20-06-21 Päätöksenteon heuristiikoista, talouskasvun rajoista, miten taloustiede vaikeuttaa ongelmanratkaisua

Sekalaisia ja puolivalmiita muistiinpanoja ajatuksista. Kaikki Tilannekatsaus-sarjan muistiinpanot löytyvät täältä.

Miksi yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ylipäätään tehdään? Yksi tärkeä syy on auttaa päätöksentekijöitä tekemään parempia päätöksiä. Mutta miten hyödyllistä tämä tutkimus lopunviimein on, jos tavoitteena on parempi maailma?

Ongelma a: käytetäänkö tutkimustuloksia politiikassa enemmänkin vahvistamaan olemassaolevia arvoja ja asenteita?

Ongelma b: miten paljon hyötyä on esimerkiksi monimutkaisista strategioista ja ajattelumalleista, kun tulevaisuutta on kuitenkin vaikea ennustaa ja monimutkainen malli pitäisi saada viestittyä monille ihmisille?

Epäilen, että esimerkiksi ajattelu, missä hyväksytään väliaikainen epäoikeudenmukaisuus jonkin teoriassa ja tulevaisuudessa odottavan paremman maailman vuoksi, ei oikein tule toimimaan. Enkä usko, että mikään monimutkainen tapa ajatella politiikkaa olisi ainakaan säännönmukaisesti parempi ohjenuora toiminnalle kuin tämä, vielä varmasti puolitekoinen heuristiikkani:

  1. Ole myötätuntoinen ja kunnollinen.
  2. Pyri parantamaan ensisijaisesti heikoimmassa asemassa olevien asemaa.
    1. Ennen kaikkea teoilla, joilla on konkreettista vaikutusta.
  3. Valitse edustajiksesi ihmisiä, joita heidän entiset kumppaninsa kehuvat.

Hyvät strategiat ovat yksinkertaisia. Mutta mitä parannettavaa tässä olisi?

Talouskasvun välttämättömyydestä on puhuttu paljon, mutta pitää puhua vielä enemmän. Otero ym. (2020) sisältää 22 tutkijan yhteisen katsauksen talouskasvun yhteyksistä biodiversiteettituhoon. Lopputulos: näyttö siitä, että talouskasvu lisää tuhoja, on vahvaa; näyttö siitä, että talouskasvu saataisiin kytkettyä irti tuhojen kasvusta, on heikkoa. Muutamat harvat poikkeukset eivät muuta kokonaiskuvaa.

Mutta vaikka talouskasvu tuhoaisi sivilisaatiomme, sitä halutaan silti, koska se on nykyisiä yhteiskuntiamme koossa pitävä liima. Näin ei välttämättä tarvitsisi olla, mutta se kyllä vaatisi, että rikkaimmat suostuisivat olemaan vähän vähemmän ahneita.

Ymmärrän toki heitä, joiden mielestä loputtoman talouskasvun on oltava mahdollista, koska rikkaimmat eivät luovu omastaan helpolla. Jos mietimme ratkaisuja ongelmiimme, tämä on kuitenkin kuin esittäisi, että humalassa avaimensa kadottaneen täytyisi etsiä avaimiaan vain katulampun alta, koska avaimien löytäminen hyvässä valossa on helpompaa. Samaten, teoriat, jotka ”todistavat” ikuisesti jatkuvan talouskasvun olevan mahdollista, vastaavat teorioita, jotka todistavat, että humalassa avaimensa kadottanut voi löytää ne katulampun alta.

(Palaan aiheeseen myöhemmin: todettakoon nyt, että mikään loputtoman kasvun teoriassa mahdollistava taloustieteen teoria ei todellakaan takaa, että talouskasvu, ja varsinkaan poliitikkojen odottama reipas, prosenteissa eikä prosentin kymmenyksissä mitattava kasvu i) tapahtuisi käytännössä ja ii) olisi ympäristömielessä kestävää. Tämä ero teoriassa mahdollisen ja käytännössä todennäköisen välillä unohtuu liki kaikilta loputonta talouskasvua rummuttavilta, vaikka ero mahdollisen ja todennäköisen välillä pitäisi pitää erittäin selvänä. Jos ette usko, katsokaa itse vaikkapa kahta keskeistä loputtoman kasvun perusteluna käytettyä teoriaa, neoklassista tai endogeenista kasvuteoriaa. Maksan heti satasen ensimmäiselle, joka todistaa, että jompi kumpi teorioista todistaa 100% varmuudella loputtoman, ympäristörajat huomioivan talouskasvun olevan varmaa. Pätevä todistus edes 10% varmuudesta tienaa 50 euroa.)

Tiedote tutkimuksesta löytyy täältä.

Suositukset:

  1. Rajoitetaan rajallisten resurssien kaupallistamista kansainvälisesti mm. asettamalla absoluuttiset rajat niiden käytölle ja jakamalla näin syntyvä kiintiö valtioille.
  2. Rajoitetaan ekstraktiivisen teollisuuden (kuten kaivosteollisuuden) toimintaa suuren biodiversiteetin alueilla.
  3. Hidastetaan suurisuuntaisten infrastruktuurihankkeiden laajentamista.
  4. Vähennetään ja jaetaan työn tekemistä.
  5. Edistetään agroekologiaa ja valtioiden ruokaomavaraisuutta.
  6. Priorisoidaan kompakti kaupunkisuunnittelu.
  7. Tuotteisiin mukaan raportti tuotannon biodiversiteettivaikutuksista, ja vero mainonnalle, joka edistää ylikäyttöä.

