Strategia – Kirjoituksia

Ydinaseiden käyttö huolestuttaa nyt monia. Koska ydinasestrategia on ollut hyvin suuri kiinnostuksen kohteeni yli kahden vuosikymmenen ajan, päätin kirjoittaa lyhyen arvion ydinaseista ja niiden käytöstä Ukrainassa. Arvio on silti tällä hetkellä jo 30-sivuinen. Niinpä esittelen tässä lyhyesti sen pääkohdat ja johdannon. Koko arvion löydät pdf-versiona täältä, ja kommentoitavissa olevana Google Docs-documenttina täältä.

Raportin päähuomiot ovat lyhyesti seuraavat.

Rajoitettu ydinaseiden (tai muiden joukkotuhoaseiden) käyttö ei antaisi Kremlille sotilaallista etua Ukrainassa.
Sotaa tuskin saataisiin lopetettua siviilejä tappamalla.
Vastatoimet olisivat todennäköisesti musertavia, vaikka länsivallat eivät käyttäisi ydinaseita.
Kreml voi silti käyttää ydinaseita esimerkiksi päästäkseen häviämään Yhdysvalloille.
Käyttö voi alkaa ydinkokeella Venäjän alueella, meren alla, tai Venäjän miehittämillä alueilla.
Rajoitetun ydinaseiden käytön aiheuttama radioaktiivinen laskeuma voi olla paikallisesti vakava, mutta suhteessa muihin vahinkoihin todennäköisesti vain pieni ongelma.
Ydin- tai muiden joukkotuhoaseiden käyttöön liittyy aina eskalaation riski. Sodan laajentuminen laajemmaksi ydinsodaksi ei ole todennäköistä, mutta mahdollisuutta ei voida koskaan sulkea pois.
Suomeen ei kohdistu välitöntä vaaraa.

Putin on häviämässä aloittamansa sodan Ukrainassa. Venäjän vaivalla rakentama ”puoliammattimainen” armeija on suurelta osin lyöty. Yksin kaatuneita on vähintään neljännes siitä vahvuudesta, millä Venäjän joukot hyökkäsivät 24. helmikuuta. Kaluston ja etenkin modernin kaluston menetykset ovat niin suuria, että Venäjän aseteollisuus tarvitsisi hyvissäkin olosuhteissa vuosikymmenen niiden korvaamiseen. Talouspakotteet ja niistä johtuva komponenttien puute ovat johtaneet siihen, että maa joutuu modernien aseiden valmistamisen sijaan tyytymään jatkuvasti enemmän vanhentuneeseen, huonosti huollettuun neuvostoaikaiseen kalustoon.

Lähestulkoon kouluttamattomat, pitkälti haluttomat, huonosti varustetut reserviläiset, joita johtavat lähinnä toiset reserviläiset, eivät kykene sellaisiin operaatioihin, jotka voisivat ratkaista sodan Putinin eduksi Ukrainan saadessa jatkuvasti enemmän modernia kalustoa ja Yhdysvaltojen lend-lease-aseavun vasta alkaessa 1. lokakuuta. Venäjän ilmiselvät tappiot ja Kremlin edustajien uhkaukset ovat herättäneet huolta, käyttäisikö Kreml ydinaseita ratkaistakseen sodan jollain sille vähemmän epäedullisella tavalla.

Arvioin tässä katsauksessa, että uhkauksistaan huolimatta Kreml ei voi saavuttaa sotilaallista ratkaisua edes ydinaseilla, ellei se käytä niitä massamaisesti. Yritykset käyttää ydinaseita (tai muita joukkotuhoaseita) poliittisen ratkaisun luomiseen esimerkiksi säikäyttämällä Ukrainaa tukevat länsivallat lopettamaan apunsa eivät todennäköisesti onnistu. Todennäköinen seuraus olisi mm. Yhdysvaltojen hallinnon edustajien julkisesti varoittama vastaisku tavanomaisin asein. Tällainen puuttuminen sodan kulkuun heikentäisi Venäjän asevoimien asemaa entisestään.

Yhdysvaltojen ja NATOn mahdollisuus suorittaa vakava vastaisku tavanomaisin asein, mahdollisesti aseet ensin ukrainalaisille luovuttaen, todennäköisesti nostaa ydinaseiden käytön kynnystä: Kreml voi laskelmoida, että länsivallat eivät uskaltaisi vastata ydinaseisiin ydinasein pelätessään eskalaatiota, mutta kynnys tavanomaisin asein suoritettuun vastaiskuun on selvästi pienempi. Ukrainaa tukevien länsivaltojen olisi todennäköisesti vaikea pidättäytyä reagoimasta sotilaallisesti, mikäli “ydinasetabu” rikotaan.

