Yritän seuraavassa selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi, mistä kryptovaluutoissa ja lohkoketjuissa on kyse, ja miksi pidän epätodennäköisenä, että ne olisivat kovin paljon muuta kuin kasinoita tulevaisuudessakaan. (Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin Twitterissä.)
Taustaksi on syytä kertoa, että olen seurannut kryptoskeneä noin vuodesta 2010 ja 2016-2018 selvitin lohkoketjutekniikan käyttömahdollisuuksia Tekesin rahoittamassa projektissa työkseni. Tavoitteemme oli löytää lohkoketjuille jotain todellista käyttöä. Tämä osoittautui kauniisti sanoen hankalaksi. (Vanhempia kirjoituksiani samasta aiheesta löytää esim. täältä.)
Ensinnäkin on syytä ymmärtää, miten ja miksi koko kryptovaluutta- ja lohkoketjuskene syntyi. Kaikki alkoi Bitcoinista, joka kehitettiin anarkokapitalististen ns. kryptoanarkistien tai ”cypherpunk”ien piirissä ratkaisuksi ongelmaan, joka kosketti lähinnä kryptoanarkisteja. (Kts. esim. kirja ”Digital Gold,” Potter.)
Tämä ongelma oli se, miten rakentaa digitaalinen raha joka ei vaatisi sitä, että mikään yksittäinen tunnettu taho pitää kirjaa siitä, kuinka paljon käyttäjillä on rahaa.
Tällainen hajautettu raha haluttiin, koska aikaisemmat yritykset rakentaa digitaalista rahaa olivat päättyneet säännöllisesti siihen, että rahaa oli ryhdytty käyttämään veronkierron, huumekaupan ja rahanpesun välineenä, ja viranomaiset olivat sulkeneet rahan ylläpitäjän. En tarkoita tällä, että rahan kehittäjät olisivat varsinaisesti olleet liikkeellä rikollisin aikomuksin: he olivat enimmäkseen anarkokapitalistisia idealisteja, jotka halusivat rahan, jota ”hallitukset” eivät voisi kontrolloida mitenkään.
Hajautettu, anonyymi (tai pseudonyyminen) digitaalinen raha ei kuitenkaan ole helppo toteuttaa. Perusongelma on siinä, miten varmistaa, ettei kukaan yksittäinen käyttäjä pysty vääristelemään sitä tietokantaa, joka pitää kirjaa siitä, miten paljon kullakin on rahaa.
Koko tätä ongelmaa ei ole, jos voidaan luottaa johonkin tai joihinkin tahoihin. Nämä luotetut tahot voivat pitää yllä tilikirjoja. Tavallisessa maailmassa kutsumme näitä ”pankeiksi.” Luottamusta varten tahojen täytyy olla tunnettuja ja esim. laillisessa vastuussa vahingoista.
Kryptoanarkisteille pankit tai muut tunnetut tahot olivat kuitenkin mahdottomia, koska he olivat havainneet, että kun he käyttivät rahaa tavoilla joilla he halusivat sitä käyttää, viranomaisilla oli tapana kiinnostua ja viheltää ennen pitkää peli poikki.
Bitcoin oli ensimmäinen tekniikka, mikä onnistui ratkaisemaan tämän ongelman. Koska ongelma oli vaikea, ratkaisu ei ollut ihan yksinkertainen ja ratkaisun mukana tuli omia ongelmiaan.
Bitcoinin ja lohkoketjun kantava idea on tehdä tietokannan vääristelystä kannattamatonta jollain sellaisella tavalla, mikä pakottaa tietokantaan kirjoitusoikeuksia haluavat tuhlaamaan tai vaarantamaan jotain arvokasta. Ajatus on, että jos tietokannan vääristely on kalliimpaa kuin hyödyt mitä tietokannan vääristelystä voi saada, kukaan ei tämmöistä tee.
Bitcoin toteuttaa tämän niin, että ”kirjoitusoikeuden” tietokantaan saa ratkomalla mielivaltaisia matemaattisia ongelmia. Nämä ongelmat ovat niin vaikeita, että niiden ratkomiseen tarvitaan paljon laskentatehoa – eli tietokoneita ja sähköä.
Palkinnoksi ratkoja saa Bitcoineja. Kun Bitcoinin markkinakurssi suhteessa oikeaan rahaan kasvaa, ja sitä kautta tietokannan vääristelyn hyödyt kasvaisivat, myös tämän ns. ”louhinnan” kannattavuus kasvaa. Bitcoinia ylläpitävään verkostoon tulee silloin enemmän tietokoneita. Systeemi on viritetty niin, että kun yhteenlaskettu laskentateho kasvaa, myös ongelmien vaikeustaso lisääntyy, tai jos laskentateho vähenee, vaikeustaso laskee. Taustalla on siis tavoite tehdä tietokannan vääristelystä aina kannattamatonta.
