Elokapinasta ja aktivismista: mitä tutkimus sanoo?

Elokapinan syksyisen kampanjan alkaessa alkoi jälleen myös keskustelu siitä, onko aktivismista ja ”kaduilla istumisesta” mitään hyötyä. Olen itse tutkinut ilmastokriisin torjuntaa työkseni pian 15 vuoden ajan ja uskon tuntevani kohtuullisen hyvin torjunnasta ja sen keinoista käydyn tutkimuskeskustelun. Tältä pohjalta uskallan sanoa ammatillisena mielipiteenäni, että tiedeyhteisön relevantit asiantuntijat ovat lähestulkoon yksimielisesti aktivismin puolella ja pitävät sitä jopa tehokkaimpana keinona, mihin yksityisellä ihmisellä on tavallisesti mahdollisuus.

Sosiologian ja etenkin ympäristösosiologian piirissä on jo pitkään vallinnut laaja yksimielisyys siitä, että yhteiskunnallinen aktivismi on keskeisen tärkeä ilmastonmuutoksen torjunnan voima (esim. Aronoff ym. 2019, Foster ym 2011, York ym 2003). Yhteiskunnallista liikehdintää tarvitaan tuottamaan poliitiikkaan kohdistuvaa painetta muuttaa asioita, ja yleisemmin muuttamaan yhteiskunnallisia asenteita tarvittavat muutokset mahdollistavaan suuntaan. Aikaisempi tutkimus ja poliittinen historia ovat näyttäneet jokseenkin kiistattomasti, että protestit todellakin kykenevät muuttamaan päätöksentekijöiden ja suuren yleisön mielipidettä ja että tällä on suorastaan kriittisen tärkeä vaikutus aktivistien tavoitteiden saavuttamisessa (esim. Andrews et al. 2016, Engler & Engler 2016, Agnone 2007, Schell 2003, Burstein & Linton 2002, Rochon 2000, Gamson & Modigliani 1989, Gamson 1975).

Vaikka ilmastoaktivismin uusimman aallon, johon ilmastolakot ja Elokapina kuuluvat, vaikutuksesta on vielä ilmiön tuoreuden vuoksi vähemmän tutkimustietoa, tutkimustieto antaa vahvoja syitä uskoa, että vaikutus on todellinen. Esimerkiksi Dietz ym. (2015) ja Muñoz ym. (2018) ovat osoittaneet, että ympäristömielenosoituksilla ja aktivismilla on tilastollisesti havaittavissa oleva yhteys pienempiin kasvihuonekaasupäästöihin. Grant ja Vasi (2017) löysivät yhteyden paikallisten ympäristöjärjestöjen ja energiantuotannon CO2-päästöjen vähenemisen välillä. Budgen (2020) havaitsi, että sekä mielenilmaukset että kansalaistottelemattomuus kasvattivat kansalaisten hyväksyntää ilmastotoimille, ilman että aktivismi näkyi mitenkään negatiivisten tunteiden lisääntymisenä – päin vastoin kuin usein teoretisoidaan väitettäessä, että aktivismista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä sen ”karkottaessa” potentiaalisesti kiinnostuneita. Swim ym. (2019) mittasivat mielipiteiden muutosta Yhdysvalloissa vuonna 2017 pidettyjen ilmastoprotestien jälkeen, havaiten että protestit lisäsivät selvästi ilmastoaktivismin hyväksyttävyyttä, vähensivät polarisaatiota – päin vastoin kun lähes kaikki ennustivat – ja kasvattivat ihmisten uskoa siihen, että ihmiskunta voi ratkaista ilmastokriisin. Ramelli ym. (2021) tutkivat ensimmäisen maailmanlaajuisen ilmastolakon (15.3.2019) vaikutuksia eurooppalaisten yritysten pörssikursseihin, ja havaitsivat lakon vaikuttaneen selvästi hiili-intensiivisten yritysten pörssikursseihin sekä johtaneen näiden yritysten pidemmän aikavälin tuotto-odotusten heikentymiseen – molemmat selkeitä merkkejä siitä, että markkinat pitävät ilmastoaktivismia toimivana tapana vähentää fossiilisten polttoaineiden ja saastuttavien toimialojen kysyntää ja tarjontaa.