Eskalaatiota laajemmaksi ydinsodaksi voidaankin pitää epätodennäköisenä. Länsivalloilla ei ole mitään välttämätöntä tarvetta iskeä takaisin ydinasein tai välttämättä ylipäätään suoraan aseellisesti, vaikka Putin aloittaisi ydinaseiden käytön.

On silti mahdollista, että Kreml päättäisi käyttää ydinaseita virhearvion tai toiveajattelun seurauksena, tai yksinkertaisesti häviön kostaakseen. Kuten myöhemmin esitän, tällainen käyttö voisi johtaa vastaaviin tai suurempiinkin siviilitappioihin kuin Mariupolin piiritys aiheutti. Sotilaallinen vaikutus olisi siltikin vähäinen.

Ukrainaa tukevat valtiot voivat myös nostaa ydinaseiden käyttökynnystä entisestään esimerkiksi ilmoittamalla, että niitä ei voi pelotella ja Ukrainalle annettava tuki vain lisääntyy, mikäli Kreml turvautuu ydinaseisiin. Vahva tuki olisi edullista myös siksi, koska mitä nopeammin Ukraina voittaa sodan, sitä vähemmän aikaa Kremlille jää esimerkiksi ydinaseiden poliittisen hyödyntämisen tarvitsemien pelikuvioiden rakenteluun.

Tämä arvio perustuu avoimiin lähteisiin ja n. 20 vuoden aikana lukuisista eri lähteistä karttuneeseen tietämykseen ydinaseista, niiden vaikutuksista ja ydinasestrategioista. Uskon sen olevan oikeansuuntainen ja perusteltu, mutta huomautan, että olemme kartoittamattomilla vesillä. Erilaisia teorioita voidaan esittää, eikä kenelläkään ole “oikeaa” tietoa tapahtumaketjuista, joihin ensimmäinen ydinaseiden sotilaallinen käyttö sitten vuoden 1945 voisi johtaa. Historiallisilla esimerkeillä voidaan perustella jokseenkin yhtä hyvin sekä pessimistisiä että optimistisia arvioita ja monenlaisia eri kehityspolkuja.

Kirjoituksen tarkoitus ei ole millään tavalla vähätellä ydinaseita tai niiden vahinkoja. Ydinaseiden käyttö niin sotilas- kuin siviilikohteitakin vastaan tarkoittaisi suuria henkilövahinkoja. Vuodesta 1945 pitäneen “ydinasetabun” murtamisella olisi arvaamattomia seurauksia. Radioaktiivinen laskeuma ja palavien kaupunkien ilmakehään nostattama, lämpötiloja väliaikaisesti viilentävä ja satovahinkoja aiheuttava noki olisivat todennäköisesti suhteellisen pieniä ongelma mikäli ydinaseiden käyttö jäisi muutamiin melko pieniin aseisiin.

Totuus kuitenkin on, että varmaa tietoa ei ole olemassa, eikä ole lainkaan varmaa, että käyttö rajoittuisi muutamiin aseisiin. Kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä, vaan antaa mahdollisimman realistinen kuva ydinaseiden käyttöön liittyvistä ongelmista ja siitä, mitä voi tapahtua, mikäli niitä kuitenkin käytetään.

Kirjoituksessa käytetään “pienistä”, enintään noin sadan kilotonnin tehoisista, suhteellisen lyhyen matkan aseisiin kuten Iskander-ohjuksiin asennetuista ydinkärjistä termiä “taktinen” ydinase. Todellisuudessa tällaista selkeää rajanvetoa ei ole. Kaikki ydinaseet ovat strategisia: yhdenkin ydinaseen käyttämisen vaikutukset ulottuisivat paljon taistelukenttää ja “taktista” ympäristöä laajemmalle. Termi “taktinen” on kuitenkin yleisessä käytössä, ja sitä käytetään yksinkertaisuuden vuoksi tässäkin.

Raportin sisältö (linkit vievät suoraan dokumenttiin) on seuraava:

PS. Jos tämä kirjoitus oli mielestäsi hyödyllinen, toivoisin että luet vielä tämän pienen pätkän.

