Alunperin Facebookissa julkaisemani kirjoitus, joka sai jonkin verran jakoja. Alkuperäinen täällä.
Okei, mulla ois nyt yksi toivomus niinsanotuille tolkun ihmisille, jotka tänään kauhistelevat natsien marsseja vastustavia vastamielenosoittajia ja ovat omasta mielestään tarkan puolueettomia pitäessään ”ääripäitä” yhtä pahoina asioina:
Voisitteko pliis olla sit ikinä hehkuttamatta ketään natseja vastustanutta henkilöä, George Orwellista Sophie Scholliin?
Tälleen historiaa jonkin verran tuntevan näkökulmasta kun näyttää lähinnä irvokkaalta, miten monet ihmiset ovat omasta mielestään koviakin demokratian ja ihmisoikeuksien kannattajia, mutta ovat valmiita kuitenkin sitten käytännössä olemaan juuri niitä aidalla istuvia toisaalta-toisaalta-tyyppejä silloin kun ihmisoikeuksia voisi ihan konkreettisesti puolustaa.
Mulle on vuosien saatossa tullut semmoinen tuntuma, että ihan tosi moni nyt ”tasapuolisesti” asioihin suhtautuva ihminen pitää yksityisesti itseään sellaisena ihmisenä, joka kuitenkin sitten ”tositilanteessa” olisi ihan varman ehdottomasti hyvien puolella.
Newsflash: jos tän todempi tilanne tulee, niin sitten on jo liian myöhäistä vastustaa. Elämä ei ole mitään seikkailuelokuvaa missä on selvästi mustiin pukeutuneet pahikset ja yhtä selvät hyvikset. Totalitarismia ja sortoa vastustaneet ihmiset ovat ennenkin olleet kauniisti sanottuna mielipiteitä jakavia henkilöitä, ja ihan tarkalleen nykyisten tolkun ihmisten kaltaiset ihmiset olivat juurikin niitä, jotka 1930-luvulla käänsivät katseensa ja perustelivat itselleen, miksi juuri he eivät kuitenkaan voineet lähteä mukaan mihinkään ”räyhäämiseen,” vaikka ihan tosi kovasti mielensä sopukoissa natsismia vastustivatkin.
Tolkun ihmiset oli just niitä, joiden mielestä fasismi oli kyllä inhottava aate – mutta Espanjaan fasismia vastaan konkreettisesti taistelemaan lähtenyt Orwell oli vaarallinen fanaatikko.
Tolkun ihmiset oli just niitä, joiden mielestä natsit oli kyllä vastustettava asia, mutta kaikenlainen toiminta natseja vastaan – esimerkiksi kommunistien toimesta – oli ihan vääränlaista sammuttamista, ja vieläpä epäilyttävien tyyppien tekemänä.
Tolkun ihmiset oli just niitä, jotka sitten sodan jälkeen julistivat kovaan ääneen, että he kyllä ihan oikeasti olivat natseja vastaan – oli vaan niin monta hyvää syytä miksi juuri he eivät voineet tehdä mitään.
Totalitarismi ei tule niin, että yhtenä päivänä heräämme rautasaappaiden kopinaan, ja sitten tolkun ihmiset heräävät sankarilliseen vastarintaan. Totalitarismi tulee niin, että totalitarismi ja sitä ajavat normalisoivat itsensä koko ajan normaalimmaksi osaksi yhteiskuntaa. Tolkun ihmisten rooli tässä on se, että he paheksuvat, kritisoivat ja epäilevät kaikkea toimintaa – jumalauta alpakoista lähtien – mikä saattaisi jotenkin haitata totalitaristien pyrintöjä. Milloin järjestäjä on väärä, milloin toiminnan muoto on ihan väärä, milloin mikäkin on se syy, miksi juuri tätä – tai mitään – vastarinnan muotoa ei pidä tukea.
Tällä tavalla tolkun ihmiset normalisoivat juuri itselleen, miksi juuri heidän ei pidä ”provosoitua” – eli miksi juuri heidän pitää olla hiljaa. Tämä on semmoinen kehitys, missä askel askeleelta tolkun ihmisistä tulee justiinsa niitä, jotka sitten jälkikäteen kyllä selittelevät, että olisin minäkin ollut kovasti vastaan, mutta mutta mutta.
Muistan hyvin, että vielä 20 vuotta sitten koulussakin ihmettelimme, että miten se suuri enemmistö ei liittynyt vaikka Sophie Scholliin. Nyt ei tarvitse ihmetellä: se kävi juuri näin.
Ei ole ihan sattumaa, että ihan ylivoimainen enemmistö historiaa lukeneista on nykyään aika pirun huolestunut siitä, että natsit marssivat kaduilla. Eikä ole ihan sattumaa, että niin monet historioitsijat yrittävät varoitella, että tarvitsemme tehokkaampaa paheksuntaa natseja vastaan, emme natsien normalisoimista.
Tämä ei johdu siitä, että historioitsijat olisivat vainoharhaisia. Tämä johtuu siitä, että historiaa tuntevat ymmärtävät, että vaikka nykyinen tilanne ei johtaisikaan natsismin kauheuksien toistumiseen aivan sellaisenaan, riski isoista vahingoista on todellinen. Ja siitä, että historiaa tuntevat tajuavat, mikä rooli sillä hiljaisella enemmistöllä ja sen hiljaisuudella on ollut aina, kun fasismia on rakennettu.
Kirjoituksia 