Jos jotain tämmöistä oikeasti arvokkaiden resurssien tuhlaamiseen pakottavaa systeemiä ei olisi, ja koska käyttäjiä ei vaadita mitenkään tunnistautumaan, niin hakkeri voisi käyttää esim. tuhansien koneiden bottiverkkoa ”ylikirjoittaakseen” tietokannan omaksi hyödykseen.
(Sama kuluttamis- tai vaarantamisvaatimus on kaikissa hajautetuissa kryptovaluutoissa, koska muuten valuutta ei ole turvallinen. Yllämainitun ”Proof of Workin” eli PoWin vaihtoehtona on vaarantaa esim. oman kukkaronsa sisältö; tähän perustuu ns. Proof of Stake, PoS.)
Tätäkään ongelmaa ei tietenkään olisi, jos käyttäjiltä tai edes kirjoitusoikeuksia haluavilta vaadittaisiin luotettavaa tunnistautumista ja väärinkäytöksistä olisi esim. lakiin perustuvia sanktioita. Mutta tämä taas olisi vaatinut jonkun luotettavan tahon hoitamaan tunnistamisen.
Teknisenä ratkaisuna tähän ongelmaan Bitcoin oli erinomaisen näppärä. Ongelma on vain siinä, että ratkaisussa on omat ongelmansa: esim. systeemin on pakko kuluttaa tai vaarantaa jotain arvokasta. Tämän määrä riippuu siitä, kuinka suuri palkinto hakkeroimalla voitaisiin saada. Toisin sanoen, kun esimerkiksi Bitcoinin arvo kasvaa, sen ylläpitoon on tuhlattava enemmän arvokasta sähköä ja tietokoneita niin, että sähkön + tietokoneiden arvo on enemmän kuin kynnysarvo, jonka jälkeen bottiverkon rakentaminen hakkerointia varten olisi kannattavaa.
Bitcoinin energian- ja elektroniikankulutus – jälkimmäinen noin kahden iPhonen verran per transaktio – ei siis riipu teknisistä edistysaskeleista esim. tietokonetekniikassa. Tämmöiset edistysaskeleet vain johtavat pienellä viiveellä siihen, että louhinnan vaikeusaste kasvaa. Bitcoin onkin ihan paraatiesimerkki ns. Jevonsin paradoksista: tehokkuusparannukset eivät vähennä ympäristövahinkoja. Kts. https://jmkorhonen.fi/2021/02/03/jevonsin-paradoksi-eli-miksi-tekniikka-ei-pelasta-ymparistoa/
Toinen sudenkuoppa on se, että Bitcoinin ja yleisemmin lohkoketjujen tekniikka tekee tietokantaan lipsahtavien virheiden korjaamisesta vaikeaa. Tätä mainostetaan usein ominaisuutena sanomalla, että transaktioita ei voi perua eikä tietokantaa muuttaa jälkikäteen.
Mutta tämä meinaa myös esim. sitä, että vaikkapa huijarikauppiailta ei saa mitenkään rahoja takaisin ja käyttäjän tai ohjelmistobugien tekemät virheet ovat lopullisia.
Mitään asiakastukea joka voisi vaikka palauttaa kadotetut salasanat ei myöskään ole, joten jos kadotat salasanasi, rahasi menivät sitten siinä.
Taannoin paljon puhutut, kaiken kuulemma mullistavat ”älysopimukset” kärsivät samasta ongelmasta: jos älysopimukseen sattui jäämään bugi, niin se oli voi voi. (Älysopimuksista on käytetty myös nimeä ”hacker pinata”: ensimmäinen joka löytää bugin saa karkit.)
Mitään näistä kryptovaluuttojen monimutkaisesti ratkaisemisista ongelmista ei tarvitsisi ylipäätään ratkaista, jos voidaan lähteä siitä, että on olemassa joku kohtuullisen luotettava taho joka pitää tilikirjoja tai tunnistaa asiakkaat.
Koska monet kuitenkin haluavat jonkinlaista varmuutta, että esim. tulipalo joka tuhoaa kaikki muistiinpanot ei lukitse samalla elinikäisiä säästöjä pysyvästi käyttökelvottomiksi, niin kryptovaluuttoihinkin on ilmaantunut ”luotettavien tahojen” palveluita esim. tilien ylläpitoon.