Nykyään on yleistä kritisoida tutkimustyötä ja tutkijoita ”hyödyttömästä” tutkimuksesta. Kritiikissä nostetaan usein esiin yksittäisiä tutkimuksia tai hankkeita, ja kyseenalaistetaan niiden arvo esimerkiksi ”kansantaloudelle” tai ”tieteelle.” Kritiikki perustuu kuitenkin syvälliseen väärinymmärrykseen siitä, mitä kaikkea tutkimus ja mahdollisuus tehdä tutkimusta tuottavat, ja miksi tutkijat joutuvat tuottamaan julkaisuja, joita etenkään he itse eivät erehdy luulemaan maailmaa ravisteleviksi.

Maailmassa on jo valtavasti tietoa. Yksittäisen tutkijan mahdollisuudet löytää jotain radikaalisti uutta ovat aina pienet. Suurin osa tutkijoista ei koskaan löydä maailmaa mullistavaa uutta tietoa. Mutta jos kukaan ei edes pyrkisi löytämään jotain uutta sanottavaa, kuka sitten pyrkisi todella ymmärtämään kaikkea sitä, mitä on jo sanottu?

Tutkijan ”tuotos” on ennen kaikkea ymmärryksen ja asiantuntijuuden lisääntyminen. Tutkija, joka tekee tutkimusta omalla alallaan, joutuu perehtymään nimenomaan aikaisemmin hankittuun ja hyväksi havaittuun tietoon. Hän ymmärtää juuri kyseisen alan syvällisesti – vaikka yksikään hänen oma tutkimuksensa ei ikinä tekisi läpimurtoa alalla. Tämä asiantuntemus sekä mahdollistaa ihmisten sekä yleistajuisen että erikoistuneen kouluttamisen kyseisellä alalla, että on yhteisön ja yhteiskunnan käytettävissä, jos sitä tarvitaan.

Koska emme osaa ennustaa etukäteen kovinkaan hyvin, milloin ja missä saattaisimme tarvita vaikkapa Venäjän kieltä ja kulttuuria syvällisesti ymmärtäviä, asiantuntijuutta kannattaa vaalia ja kehittää koko ajan. Myös yllä oleva kirjoitus oli ylipäätään mahdollinen vain, koska minulla on ollut etuoikeus perehtyä monenlaisiin asioihin – ja aikaa kirjoittaa siitä.

Tutkimuksen ja yliopistojen rahoitusmekanismit käytännössä edellyttävät, että tutkijat julkaisevat jonkinlaisia kirjoituksia tutkimusjulkaisuissa. Moni tieteelliseltä kontribuutioltaan vaatimattomalta tutkimusjulkaisu selittyy puhtaasti tällä paineella. Tutkijat tietävät itsekin, että vain harvat uudet julkaisut ovat läpimurtoja, ja että moni heidän omakin paperinsa olisi voitu jättää kirjoittamatta. Mutta jos tietäisimme tutkimusta aloittaessa, miten läpimurto syntyy, emme tarvitsisi tutkimusta ylipäätään. Tutkimusta tehdään siksi, koska emme tiedä vielä.

Jos rahoitusmekanismit olisivat toisenlaisia, paine julkaista ihan mitä tahansa vähenisi, ja ”signaalin” suhde ”kohinaan” kasvaisi. Mutta niin kauan kun vallitseva järjestelmä on vallitseva, tutkimusjulkaisuissa tullaan julkaisemaan paljon myös sutta ja sekundaa.

Jos siis pidit tätä kirjoitusta hyödyllisenä, pyydän, että seuraavan kerran kun joku lähtee revittelemään ”hyödyttömillä” tutkijoilla tai tutkimuksilla, sanoisit esimerkiksi ”asia ei ole ihan noin yksinkertainen.”

Jos taas haluat tukea mahdollisuuksiani tuottaa esimerkiksi tämän kaltaisia yhteenvetoja tarvittaessa jatkossakin, liity Reilumpaan kerhoon tukijakseni ja epäsäännöllisen uutiskirjeeni saajaksi täällä.

Vuonna 2021 on jo hyvin tiedossa, että yritykset ja liike-elämän sekä rikkaimmiston etujärjestöt pyrkivät usein esittämään maailmanparannuksen yksilön valintoina hidastaakseen liiketoimintaa haittaavan sääntelyn ja rajoitusten voimaantuloa. Esimerkiksi henkilökohtaisen hiilijalanjäljen konseptin kehittivät öljy-yhtiö BP:n markkinointikonsultit, tarkoituksenaan kiinnittää huomio nimenomaan yksilöiden omaan käyttäytymiseen eikä aidosti toimiviin, kollektiivisella poliittisella yhteistyöllä aikaansaataviin rajoihin fossiilisten polttoaineiden käytölle.

