotteiden ostetut ja myydyt määrät usein lisääntyvät suuresti samalla, kun hinnat alenevat.” Patomäki esittää, että tämä on todistusaineistoa kysyntä- ja tarjonta-analyysiä vastaan. Tämä on jo kerta kaikkiaan uskomatonta. Asia opetetaan ihan oikeasti taloustieteen perusteiden sivuaineopiskelijoille toisella luentokerralla. Patomäen osoittaminen vääräksi on mikroteorian alkeisoppikirjan ensimmäisen luvun tehtävä (kuten sanottua, luvun 1 tehtävä 8). ”
https://blogit.apu.fi/asiatonlehdistokatsaus/asiaton-kirjallisuuskatsaus-suomen_6/
Hyvä esimerkki Patomäen arvostelukyvystä on hänen Assadin kaasuiskun epäilyt. Patomäki epäilee, ettei Doumassa tapahtunut mitään. Mielestäni disinformaation levittäminen laspia tappaneesta taistelukaasuiskusta osoittaa, että ideologia menee aina argumenttien edelle ja argumentit keksitään vastaamaan omaa maailmankuvaa.
—————-
Semmoinen lisäys edelliseen keskusteluumme vasemmistolaisten tavasta kyseenalaistaa taloustieteelliset tulokset: monia oikeistolaisia on vaikea saada uskomaan kuinka kaupunkien järkevä rakentaminen tarvitsee keskusjohtoista suunnitelmataloutta, käytännössä siis kaavoitusta.
– Syltty
TykkääTykkää
Nyt vasta huomasin viestisi, joten pikainen vastaus.
Henkilökohtaisesti olen eri mieltä Patomäen kanssa monestakin asiasta, ja voi hyvin olla, että hänen kirjoissaan on moniakin outoja väitteitä. (En ole niitä lukenut niin tarkasti, että voisin itse ryhtyä erottelemaan näitä.)
Kuitenkin tässä kannattaisi ehkä muistaa hyväntahtoisen lukemisen periaate. Omasta mielestäni Patomäki menee vähän metsähallituksen puolelle yrittäessään kritisoida talousajattelun ylivaltaa kritisoimalla taloustiedettä itsessään; en pidä tätä kovin hedelmällisenä tai edes oikeellisena lähestymistapana. Kuitenkin samaan aikaan on täysin mahdollista, että hänen laajempi analyysinsa osuu oikeaan.
Enkä osta vertailua ilmastodenialismiin. Taloustiede on mitä suurimmassa määrin ihmistiede, toisin kuin ilmastotutkimus. Tutkimuksen kohteilla on oma tahto, ”luonnonlakeja” vastaavia yleispäteviä lakeja ei juuri ole, ja uskomuksilla ja intentioilla on valtavan paljon merkitystä. Talousjärjestelmämme on malliesimerkki järjestelmästä, joka toimii lähinnä siitä syystä, että ihmiset uskovat sen toimivan.
Se myös tulee muuttumaan, kun riittävän moni ei enää usko nykyjärjestelmän kykenevän vastaamaan arkipäivän ongelmiin. Mitä olen asiaa seurannut, niin väittäisin, että tällainen uskonpuute on leviämässä.
Itse tunnen lähinnä kauppakorkeakoulujen ja erityisesti organisaatio- ja innovaatiotutkimuksen parissa työskenteleviä, ja tiedän, että noissa ympyröissä alkaa olla aidosti vaikea löytää ketään, joka uskoisi nykyisellä talousjärjestelmällä olevan pitkää tulevaisuutta. (Viimeksi viime viikolla hämmästyin, kun varsin konservatiivinen ja maailmalla tunnettu professori latasi suoraan, että edessä on joko järjestelmämuutos tai sivilisaation loppu. Ei tälleen äkkiä uskoisi bisneskoulun proffan toistavan Naomi Kleiniä, mutta tällaiset kannanotot alkavat olla laitosten sisällä aika yleisiä.)
Voi toki olla, että esimerkiksi rahoituksen puolella uskoa on enemmän.
TykkääTykkää