Otero, I., Farrell, K. N., Pueyo, S., Kallis, G., Kehoe, L., Haberl, H., … Pe’er, G. (2020). Biodiversity policy beyond economic growth. Conservation Letters. https://doi.org/10.1111/conl.12713

Vuodelta 2016 erittäin havainnollinen esitys siitä, miten valtavirtainen taloustiede tuottaa ympäristökriisiin ratkaisuksi suosituksia, jotka ovat yhteensopivia voittojen maksimoinnin kanssa.

Torras, M. 2016. Orthodox Economics and the Science of Climate Change. Monthly Review, 1.5.2016

  1. Kapitalismi hyväksikäyttää monilla tavoilla laajalle levinnyttä mutta virheellistä uskoa siihen, että numerot olisivat lähtökohtaisesti ”tieteellisempiä” tai objektiivisempia kuin kvalitatiivinen informaatio;
  2. Ympäristöpolitiikan saralla tämä tapahtuu ennen kaikkea niin, että aito epävarmuus tulevasta – emme oikeasti voi tietää, mitä seurauksia ilmaston muuttumisella on – muunnetaan taloustieteellisissä malleissa ”riskeiksi”, ja niille annetaan jokin todennäköisyys
    1. eikä katastrofaalisia riskejä, joiden kustannus voi olla äärettömän suuri, käsitellä, koska äärettömän suuri riski kertaa mikä tahansa nollaa suurempi todennäköisyys = ääretön kustannus
    2. joista seuraa, että laskelmat ilmastonmuutoksen haitoista ovat väistämättä lähinnä maltillisia arvauksia ja yrityksiä ”optimoida” vahinkojen määrä – mikä voi olla erittäin vaarallinen idea, jos optimoitavan järjestelmän käyttäytymistä ei ymmärretä hyvin, kuten emme ymmärrä ilmastojärjestelmää
  3. Samaan aikaan diskonttokoron oletetaan olevan jopa huomattavan suuri, mikä tarkoittaa käytännössä, että emme arvosta tulevien polvien elämää juurikaan
    1. Korkeaa diskonttokorkoa puolustetaan sillä, että tulevaisuuden ihmiset olisivat varakkaampia kuin me, ja siksi paremmin kykeneviä selviämään ongelmista. Valitettavasti tämäkin on vaarallinen oletus: kun käytämme laskelmissa korkeampaa diskonttokorkoa, saamme tuloksia, jotka kannustavat meitä käyttämään maailman resursseja huolettomammin, mikä taas vähentää todennäköisyyttä, että tulevilla polvilla asiat olisivat edes yhtä hyvin kuin meillä.
    2. lisäksi kaikki nollaa suuremmat diskonttokorot vaativat oletuksen, että katastrofaalisten tapahtumien todennäköisyys on nolla. Jos ilmastonmuutos (tai muu ympäristöuhka) voi johtaa millään nollaa suuremmalla todennäköisyydellä ihmisten sukupuuttoon – ja on täysin varmaa, että tämä todennäköisyys on nollaa suurempi – mikään mittari ei saisi vain olettaa, että tulevat sukupolvet ovat varakkaampia: odotusarvona mikä tahansa positiivinen todennäköisyys kertaa ääretön vahinko on edelleen ääretön vahinko.
    3. Jos hyväksymme, että ihmiskunnan tuho on ilmastokriisin mahdollinen seuraus, ja tuho tarkoittaisi edes liki äärettömän suurta vahinkoa, rationaalinen johtopäätös on käyttää tuhon estämiseksi tarvittavien toimien kannattavuuden arviointiin suurta negatiivista diskonttokorkoa. Käytännössä: uhan torjunnan pitäisi olla prioriteetti nro 1.
  4. Kun tähän yhdistetään se, että ihmishenkien arvon arvioiminen ”revealed preferences”-lähestymisellä perustuu kehäpäätelmään, koska
    1. ihmiset eivät tosiasiassa ole täydellisen rationaalisia päätöksentekijöitä eivätkä siksi pysty täysin rationaalisesti arvioimaan vaikeasti arvioitavissa olevien riskien todellisia haittoja
  5. Saadaan johtopäätös: suurissa, koko yhteisöä tai ihmiskuntaa koskettavissa riskeissä kuten ilmastonmuutoksessa päätöksenteko ei voi perustua pelkkiin talousteoreettisiin laskelmiin tai helposti mitattavissa oleviin rahallisiin arvoihin.

Yhteys: janne (ät) jmkorhonen.fi.

PS. Twitterin 2-vaiheisen tunnistuksen vaatimat tekstiviestit eivät tule vieläkään perille. Koska asiakaspalvelusta vastaa edelleen vain automaattinen sähköpostiviesti, pidän toistaiseksi Twitter-vapaata.