Mutta miksi yritykset ja niiden etujärjestöt tekevät näin, ja milloin ne tekevät näin? Vastausta tähän kysymykseen voidaan hahmotella esimerkiksi peliteorian avulla, hieman muuntelemalla kenties tunnetuinta peliteorian esimerkkiä: vangin dilemmaa.

Vangin dilemma on alunperin ajatusharjoitus, jossa kahta henkilöä, kuvitteellisesti vankia, epäillään vakavasta rikoksesta. Poliisilla ei kuitenkaan ole tarpeeksi todisteita heitä vastaan, joten kuulustelija yrittää saada heistä irti tunnustuksen. Hän kertoo kummallekin vangille erikseen, että jos vanki tunnustaa rikoksen ja todistaa toisen vangin olleen rikoksen päätekijä, tunnustaja selviää yhdellä vuodella vankilaa mutta syyllisyytensä kiistävä tuomitaan kahdeksaksi vuodeksi. Jos taas molemmat tunnustavat, molemmat tuomitaan viideksi vuodeksi. Vangit, paatuneita rikoksentekijöitä kun ovat, tietävät myös, että jos molemmat heistä pysyvät vaiti, poliisin on todisteiden puuttuessa vapautettava heidät. Vangeille olisi tietenkin optimaalista, jos molemmat heistä pysyisivät hiljaa. Silti, niin kauan kun kumpikin vanki pysyy tietämättömänä siitä, mitä toinen tekee, kummankin vangin kannattaa tunnustaa: hän ei voi tietää, onko toinen kielinyt ja vierittänyt rikoksen yksin hänen niskoilleen. Vangin dilemma onkin tunnetuin havainnollistus, miksi kahden täysin rationaalisesti toimivan tahon kannattaa tietyissä tilanteissa toimia tavalla, joka ei ole kummallekaan osapuolelle optimaalinen.

Vangin dilemma-nelikenttä — *Klassinen vangin dilemma. Kummankin kannattaisi pitää suu supussa, mutta vain jos molemmat pitävät.*

Pienin muutoksin voimme havainnollistaa vangin dilemmalla myös sitä, miksi voimakkaat tahot haluavat esittää maailmanpelastamisen yksilöiden valintoina. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi maailma, jossa on kaksi kansalaista, rikas ja köyhä, ja yritys, jonka kannattava myrkkyvoidebisnes on uhattuna outojen iho-oireiden herätettyä kansalaiset puhumaan myrkkyvoidebisneksen sääntelyn kiristämisestä. Kumpikin kansalaisista joutuu nyt miettimään, mitä tehdä: yrittääkö rakentaa kansanliikettä politiikkaan vaikuttamiseksi, vai tehdäkö yksilövalintoja? Tässä leikkikalumaailmassa, aivan kuten meidänkin maailmassamme, rikkaalla on enemmän vaihtoehtoja kuin köyhällä. Toisin kuin meidän maailmassamme, rikkaalla ja köyhällä on kuitenkin yhtä paljon poliittista vaikutusvaltaa. Olettakaamme nyt, esimerkin vuoksi, että eri vaihtoehtojen kustannukset ja hyödyt ovat alla olevan kuvan mukaiset. Kansanliikkeen rakentaminen yhdessä toimimalla on hidasta puuhaa ja vie paljon aikaa, esimerkiksi tässä tapauksessa viisi yksikköä kultakin osallistujalta. Jos vain rikas tai vain köyhä pyrkii vaikuttamaan politiikkaan, poliitikot säätävät joitain pieniä rajoituksia, jotka parantavat tilannetta hieman. Toisaalta, jos riittävän suuri kansanliike saadaan aikaan, leikkikalumaan eduskunta voi säätää lain, joka kieltää myrkyn käytön kaikissa voiteissa. Tällöin kaikki hyötyvät paljon: niin köyhät kuin rikkaatkin.

Kumpikin voi myös tehdä yksilön valintoja ja äänestää kukkarollaan yrittämällä löytää vähemmän myrkyllisiä voiteita. Tämäkin vie vähän aikaa (yhden yksikön), mutta selvästi vähemmän kuin kansanliikkeen rakentaminen. Hyötykään ei tosin ole kovin suuri, joskin rikkaalla on kuitenkin vaihtoehtona myös kalliimpien luomuvoiteiden ostaminen. Rikas siis hyötyy yksin toimimisesta suhteellisesti enemmän kuin köyhä. (Huomaa, että nelikentässä ei ole yksinkertaisuuden vuoksi vaihtoehtoa “älä tee mitään.” Tämäkin olisi kuitenkin todellisuudessa vaihtoehto.)