Käytännössä on siis niin, että jos halutaan palveluita, varmuutta ja virheenkorjaavuutta mitä keskitetyt ratkaisut kykenevät nykyään helposti tarjoamaan, niin hajautetuista ratkaisuista on tehtävä vähemmän hajautettuja. Nämä eivät tietysti eroa pankeista esimerkiksi riskien suhteen mitenkään, paitsi että niitä koskeva sääntely on olematonta. Tyypillisin tapa miten kryptovaluuttoja varastetaan onkin näiden kolmansien tahojen hakkerointi, tai suoraan huijaustarkoituksessa perustetut ”välittäjät.”
Vastaavanlaisia ongelmia tulee vastaan sitten kun ryhdytään puhumaan lohkoketjujen käytöistä muissa tarkoituksissa: lohkoketjut ratkaisevat monimutkaisella ja hienostuneella tavalla ongelmia, joita useimmissa tapauksissa ei ole olemassa.
Lyhyesti sanoen, lohkoketju on hidas tietokanta. Se voi ratkoa kaikkia sellaisia ongelmia mitä tietokannalla voidaan ratkoa. Jos ongelma on sen luonteinen, ettei se ratkea rakentamalla uusi tietokanta, niin lohkoketjukaan ei voi sitä ratkaista.
Jos taas ongelma on sellainen, että uusi tietokanta voisi sitä helpottaa, niin lähes aina on helpompaa ja järkevämpää käyttää jotain muuta tekniikkaa kuin lohkoketjua ja luottaa esim. käyttäjien tunnistamiseen.
Vain jos tilanne on se, että tietokannan kirjoitusoikeudet pitää jakaa monelle taholle, eikä näitä tahoja voida luotettavasti tunnistaa, lohkoketju saattaa haukkua hintansa takaisin. Tämmöisiä tarpeita on, mutta ne eivät ole yleisiä.
Ylipäätään lohkoketju- ja kryptovaluuttahypessä on vahvasti kyse siitä, että teknisesti ”siisti” ratkaisu etsii ongelmaa. Kun tähän yhdistyy se, että kryptovaluuttojen arvonnousulla spekulointi on tehnyt joistain ihmisistä todella rikkaita, niin kannustimet hypeen ovat valtavat.
Taustalla on implisiittinen ajatus, että sosiaalisia ja poliittisia ongelmia kuten maailman vallan ja vaurauden hyvin epätasainen jakautuminen voitaisiin ratkaista yksittäisillä ihmeratkaisuilla, joiden käyttöönoton jälkeen kyseinen ongelma olisi pysyvästi ratkaistu.
Bitcoin esimerkiksi on ratkaisu ongelmaan ”vihaamme valtiota, verotusta ja keskuspankkeja.” Sen ei olisi ollut pakko olla juuri sellainen, mutta sen kehittäjät sattuivat olemaan libertaareja anarkokapitalisteja.
Tekniikka on aina politiikan ilmentymä, ja Bitcoin on anarkokapitalistisen politiikan ilmentymä. Siksi Bitcoin esimerkiksi perustuu idealle kultakannasta nykyistä ”fiat-rahaa” parempana valuutan pohjana. (Mikään tekninen syy ei edellytä että Bitcoinin pitäisi toimia juuri näin.)
Tässä ajattelussa keskuspankkien kyky painaa rahaa on aina paha koska on mahdollisuus, että kykyä käytetään väärin. Se, että keskuspankeista on hyötyäkin, tai että valtiot ovat pääsääntöisesti kykeneet olemaan käyttämättä tätä kykyä pahasti väärin vuosikymmeniä, on toissijaista.
Bitcoinin taustalla oleva taloustiede ja muu ajattelu on monessa muussakin suhteessa samanlaista dogmaattista äärimmäisyysajattelua. Esimerkiksi jos Bitcoinista todella tulisi, tekniset ongelmat unohtaen, maailman johtava valuutta, todennäköisiä seurauksia olisi esim. valuutan deflatorisuudesta johtuva talouslama.(Deflatorisuus meinaa sitä, että valuutan arvo nousee. Tällöin ihmiset eivät halua käyttää rahaa esim. sijoituksiin vaan jemmaavat sitä, mikä ajaa talouden juntturaan. Vaikka olen sympaattinen ajatukselle talouskasvun hillinnästä, en kannata seinään ajamista.)
Ei olekaan ihme, että suuri osa kryptovaluuttojen puolesta puhuvia on talouspoliittisesti äärimmäisessä päässä muutenkin ja pitää esimerkiksi verotusta varkautena. Jos ideologia on tämä niin krypto on varmasti se oma juttu.