On myös tunnettua, että EU:n käyttöön ottamat standardit ja sääntely leviävät tehokkaasti ympäri maailmaa, koska suurin osa yrityksistä ja maailman maista haluaa säilyttää pääsyn Euroopan markkinoille eikä erillisten versioiden tai lainsäädännön tekeminen ole yleensä kannattavaa. Tämän ”Bryssel-efektinä” tunnetun ilmiön vaikutusten suuruuden tarkka laskeminen on vaikeaa, mutta ilmiöstä itsessään ei ole epäilystä (Bradford, 2012). Ilmastokysymyksessä viimeisin voitto eurooppalaiselle aktivismille saavutettiin, kun jopa Venäjä suunnittelee hiiliveron käyttöönottoa, jotta sen vienti ei täysin romahda EU:n tulevan hiilitullin vuoksi. Yksittäiset venäläiset yritykset ovatkin jo ryhtyneet toimenpiteisiin vähentääkseen päästöjään, jotta ne voivat jatkossakin viedä tuotteitaan Eurooppaan (Ferreira Marques, 2021).

Yleisemmin, ilmastonmuutoksen torjuntaa eli mitigaatiota tutkivien keskuudessa on viimeisen noin kymmenen vuoden aikana vahvistunut käsitys siitä, että ilmastokriisi on pohjimmiltaan poliittinen ja rakenteellinen ongelma johon on puututtava ensi sijassa rakenteita muuttavalla politiikalla, teknisten ratkaisujen ollessa tärkeitä mutta kuitenkin toissijaisia. Esimerkiksi Pirgmaier ja Steinberger (2019) toteavat, että tutkimustietoa ilmastokriisistä ja sen torjunnan keinoista on jo enemmän kuin tarpeeksi: puutetta ei ole tiedoista tai keinoista, vaan poliittisesta halusta ottaa tieto ja keinot käyttöön. Politiikkaan vaikuttamiseksi useat mitigaatiotutkijat, kuten Gardner ym. (2021), Green (2020), McCowan (2020), Gardner ja Wordley (2019) sekä Frid ja Quarmby (2012) esittävät, että ilmastokysymyksen kriittisen tärkeyden ja kiireyden vuoksi jopa yliopistojen ja yliopistojen tutkijoiden tulisi keskittyä tutkimusten ja julkaisujen sijaan politiikkaan vaikuttamiseen ja aktivismiin. Ilmastolakkoja kannattavia tutkijoiden julkilausumia on allekirjoittanut arviolta lähes 40 000 tutkijaa eri puolilta maailmaa, ja 11 000 tutkijaa 153 maasta vaati jo 2019 maailman valtioita julistamaan ilmastohätätilan ja ryhtymään hätätilan mukaisiin toimenpiteisiin. Kuten kenties maailman arvostetuimman tieteellisen julkaisun Naturen asiaa käsitelleessä artikkelissa todettiin, ilmastolakkoilu sai tutkijoilta poikkeuksellisen laajaa tukea, eikä yksikään asiantuntija kritisoinut lakkoa tai pitänyt sitä tehottomana keinona (Warren, 2019). Aktivismin väitetystä ”tehottomuudesta” puhuminen on sen sijaan ilmastokriisin torjuntaa hidastamaan ja estämään pyrkivien denialistien retorisen strategian keskeinen osa, kuten ilmastodenialismin retoriikkaa tutkineet Lamb ym. (2020) toteavat.

Ilmastokriisi on maailmanlaajuinen hätätila ja siihen on vaikutettava kaikkialla maailmassa. Vaikka Suomi on väestöllisesti pieni maa, olemme osa EU:ta, ja on selvää, että EU:n ilmastotoimet – joilla on vaikutusta jopa Venäjään – ovat sitä tehokkaampia, mitä enemmän jäsenvaltiot toimia kannattavat. Ilmastoaktivistit eivät taistele yksin, vaan osana maailmanlaajuista liikettä joka pyrkii, ja kykenee, vaikuttamaan asioihin kaikkialla maailmassa. Tilannetta voidaan verrata sotaan siinä mielessä, että rintaman täytyy pitää kaikkialla, myös pienissä maissa ja vähäpätöisillä rintamilla. Ilmastokriisiä torjutaan siis myös Mannerheimintiellä aivan samalla tavalla kuin Suomen miehittämistä torjuttiin joskus myös Raatteen tiellä, sen sijaan että pohjoisessa taistelleet olisivat vain heittäneet hanskat tiskiin ja voivotelleet, että se tulee sieltä etelästä läpi kumminkin.

