Kaikki työ ei ole tekemisen arvoista

Vapaaehtoisesti työttömänä oleviin kohdistuvassa moraalipaniikissa on jäänyt lähes täysin käsittelemättä eräs erittäin tärkeä huomio. Kuten esimerkiksi nykyisen kohun aloittanut Ossi Nyman on tajunnut, kaikki työt eivät ole kovinkaan arvokkaita ja osa työpaikoista on jopa aktiivisesti vahingollisia. Tästä syystä töistä kieltäytyminen saattaa monessa tapauksessa olla eettisesti hyvin perusteltu valinta.

Paraatiesimerkki vahingollisista töistä löytyy eilen avatusta Äänekosken biotuotetehtaasta. Suurella tohinalla rakennetun tehtaan luvataan Kauppalehden uutisen mukaan työllistävän suoraan noin 2500 ihmistä ja tuottavan 30 vuoden toiminta-aikanaan kansantalouteen yhteensä noin 12 miljardin euron arvonlisän.

Laskelmissa ei kuitenkaan huomioida käytännössä mitenkään niitä vahinkoja, joita tehdas aiheuttaa. Ylivoimaisesti suurin näistä vahingoista on se, että tehtaan käyttämä puuaines pienentää metsien hiilinieluja. Ilmastonmuutoksen puskiessa päälle metsien rooli hiilen sitojana olisi kriittinen, mutta Suomi on lobannut voimakkaasti sen puolesta, että nielujen pienenemisestä aiheutuvia vahinkoja ei tulisi huomioida.

Mutta vaikka virallisessa kirjanpidossa näitä vahinkoja ei huomioidakaan, luontoa ei voi huijata näin helposti. Voimme varsin helposti arvioida, millaisia vahinkoja Äänekosken tehdas aiheuttaa. Puunkäytön ympäristövaikutuksia tutkineen tohtori Sampo Soimakallion mukaan Äänekosken tehdas pienentää hiilinieluja noin 286 miljoonan hiilidioksiditonnin edestä. Tämän nielun pienenemisen merkitys kansantaloudelle riippuu siitä, miten suureksi hiilidioksiditonnin aiheuttamat vahingot – niinsanottu sosiaalinen kustannus – lasketaan.

Tällä hetkellä hyvin maltillinen arvio hiilidioksidipäästöjen aiheuttamista kustannuksista on noin 40 euroa tonnilta. Tätä arviota käyttävät esimerkiksi Yhdysvaltojen nykyinen, ilmastonmuutosta epäilevä hallitus ja suuret öljy-yhtiöt sisäisessä kirjanpidossaan. Hiilidioksiditonnin hinta on myös nousussa, ja esimerkiksi Kanadassa ja Saksassa on jo sitouduttu yli 50 euron tonnihintaan. Paljon korkeampiakin arvioita on esitetty: joidenkin arvioiden mukaan hiilidioksidin hinnan pitäisi olla noin 200-220 euroa tonnilta.

äänekosken sellutehtaan vahingot
Äänekosken biotuotetehtaan hyödyt ja haitat puntarissa. Kuvasta kiitos Sampo Soimakalliolle.

Jos hiilidioksiditonnin hinnaksi arvioidaan varovaisesti 40 euroa, Äänekosken tehdas aiheuttaa toiminta-aikanaan kansantaloudelle vahinkoja noin 11,4 miljardin euron edestä.

Jos hinta onkin 50 euroa, vahingot ovat 14,3 miljardia. Ja jos oikeaksi hinnaksi osoittautuukin vaikkapa 100 euroa, tehdas aiheuttaa toiminta-aikanaan 29 miljardin euron vahingot.

Kun vahingoista vähennetään kansantaloudelle koituva hyöty, 12 miljardia, nähdään, että lisäarvon tuottamisen sijaan jokainen tehtaaseen työllistetty aiheuttaisi tällöin kansantaloudelle joka vuosi noin 270 000 euron vahingot. Kolmenkymmenen vuoden ajan, joka vuosi. Ja, kuten todettua, on täysin mahdollista että vahingot osoittautuvat kaksi kertaa tuotakin suuremmaksi.

Tähän verrattuna vapaaehtoisesti työttömän saama noin 500 euroa kuussa – 6000 euroa vuodessa – on varsin pieni ja siedettävä vahinko.

Äänekoski on vain uusin esimerkki siitä, mikä nykyisessä talousjärjestelmässämme on pielessä. Järjestelmämme on rakentunut aikana, jolloin ympäristön rajoitteista ei tarvinnut välittää. Vahvan teollisen kasvun aikana saasteongelmiin oli yksinkertainen ratkaisu: saasteiden levittäminen. Ensin korkeammat savupiiput levittivät saasteet laajemmalle alalle, ja kun savupiiput eivät riittäneet, tehtaat siirtyivät maihin, joita ei oltu vielä saastutettu. Raaka-aineiden riittävyys ei sekään ollut ongelma niin kauan, kun neitseellistä planeettaa oli vielä jäljellä.

Näissä oloissa kukaan ei vaivautunut ottamaan kansantalouden kirjanpidossa huomioon vahinkoja, joita teollistuminen aiheutti. Pitkään vahingot olivatkin hyötyihin nähden vähäisiä, ja tämä yksinkertaistus oli perusteltu. Mutta vahinkojen unohtaminen kirjanpidosta ei perustunut koskaan mihinkään muuhun kuin vakiintuneeseen kirjanpidolliseen käytäntöön, jossa oli sovittu, ettei vahinkoja oteta huomioon.

Jos haluamme, että ihmislajilla on tulevaisuus, meidän on yksinkertaisesti pakko luopua vanhanaikaisista oletuksista ja yksinkertaisuuksista. Meidän on pakko opetella laskemaan töiden hyöty niiden todellisen arvon mukaan, huomioiden myös järjestelmän aiheuttamat vahingot eikä vain harvoille koituvia hyötyjä. Muuten talousjärjestelmämme käytännössä pakottaa meidät tuhoamaan ainoan kotimme. (Laajempi kirjoitus samasta aiheesta löytyy täältä.)

Niin kauan kun näitä todellisia haittoja ei lasketa, työttömäksi jättäytyvillä on erittäin pätevä eettinen peruste kieltäytyä tekemästä töitä, jotka saattavat hyvin aiheuttaa suurempia vahinkoja kuin hyötyjä. Eritoten yksityisellä sektorilla monet työt suorastaan perustuvat siihen, että niiden vahinkoja ei lasketa. (Todellisuus asettaakin vahvasti kyseenalaiseksi vanhan käsityksen siitä, mitkä ovat niitä ”tuottavia” töitä.) Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki työt olisivat tälläisiä; mutta jos henkilökohtaiset mieltymykset ja kyvyt eivät vedä ihmistä esimerkiksi opettajaksi tai hoiva-alalle, töistä kieltäytyminen voi hyvin olla ihmiskunnan kannalta parempi ratkaisu. Tästä syystä kirjoitin aikaisemmin, että työstä kieltäytyvät saatetaan hyvin nähdä vielä joskus tulevaisuudessa samoin kuin Arndt Pekurisen kaltaiset aseistakieltäytyjät nähdään nykyään.

(Suosittelen lukemaan myös samasta aiheesta samalla otsikolla mutta laajemmin kirjoittaneen Matti Hyryläisen viimeiseksi jääneen blogikirjoituksen täältä.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s