Jos taas sitten on enempi pragmaattinen kuten pyrin olemaan, ja näkee että kaikista ongelmista huolimatta esim. valtioissa ja keskitetyissä ratkaisuissa on joskus joitain etuja, ja aktiivinen finanssipolitiikka on esim. lama-aikana tarpeen, niin kryptot ovat vähemmän hyvä juttu.
Esimerkiksi Bitcoin ei ole ”demokraattinen raha” vaan pienen, teknokraattisen, demokraattisen valvonnan ulkopuolella toimivan eliitin projekti.
Kryptovaluuttojen omistus on myös äärimmäisen keskittynyttä – m/Pohjois-Korea – ja ylivoimainen valtaosa käytöstä on spekulaatiota. Tässä spekulaatiossa, kuten kasinoissa yleensä, varmimpia voittajia ovat kasinon pyörittäjät ja pelimerkkejä sekä rulettipöytiä valmistavat.
Kryptoja oikeaan rahaan vaihtavat ja suuromistajat manipuloivat kurssia säännöllisesti omaksi edukseen, koska mitään valvontaa ei käytännössä ole. Esim. wash trading ja muut temput, jotka rahamarkkinalainsäädäntö on kokemuksen kautta kieltänyt, ovat normimenoa kryptomaailmassa.
Väitteet kuten ”niin moni on laittanut rahaa tähän ettei se voi olla huijaus” ovat myös onttoja. Se, että yksittäisestä tulppaaninsipulista maksettiin joskus tuhansia guldeneita, ei tarkoittanut, että tulppaanit olivat 1600-luvun kaikkein hyödyllisimpiä kasviksia tai kasvisten vallankumous.
Ja, loppujen lopuksi, rahan arvo ei perustu siihen minkälainen numero siihen liitetään tai kuinka harvinaista se on, vaan siihen, mitä rahalla saa. Sillä paljon parjatulla ”fiat”-rahalla saa maksettua verot ja ostettua kaikenlaista maailmassa tuotettua asiaa.
Keskusteluissa kryptovaluutoista ja lohkoketjuista on kuitenkin se ongelma, että miljoonat ihmiset ovat laittaneet paljon rahaa kiinni siihen, että kryptovaluuttojen arvo nousisi. Heillä on kaikki kannustimet uskoa, että kyseessä on maailmanmullistus. Kenties tästä syystä kryptovaluuttojen kannattajilla on taipumus suhtautua kaikkeen kritiikkiin hyvin torjuvasti ja hyökkäävästi, ja tätäkin kirjoitusta kommentoimaan yrittää varmasti lukuisia kryptovaluuttoihin sijoittaneita.
On mahdollista että he ovat oikeassa ja kryptovaluutat tai lohkoketjut mullistavat maailman perusteellisesti. Toisaalta, kryptovaluutat tai lohkoketjut eivät ole lunastaneet oikeastaan mitään lupauksistaan 12 vuodessa. Lupaukset muuttuvat, mutta usko maailmanvalloitukseen (ja, kenties vain sattumalta, siitä seuraavaan äkkirikastumiseen) pysyy silti.
Yksi tyypillinen keino kryptovaluuttojen ja lohkoketjujen puolesta puhuttaessa on käyttää monimutkaisten termien sekametelisoppaa. Tämä toimii hyvin vakuuttamaan kuulijat siitä, ettei heidän kannata näyttää tyhmiltä vaan sen sijaan ymmärtää kehua keisarin uusia vaatteita.
Tähän peliin ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Jos jonkin asian ymmärtää oikeasti, sen hyödyt ja haitat pystyy selvittämään selkokielellä. Tällaista selkokielistä selostusta kannattaa siis aina vaatia.
PS. suosittelen lukemaan myös alunperin vitsinä kehitetyn mutta valtavan arvokkaaksi spekulaatioinstrumentiksi nousseen Dogecoinin kehittäjän arvion kryptovaluutta-alasta. Yhdyn suunnilleen jokaiseen huomioon.
Kirjoituksia 
Erinomainen, useampaan kertaan luettava kirjoitus. Valuutan luotettavuus yleisesti mietityttää. Keskinäisen vaihdannan väline, ansaintakeino tai hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusturvan kivijalka? Aika näyttää.
TykkääTykkää
Olen varmaan useampaan otteeseen luonnostellut eräille keskustelufoorumeille kriittistä kirjoitusta koskien kryptoja ja blockchainia. En kuitenkaan ole osannut pukea ajatuksiani sanoiksi. Tämä kirjoitus siinä kuitenkin onnistui täydellisesti (+paljon asiaa omien ajatuksieni lisäksi), joten kiitos siitä!
TykkääTykkää