Lisäys 1.10.2021: Kollektiivista käyttäytymistä tutkiva tri Roope Kaaronen huomautti, että ”tutkimustiedon perusteella on ihan selkeä kuvio, että pieni ja tiivis määrätietoinen aktiivijoukko voi saada paljonkin muutosta aikaan.” Hän myös nosti esille seuraavat lähdeviitteet: Science-lehdessä julkaistu tutkijoiden kannanotto ilmastolakkojen ja muun suoran aktivismin puolesta (Hagedorn et al. 2019, Concerns of young protesters are justified, Science 364(6436), 139-140); Damon Centolan ja kollegoiden työ kompleksisen käyttäytymisen leviämisen tutkimisessa, esim. https://www.science.org/doi/abs/10.1126/science.aas8827 ja laajemmin kirjoissa Centola 2018, How Behavior Spreads, ja Centola 2021, Change; kansantajuinen tiivistelmä https://penntoday.upenn.edu/news/damon-centola-tipping-point-large-scale-social-change Centola esittää, että uudet normit tulevat ryhmissä säännöllisesti voimaan kun noin neljännes ryhmän jäsenistä on sitoutunut muutokseen. Kaarosen mukaan on haastavaa sanoa miten suuri joukko tarkkaan ottaen saa muutosta aikaan, mutta mekanistisesti ottaen on selkeää, että omistautunut, ”itseään vahvistava” joukko voi kääntää keskitien kulkijoiden suunnan.

Lähteet

Agnone, Jon (2007). Amplifying Public Opinion: The Policy Impact of the U.S. Environmental Movement. Social Forces 85(4):1593–1620. https://doi.org/10.1353/sof.2007.0059

Andrews, Kenneth T.; Beyerlein, Kraig; Tucker Farnum, Tuneka (2016). The Legitimacy of Protest: Explaining White Southerners’ Attitudes toward the Civil Rights Movement. Social Forces 94(3):1021–44. https://doi.org/10.1093/sf/sov097

Aronoff, Kate; Battistoni, Alyssa; Cohen, Daniel Aldana; Riofrancos, Thea (2019). A Planet to Win: Why We Need a Green New Deal. New York: Verso.

Bradford, Anu (2012). ”The Brussels Effect”. Northwestern University Law Review. 107 (1). SSRN 2770634, Columbia Law and Economics Working Paper No. 533.

Budgen, Dylan (2020). Does Climate Protest Work? Partisanship, Protest, and Sentiment Pools. Socius: Sociological Research for a Dynamic World 6. https://doi.org/10.1177/2378023120925949

Burstein, Paul; Linton, April (2002). The Impact of Political Parties, Interest Groups, and Social Movement Organizations on Public Policy: Some Recent Evidence and Theoretical Concerns. Social Forces 81(2):380–408. https://doi.org/10.1353/sof.2003.0004

Dietz, Thomas; Frank, Kenneth A.; Whitley, Cameron T.; Kelly, Jennifer; Kelly, Rachel (2015). Political influences on greenhouse gas emissions from US states. PNAS 112(27), 8254-8259. https://doi.org/10.1073/pnas.1417806112

Engler, Mark & Engler, Paul (2016). This is an uprising: How nonviolent revolt is shaping the 21st Century. Nation Books.

Ferreira Marques, Clara (2021). Economic Reality is Dragging Russia Toward Climate Acceptance. Bloomberg Opinion, August 13, 2021. https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2021-08-13/russia-s-economic-reality-is-dragging-it-toward-climate-acceptance

Foster, John Bellamy; Clark, Brett; York, Richard (2011). The Ecological Rift: Capitalism’s War on the Earth. New York: NYU Press.

Frid, A., & Quarmby, L. (2012). Take direct action on climate inaction. Nature 487(38). https://doi.org/10.1038/487038a

Gamson, William A. (1975). The Strategy of Social Protest. Homewood, IL: Dorsey.

