Natseja vastustetaan vastustamalla natseja

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin natsit ja heidän myötäjuoksijansa marssivat maamme pääkaupungin kaduilla poliisin suojaamana, ja kaikenlaiset toopet heristelevät sormiaan – natseja vastustaville.

Tällä kertaa toopeilussa on kunnostautunut aikaisemmin arvostamani Varustelekan perustaja, Valtteri Lindholm, jonka ylimielisen töräyksen mukaan natsien vastustajat ovat se todellinen ongelma ja natseilun syy.  Lindholmin kirjoitus on vain uusin esimerkki yleisestä ajatuskulusta, missä natsit ovat tahdottomia reppanoita jotka eivät olisi natseja, elleivät natsien vastustajat pakottaisi heitä natseilemaan. Kirjoituksen loogiset ongelmat ja historiattomuus on käsitelty mainiosti esimerkiksi tässä Balthusknot-blogin kirjoituksessa, joten ei siitä sen enempää.

Toteanpa vain, että historia toistaa itseään. Lukemalla esimerkiksi lehtien arkistoja 1930-luvulta voi huomata varsin nopeasti, miten myös silloin ”tolkun ihmisten” keskeinen närkästyksen kohde eivät olleet natsit, vaan natsien vastustajat. Kaikenlaiset epäilyttävät tyypit juutalaisista köyhiin,anarkisteihin ja sosialisteihin, naisista naismaisiin miehiin ja miehimyksiin, kehtasivat olla epäkohteliaita hyvin käyttäytyville ja kurinalaisille ruskeapaitojen rivistöille! Vaikka jokainen kunnollinen ihminen tiesi, että kyseessä oli vain merkityksetön kuohunta, joka asettuisi alalleen jos vain natsien vastustajat malttaisivat olla hiljaa.

Jos et ole näistä episodeista lukenut, se johtuu todennäköisesti ennen kaikkea siitä, että vuoden 1945 jälkeen kaikki henkiinjääneet olivat jostain syystä sitä mieltä, että juuri he olivat vastustaneet natseja aina ja kovasti. Elleivät he olleet omasta mielestään suorastaan ihan eturivissä, niin ainakin he olivat hyvin vahvasti hengessä mukana, vaikka eivät siitä tai tästä taktisesta syystä voineetkaan välttämättä lausua vastustustaan ääneen.

Natseja pitää vastustaa nyt kun voimme nimenomaan siksi, ettemme taas heräisi liian myöhään. Tämän ei pitäisi olla niin monimutkainen kysymys kuin miksi äärioikeiston apologeetikot ovat sen vääntäneet. Terveessä yhteiskunnassa natsismin ja fasismin kaltaisten paskojen ideologioiden vastustaminen, silloin kun ne marssivat kaduilla, on yksinomaan terveen yhteiskunnallisen immuunipuolustuksen merkki. Vaikka tämä immuunipuolustus heräisi joskus väärään hälytykseen ja reagoisi jonkun mielestä väärin, on tähän suuntaan erehtyminen silti verrattomasti parempi asia kuin jos natseihin ei reagoitaisi mitenkään. Natsit hakevat valtaa, ja marssiminen on voimannäyttöä: tämän tietää jokainen esimerkiksi rauhanturvatehtävissä ollut. Reaktion puute puolestaan kertoo siitä, että yhteiskunnalla ei ole halua laittaa kovaa kovaa vastaan. Kuten Väinö Linna viisaasti asian ilmaisi Kivivuoren Oton suulla, kyse ei ole siitä, kuinka moni on valmis kapinoimaan, vaan kuinka moni on valmis kapinointia torjumaan. Itse laiskanpuoleisena jullina olen vahvasti sitä mieltä, että natseja ja fasisteja vastaan kannattaa nimenomaan marssia nyt: historia kertoo, että muussa tapauksessa on riskinä, että joskus myöhemmin joutuu marssimaan fasisteja vastaan, tai pakotettuna fasismin puolesta, täyspakkaus selässä ja kivääri kädessä.

Natsien ja äärioikeiston symppajaat esittävät jatkossakin fasismin vastustamisen ”oikeat” strategiat jonkinlaisena viisiulotteisena arcturuslaisena shakkipelinä, jossa paras strategia olisi aina jokin variaatio teemasta ”ole hiljaa kuin kusi sukassa.” Tämän jo pitäisi kertoa, että natseja vastustetaan parhaiten vastustamalla natseja. Itse aion jatkossakin marssia kaikissa riittävän lähellä järjestettävissä natsien vastaisissa tapahtumissa, olivat Lindholmin kaltaiset, natsien hyysäämisestä henkisesti tai rahallisesti hyötyvät ihmiset asiasta mitä mieltä tahansa. Aion silti kokeilla Lindholmin logiikkaa: jos jotain asiaa vastustamalla todellisuudessa vain kannattaa sitä, Lindholm lienee vain iloinen, jos ilmoitan, etten aio enää toistaiseksi ostaa Varustelekasta mitään, ja aion vastustaa sen toimintaa muutenkin.