(Yhteiskirjoitus Atte Harjanteen kanssa)
Uusiutuvan energian lisääminen on energiapolitiikan kulmakivi Suomessa ja Euroopassa. Todellisuudessa olisi tärkeämpää puhua päästöistä ja muista ympäristövaikutuksista, ja tarkastelemalla energiataloutta kokonaisuutena.
Etsi käsiisi mikä tahansa ilmastonmuutosta käsittelevä uutinen, artikkeli tai ilmastostrategia. On varsin todennäköistä, että siinä puhutaan tarpeesta tai tavoitteesta lisätä uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvan energian käsite on juurtunut syvälle ilmastoon ja energiaan liittyvään politiikkaan ja keskusteluun, ja sitä pidetään koko lailla kyseenalaistamatta takeena jostain paremmasta, puhtaammasta, vähäpäästöisemmästä ja kestävämmästä tulevaisuudesta.
Samalla on jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei näillä asioilla ole välttämättä juuri tekemistä toistensa kanssa.
Energy Policy -tiedejulkaisussa hiljattain julkaistu tutkimusartikkelimme “Abandoning the concept of renewable energy” käsittelee juuri tätä ongelmaa. Ajatus uusiutuvasta energiasta vastapainona vanhalle, keskitetylle ja saastuttavalle energian tuotannolle vakiintui 1970-luvulla, ja silloiseen keskusteluun liittyneet määritelmät määrittelevät edelleen energiapolitiikkaamme Suomessa, Euroopassa ja maailmalla yhä. Uusiutuvan energian käsitteeseen liittyy kuitenkin useita ongelmia.
Ensinnäkään uusiutuvuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että energianlähde olisi ekologisesti tai yhteiskunnallisesti kestävää. Bioenergian ongelmat tiedostetaan kenties parhaiten, mutta mikään tapa tuottaa energiaa ei ole täysin haitaton. Toinen ongelma onkin se, että käsite niputtaa yhteen todella erilaisia tapoja tuottaa energiaa. Tämä johtaa tilanteisiin, jossa vaikkapa mittavan vesivoimapotentiaalin Norjaa käytetään yleisenä esimerkkinä energiapolitiikan ohjaukseen. Kolmannen ongelman muodostavat näytöt: Uusiutuvan energian osuus energiantuotannosta ei ole juurikaan yhteydessä energiapolitiikan tosiasialliseen kestävyyteen, ja uusiutuvan energian lisäämiseen tähtäävän poliittisen ohjauksen tulokset päästöjen vähentämisessä ovat olleet kehnoja.
Uusiutuvan energian osuus ja arvio energiapolitiikasta. Data: World Energy Council.
Neljäs ongelma on se, että löyhä uusiutuvan energian käsite mahdollistaa tahallisen ja tahattoman harhaanjohtamisen. Mielikuvissa – ja kuvapankkien kuvissa – uusiutuva energia on tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, mutta käytännössä uusiutuvan energian skenaariot nojaavat lähes aina erittäin merkittävään biomassan polttoon. Toiset yritykset ratsastavat uusiutuvan energian positiivisilla mielikuvilla myydäkseen maakaasua ja pitkittääkseen fossiilienergian aikakautta. Esimerkiksi fossiilista maakaasua ja sen polttamiseen tarvittavaa laitteistoa myyvien yritysten, kuten suomalaisen Wärtsilän, intresseissä on esittää kaasu uusiutuvan energian aisaparina. Myymällä lupauksia joskus tulevaisuudessa mahdollisesti odottavasta “puhtaan kaasun” aikakaudesta, nämä yritykset käytännössä edistävät fossiilisen maakaasun polttamista juuri nyt.
Uusiutuvan energian kuvasto korostaa yleensä tuulivoimaa ja aurinkopaneeleita. Tosiasiassa vesivoima ja biomassa jyräävät tilastoissa (kuvakaappaus Getty Images -sivulta).
Omanlaisensa ongelma on sekin,että myös uusiutuva energia nykyisellään nojaa pitkälti uusiutumattomista resursseista rakennettuun infrastruktuuriin- ja uhkaa laajentuessaan ainutkertaista luontoa.
Ilmasto- ja energiapolitiikassa pitäisi keskittyä olennaiseen. Nyt on vähennettävä päästöjä nopeasti, ja samalla huolehdittava siitä, että ympäristön kuormitus kevenee ja sosiaalinen eriarvoisuus vähenee. Uusiutuvan energian käsite palvelee näitä tarkoituksia huonosti. Ja käsitteillä on väliä – kieli kun muokkaa suoraan sitä, miten asioita jäsennämme ja millaisia valintoja edessämme näemme. Siksi puhe pitäisi kääntää uusiutuvista päästöihin, ja energiantuotannon kategorisoimisesta laajemmin siihen, miten rakennetaan kestävää, vähäpäästöistä tulevaisuuden yhteiskuntaa.
(Artikkeli on vapaasti ladattavissa tästä linkistä helmikuun 14. päivään asti. Artikkelin käsikirjoitusversio löytyy täältä.)
Julkaisun viittaustiedot:
Harjanne, A. & Korhonen, J. M. (2019). Abandoning the concept of renewable energy. Energy Policy 127, 330-340. https://doi.org/10.1016/j.enpol.2018.12.029.
Kirjoituksia 
Seuraavan eduskunnan pöydälle on näillä näkymin tulossa vähintään Loviisan ydinvoimaloiden jatkoluvittaminen tai korvaavien reaktoreiden rakennusprojekti. Myös Hanhikiven rakennusluvan eväämistä on esitetty. Tänä vuonna äänestetään harvinaisen isosti Suomen energiapolitiikasta.
Miten kannattaisi äänestää, jos haluaa Suomeen ja maailmaan mahdollisimman paljon vähäpäästöistä energiaa?
TykkääTykkää
Tämä on erittäin hyvä kysymys, johon ei ole ihan helppoa vastausta. Yksikään puolue kun ei ole ilmastoasioissa kovin hyvä.
”Oikea” vastaus riippuu aika pitkälti siitä, miten itse arvioi tulevaisuuden energiantuotannon kehittyvän ja millaisiksi näkee esimerkiksi Fennovoiman mahdollisuudet saada reaktori valmiiksi. Etenkin jos luottaa uusiutuviin ja uskoo ydinvoiman olevan riskialtis vaihtoehto, vasemmiston tai vihreiden äänestäminen lienee paras vaihtoehto.
Oikeistoa äänestämällä voi saada vähän enemmän ydinvoimaa, mutta oikeisto myös yleensä vastustaa muita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavia toimenpiteitä, joten lopputulos voi olla plus miinus nolla tai jopa negatiivinen.
Itse olen ennen kaikkea kiinnostunut ilmastonmuutoksen torjunnasta enkä vähäpäästöisen energian määrästä, ja tulen siksi todennäköisesti äänestämään vasemmistoa. En pidä heidän ydinvoimakannastaan, mutta en usko sen kaatavan Fennovoiman hanketta tai estävän Loviisan jatkolupia. Tunnustan kuitenkin, että vasemmiston politiikka ei välttämättä johda maksimimäärään vähäpäästöistä energiaa. Pidän vain tällä hetkellä tärkeämpänä yrittää estää yhteiskunnan repeäminen, mihin oikeistopolitiikka on nähdäkseni johtamassa – en usko että kykenemme ratkaisemaan ilmastonmuutosta, jos emme ota sosiaalista oikeudenmukaisuutta nykyistä selkeästi paremmin huomioon.
TykkääTykkää