Gamson, William A.; Modigliani, Andre (1989). Media Discourse and Public Opinion on Nuclear Power: A Constructionist Approach. American Journal of Sociology 95(1):1–37. https://doi.org/10.1086/229213

Gardner, C. J., & Wordley, C. F. R. (2019). Scientists must act on our own warnings to humanity. Nature Ecology & Evolution 3, 1271–1272. https://doi.org/10.1038/s41559-019-0979-y

Gardner, Charlie J.; Thierry, Aaron; Rowlandson, William; Steinberger, Julia K. (2021). From Publications to Public Actions: The Role of Universities in Facilitating Academic Advocacy and Activism in the Climate and Ecological Emergency. Frontiers in Sustainability 2:679019. https://doi.org/10.3389/frsus.2021.679019

Grant, Don; Vasi, Ion Bogdan (2017). Civil Society in an Age of Environmental Accountability: How Local Environmental Nongovernmental Organizations Reduce U.S. Power Plants’ Carbon Dioxide Emissions. Sociological Forum 32(1):94–115. https://doi.org/10.1111/socf.12318

Green, Jessica F. (2020). Less talk, more walk: why climate change demands activism in the academy. Daedalus 149(4), 151–162. https://doi.org/10.1162/daed_a_01824

Lamb, W. F., Mattioli, G., Levi, S., Roberts, J. T., Capstick, S., Creutzig, F., … Steinberger, J. K. (2020). Discourses of climate delay. Global Sustainability, 3, e17. https://doi.org/10.1017/sus.2020.13

McCowan, T. (2020). The Impact of Universities on Climate Change: A Theoretical Framework. London: Institute of Education.

Muñoz, John; Olzak, Susan; Soule, Sarah A. (2018). Going Green: Environmental Protest, Policy, and CO2 Emissions in U.S. States, 1990–2007. Sociological Forum 33(2):403–21. https://doi.org/10.1111/socf.12422

Pirgmaier, Elke & Steinberger, Julia K. (2019). Roots, Riots and Radical Change – A Road Less Travelled for Ecological Economics. Sustainability 11(7), 2001. https://doi.org/10.3390/su11072001

Ramelli, Stefano; Ossola, Elisa; Rancan, Michela (2021). Stock Price Effects of Climate Activism: Evidence from the First Global Climate Strike. Journal of Corporate Finance, painossa. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3544669

Rochon, Thomas R. (2000). Culture Moves: Ideas, Activism, and Changing Values. Princeton, NJ: Princeton University Press.

Schell, Jonathan (2003). The Unconquerable World: Why peaceful protest is stronger than war. London: Penguin.

Swim, Janet K.; Geiger, Nathaniel; Lengieza, Michael L. (2019). Climate Change Marches as Motivators for Bystander Collective Action. Frontiers in Communication 4:4. https://doi.org/10.3389/fcomm.2019.00004

Warren, Matthew (2019). Thousands of scientists are backing the kids striking for climate change. Nature 567, 291-291. https://doi.org/10.1038/d41586-019-00861-z

York, Richard; Rosa, Eugene A.; Dietz, Thomas (2003). Footprints on the Earth: The Environmental Consequences of Modernity. American Sociological Review 68(2):279–300. https://doi.org/10.2307/1519769

26 vastausta artikkeliin “Elokapinasta ja aktivismista: mitä tutkimus sanoo?

  1. Jo vain. Vielä kun täsmennät miten tämä ’ilmastokriisi’ tai ’ilmastohätätila’ näkyy tai toteutuu tavallisen ihmisen, eritoten suomalaisen arjessa näinä päivinä. Täällähän ne eivät sään nk ääri-ilmiöt, merenpinnan nousut, epätavalliset tulvat, jäätiköiden sulaminen, jne jne juurikaan tunnu. Lämpötilakaan ei ole noussut mitenkään dramaattisesti; ei ainakaan niin paljon, että voisi oikeutetusti puhua mistään ’hätätilasta’. Alkukesästä oli kyllä kuivanpuoleista, mikä lienee vaikuttanut joidenkin viljeltävien satoihin. Mutta eihän ne vuodet ole sademäärien suhteen olleet ennenkään veljeksiä.

    Tykkää

    1. Suomessakin ilmaston ääri-ilmiöt näkyvät jo nyt, esimerkiksi nyt juuri hyvin huonona viljavuotena ja lisääntyvinä kuumina, kuivina, tai sateisina vuosina. Ongelma on siis juuri ääri-ilmiöiden lisääntymisessä, ei niinkään siitä, että ilmasto ”lämpenee” hieman.

      Tämä aiheuttaa monenlaisia ihan rahassakin mitattavia vaikeuksia ja vahinkoja. Esimerkiksi rakennuskantamme on suurelta osin suunniteltu ja rakennettu erilaiseen ilmastoon, ja kalliita peruskorjauksia joudutaan todennäköisesti tekemään kohtuullisen paljon. Maataloudelle aiheutuvat vahingot voivat olla huomattavia, ja satojen kasvava epävarmuus tekee investoinneista vaikeampia ja kalliimpia, mikä taas ajaa maanviljelijöitä entisestään ahdinkoon. Metsätalouteen tulee vaikuttamaan mm. kuivuuskaudet ja lajiston muutos – täällä menestyvät puulajitkin muuttuvat – ja viime kesänä nähtiinkin jo pitkästä aikaa pahin metsäpalo. Nämä kaikki ovat vasta aivan pientä alkulämmittelyä siitä, mitä saattaa olla tulossa.

