Turhasta työstä kieltäytyvät ovat nykypäivän aseistakieltäytyjiä

Keisarin vaateparren kyseenalaistaja on aina joko lapsi tai se tavallista kansaa härnäävä kiusanhenki, ja ankaran protestanttisen työmoraalin omaksunutta kansaa ei voisi juuri paremmin härnätä kuin kyseenalaistamalla, miksi töitä joutuu ylipäätään tekemään maailmassa, jonka yksi keskeisiä ongelmia on nimenomaan ylituotanto.

Tämä nähtiin jälleen Ossi Nymanin haastattelusta (HS 14.10.17) syntyneessä kohussa.

39-vuotias esikoiskirjailija pitää suurinta osaa palkkatöistä turhina. Nyman kyseenalaistaa järjestelmän, jossa ihmiset pakotetaan ja houkutellaan täyttämään ensin elämänsä tarkoituksettomalla työntekemisellä, ja sitten täyttämään syntyvä tyhjä olo tavaralla ja kuluttamisella.

Nyman on täysin oikeassa. Vallitseva talousjärjestelmämme on jo kuollut, vaikka sitä ei vielä yleisesti tunnustetakaan: järjestelmän elävä ruumis kouristelee vielä pankkikriisistä toiseen, mutta mätäneminen on jo alkanut. Pohjimmiltaan kaiken mahdollisen yksityistämiseen perustuneen järjestelmän laajentuminen onnistui niin kauan kun maailmassa riitti yksityistettävää, ja järjestelmän aiheuttamat haitat saatiin tungettua pois silmistä ja pois mielestä. Kumpikaan ei vain enää ole kauaa mahdollista, vaikka yksityiseen omistukseen siirrettävissä olevan omaisuuden vähentyminen onkin saanut Suomessakin rikkaat silmäilemään himokkaasti kaikkia jäljellä olevia julkisia palveluita.

Viimeisen naulan järjestelmämme arkkuun tulee naulaamaan tekoälyn ja automaation yleistyminen. Oppivat koneet pystyvät oppimaan jatkuvasti, eivätkä ne unohda koskaan. Ihminen ei pysty enää kilpailemaan likimainkaan samassa sarjassa. Muutaman vuosikymmenen kuluttua yhä useammalle ammatille käy kuten riksakuskeille on käynyt: taksiauton kanssa on turha kilpailla, paitsi hinnalla.

Seuraavien muutamien vuosikymmenten aikana tulemme siirtymään sekä pikkuhiljaa että suurin rysäyksin kohti yhteiskuntaa, jossa suurella osalla ihmisiä ei ole mitään toivoakaan mielekkäistä palkkatöistä. Samaan aikaan kiihtyvä ekokatastrofi tekee myös yhä useammille entistä selvemmäksi, että monet jäljellä olevat tehtävät ovat eettisesti kyseenalaisia. Kumpikin näistä kehityskuluista, automaatio ja ympäristökatastrofi, riittäisi yksinään muuttamaan perustavanlaatuisesti suhteemme työntekoon ja siihen, mikä oikeastaan on tärkeää.

Kun ne tapahtuvat yhtäaikaa, muutos on käytännössä varma. Kysymys on lähinnä siitä, miten siihen suhtaudumme.

Mitä enemmän kouluttaudun ja näen maailmaa, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että turhien töiden vieroksumiseen pitäisi pikemminkin kannustaa kuin siitä rankaista. Ihmislajin selviäminen on tällä hetkellä epäselvää suurelta osin juuri liiallisen työahkeruuden vuoksi: mitä useampi kilpailee esimerkiksi autonsa koolla, sitä vähemmiksi käyvät planeettamme resurssit.

Myöskään yksikään todella tärkeä työ ei vapaan markkinatalouden oloissa jäisi takuulla tekemättä, vaikka sitä tekemään ei ketään nälkäpalkalla saisikaan. Jos tekijöitä ei meinaa riittää, yritysten ja yhteiskunnan tulisi vain korottaa työstä maksettavaa korvausta kunnes tekijöitä löytyy. Osa nykyisin töistä toki jäisi tekemättä, mutta miten tärkeitä ne olisivat ensinkään? Teollisuusmaissa tehdyissä tutkimuksissa kun on havaittu toistuvasti, että huomattava osa – jopa 40 prosenttia – työntekijöistä pitää töitään lähes tai täysin merkityksettöminä.
Nymanin kaltaiset turhasta työstä kieltäytyvät ovat etujoukkoa. En väitä, että he olisivat parempia ihmisiä saati jotain valveutunutta etujoukkoa – mutta he eivät ole ainakaan sen itsekkäämpiä kuin ne asiantuntijat, jotka palkkion toivossa avustavat yrityksiä siirtohinnoittelussa ja muussa veronmaksajille muutamaa ”sossupummia” huomattavan paljon suurempia vahinkoja aiheuttavassa, rikollisuuden rajoja hipovassa toiminnassa. (Kirjoitin oheisen kirjoituksen liki päivälleen neljä vuotta sitten, mutta valitettavasti se on edelleen ajankohtainen.)

Ja väitänkin, että nyt puhumaan rohkaistuneet työstäkieltäytyjät tullaan muistamaan melko lailla samoin kuin ensimmäiset aseistakieltäytyjät muistetaan nykyään: ei vastuunpakoilijoina, laiskoina, tai vieroksujina kuten heitä aikanaan nimiteltiin, vaan mielestään epäeettisen järjestelmän tukemisesta kieltäytyvinä yksilöinä, jotka uskalsivat tulla julkisuuteen täysin tietoisina siitä verbaalisesta ristiinnaulitsemisesta, minkä aikalaiset aina suuntaavat yleisesti hyväksytyn ideologian kyseenalaistajia kohtaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s