Vangin dilemma-nelikenttä, optimitilanne molempien yhteistyö — *Rikkaan ja köyhän dilemma. Rikkaalla on enemmän vaihtoehtoja ja hän todennäköisesti kokee aikansa olevan kalliimpaa.*

Mikä nelikentän ruuduista tulee valituksi? Se riippuu ennen kaikkea siitä, miten arvokkaaksi kansalaiset mieltävät aikansa. Jos yhdessä vaikuttaminen vie paljon aikaa, ja aika on rahaa, on todennäköistä, että ainakaan rikas ei lähde mukaan kansanliikkeeseen. Mitä suuremmat tulot, sitä kalliimpaa myös aika on; niinpä rikkaiden ei kannata lähteä mukaan mihinkään yhteistyöhön, mikä vie kovinkaan paljon heidän aikaansa. Toisaalta, köyhällä ei välttämättä ole varaa käyttää kovinkaan paljon aikaansa vaikuttamiseen: muuten pöydästä voi loppua leipä. Todennäköistä siis on, että köyhä pyrkii vaikuttamaan poliittisesti (jos lainkaan), rikas tekemällä yksilövalintoja. Tämä on parempi kuin ei mitään, mutta todennäköisesti ei optimaalinen tilanne kummallekaan.

Lisäkierre kuvioon tulee siitä, että myrkkyvoidetta valmistava yritys tuskin vain odottaa, mitä tuleman pitää. Olettakaamme yksinkertaisuuden vuoksi, että kaikki kansalaisten saama hyöty vastaa sitä, montako killinkiä myrkkyvoiteen valmistaja kussakin tapauksessa menettäisi. Tällöin myrkkyvoiteen valmistajan kannattaisi käyttää lobbaamiseen, mielipidevaikuttamiseen, lahjuksiin tai mihin tahansa muuhun enintään 20 killinkiä, jos sillä voitaisiin estää rikasta ja köyhää tekemästä yhteistyötä sääntelyn kiristämiseksi. Sen sijaan muiden lopputulosten haitat olisivat selvästi vähäisempiä, ja niiden estämisen kannustimet paljon pienempiä. Rationaalisesti toimivan yrityksen kannattaisi siis käyttää useita killinkejä kaikenlaisiin toimiin – kuvassa yleistermillä “lobbaus” – joilla ainakin toinen kansalaisista saataisiin ajattelemaan, että paras tapa vaikuttaa on yksilön valinnoilla. Hajota ja hallitse, kuten jo muinaiset roomalaiset tiesivät.

Vangin dilemma-nelikenttä, lisätty miten paljon yrityksen kannattaa käyttää lobbaamiseen — *Jos uhkana on sääntely, yritykselle kannattavin strategia voi usein olla mielipidevaikuttaminen.*

Nelikenttä näyttää myös yhden selityksen sille, miksi rationaalisesti toimivan yrityksen ei suinkaan välttämättä kannata kehittää uutta, myrkytöntä voidetekniikkaa. Kyse on yksinkertaisesti kustannus-hyötyarviosta: jos yritys arvioi, että se maksimoi voittonsa pyrkimällä jarruttamaan sääntelyä tai uskottelemalla kuluttajille, että yksilöiden valinnat ovat avain ratkaisuun, se jarruttaa sääntelyä tai uskottelee kuluttajille, että yksilöiden valinnat ovat avain ratkaisuun. Koska uuden tekniikan kehittäminen on aina epävarmaa riskinottoa, ja koska ihmisillä on taipumus pitäytyä vanhassa ja tunnetussa, kynnys uuden tekniikan kehittämiselle ja käyttöönotolle on usein korkea. Jotta yritykset saadaan potkittua tämän kynnyksen yli, tarvitaan yhteistyötä, kollektiivista toimintaa joka kiristää sääntelyä tai vähintään aiheuttaa uskottavan uhan sääntelyn selvästä kiristämisestä, ellei muutosta tapahdu muuten. (Kirjoitin aiheesta enemmän mm. SSAB:n vetyterästekniikan tiimoilta.)

Avainsana: Strategia

Arvio ydinaseiden käytöstä Ukrainassa, 10.10.2022

Miksi yritykset haluavat esittää maailmanparannuksen yksilön valintoina?