      Emme valitettavasti edes tiedä emmekä oikein osaa arvatakaan kaikkia vaikutuksia, mitä ilmaston muuttumisella voi olla. Todennäköisesti kaikkein isoimmiksi ongelmiksi muotoutuvatkin sellaiset pulmat, joita emme vielä arvaa olevankaan – niihin kun emme osaa varautua.

      Näin siis pelkästään Suomessa. Suomi ei kuitenkaan ole maailmasta irrallinen saari, vaan maa, jolla on 1340 km ylikäveltävissä olevaa EU:n ulkorajaa. Jo turvallisuuspolitiikkamme kannalta on vaarallista, jos Venäjän epävakaus lisääntyy, esimerkiksi lämpenemisen valtiontaloudelle aiheuttamien paineiden vuoksi. (Yksin ikiroudan sulaminen ja sään ääri-ilmiöt saattavat maksaa venäläisten arvioiden mukaan maalle yli 67 miljardia dollaria seuraavan 30 v aikana.) Ilmastokriisi tulee tekemään osasta köyhiä maita entistäkin asumiskelvottomampia, ja lisäämään pakolaisten määrää. Tällä hetkellä arviot liikkuvat vähintään 200 miljoonassa pakolaisessa – tätä voi verrata vuoden 2015 ”pakolaiskriisiin”, kun maailman yhteensä n. 40 miljoonasta pakolaisesta miljoona yritti Eurooppaan. Monenlaiset ääri-ilmiöt palavasta Kaliforniasta lähtien näkyvät jo nyt maailmantaloudessa, ja globaalin talousjärjestelmän kiikkeryys lisääntyy. Kaikella tällä voi olla pienelle, vientivetoiselle maalle merkittäviä vaikutuksia.

      Ja kaikki tämä siis ennen kuin edes pohditaan sitä, onko oikein jättää maailman köyhiä kärsimään ja kuolemaan, jotta täällä rikkaassa pohjoisessa saataisiin polttaa bentsiiniä muutama vuosi pidempään.

      Tykkää

  2. No joo, viljasato on tänä vuonna tosiaan n. kymmenyksen keskimääräistä heikompi (lähde: http://www.farmit.net). On kuitenkin lievää liioittelua kutsua viljavuotta ’hyvin huonoksi’ ja pitää sitä jotenkin ääri-ilmiönä. Tällainen poikkeama keskimääräisyydestä mahtuu kyllä vielä normaalivaihtelun sisään. Mutta kysyin itse asiassa sitä, miten tämä hätätila näkyy NYT suomalaisten arjessa. Hätätilan tunnusmerkkejä voisivat olla esimerkiksi se, että elintarvikkeet loppuvat vähittäiskaupoista, maksujärjestelmät lakkaavat toimimasta, ihmisiä nääntyy nälkään, kylmään, ja hoidon puutteessa tauteihin, maata uhkaa jokin ulkoinen vaara, esimerkiksi aggressiivinen naapurivaltio, jne. Tällaisista ei asuinpaikkakunnallani (Rovaniemi) näy vielä minkäänlaisia merkkejä.

    Tykkää

    1. Millä tavalla koronahätätila näkyi tammikuussa 2020 eurooppalaisten arjessa, ja olisikohan selvitty vähemmällä jos se olisi näkynyt vähän aikaisemmin kuin sitten näkyi?

      Tässä on kyseessä samanlainen kiihtyvä ilmiö, joka kannattaisi ihan jo rahallisessa säästömielessä torjua ENNEN kuin löysät on jo housussa ja asiaa seuraamattomillekin on ilmiselvää, että ongelma on todellinen. Mutta eipä nykymaailmassa asiantuntijoita haluta kuunnella, ”näin nämä asiat koetaan” on se tärkein.

      Tykkää

  3. Et siis näytä pystyvän myöntämään, että meillä ei NYT ole mitään ilmastohätätilaa. Tuollaisten termien kuin ilmastohätätila perusteeton propagandistinen käyttö vie pohjan kaikilta argumenteiltasi. Mitä koronaan tulee, niin onko meillä nyt sitten sen suhteen joku hätätila, taudin, joka ei vakavuudeltaan kovin paljon eroa jokatalvisesta A-influenssasta?

    Tykkää

  4. Hyvä kirjoitus, kiitos kun olet kerännyt tähän tärkeitä tutkimustuloksia! Haluaisin vielä lisätä tähän, että suora toiminta paljastaa tehokkaasti yhteiskunnan valtarakenteet. Ne tavat, joilla poliitikot, virkamiehet, lehdistö, tutkijat jne. nyt reagoivat Elokapinan toimintaan, tulee jäämään toimijoiden ja kokonaisen sukupolven mieleen. Toiseksi on myös tutkimuksia, jotka osoittavat, että aktivismi lisää osallistujien tyytyväisyyttä omaan elämään. Itsekin olen osallistunut monenlaiseen suoraan toimintaan esimerkiksi pysäyttänyt kaivuutöitä Koijärvellä, istunut rakennuskoneiden edessä Altassa, maannut Imatran voiman rapuilla ydinvoimaa vastaan, die in -mielenosoitus luonnon monimuotoisuuden puolesta Salon keskustassa jne. Nämä ja siihen liittyvä laaja toiminta ovat elämäni kohokohtia ilman muuta.

    Tykkää

  5. Oliko lähteissä yhtäkään sosiologian koostetutkimusta tai kansainvälistä tutkimusta asiasta? Olettaisin ihmismassojen käyttäytyvän maittain/kulttuureittain melko eri tavalla. Suomalaisia tutkimuksia en tässä nähnyt. Yhdysvaltalaisten tutkimusten luulisin olevan ongelmallia väitteellesi siinä mielessä että polarisaatio on siellä todennäköisesti Suomeakin merkittävämpää – mikä myös käy ilmi joistakin lähteistäsi.

    Lisäksi, mitkä olivat omat relevantit julkaisusi asian tiimoilta tarkalleen ottaen? Monet ”lähteistäsi” vaikuttavat olevan kirjoja ja monet käsittelevät jotain aivan muuta kuin esität niiden käsittelevän – tai ovat jopa eri mieltä asiasta.

    Tykkää

    1. Ihmisten käyttäytymisessä on tosiaan eroja. On silti merkillepantavaa, miten esimerkiksi näissä tutkimuksissa ei havaita, että kansalaistottelemattomuus olisi mitenkään mainittavasti vähentänyt ilmastotoimien suosiota.

      Jos pystyt erittelemään mitkä lähteet ovat harhaanjohtavia ja millä tavoin niin siitä olisi apua.

      Viittaan tuossa seuraaviin kirjoihin:

      Aronoff, Kate; Battistoni, Alyssa; Cohen, Daniel Aldana; Riofrancos, Thea (2019). A Planet to Win: Why We Need a Green New Deal. New York: Verso.

      – kirja käsittelee, muun ohessa, kansalaisaktivismin tärkeyttä muutoksen ajurina

      Engler, Mark & Engler, Paul (2016). This is an uprising: How nonviolent revolt is shaping the 21st Century. Nation Books.

      – kirja käy läpi väkivallattoman kansalaisaktivismin historian ja strategian, ja saavutuksia

      Foster, John Bellamy; Clark, Brett; York, Richard (2011). The Ecological Rift: Capitalism’s War on the Earth. New York: NYU Press.

      – kirja viittaa kansalaisaktivismiin tärkeänä vaikuttamisen keinona

      Gamson, William A. (1975). The Strategy of Social Protest. Homewood, IL: Dorsey.

      – kirja käsittelee protestien toimintaa ja tärkeyttä vaikuttamisen keinona

      McCowan, T. (2020). The Impact of Universities on Climate Change: A Theoretical Framework. London: Institute of Education.

      – kirja käsittelee yliopistojen vaikutusmahdollisuuksia ilmastokriisissä

      Rochon, Thomas R. (2000). Culture Moves: Ideas, Activism, and Changing Values. Princeton, NJ: Princeton University Press.

      – kirja käsittelee aktivismin roolia kulttuurillisessa muutoksessa

      Schell, Jonathan (2003). The Unconquerable World: Why peaceful protest is stronger than war. London: Penguin.

      – kirja käy läpi väkivallattoman kansalaisaktivismin historiaa ja saavutuksia

      Tältä pohjalta katsoisin että kyseiset kirjat ovat kohtuullisen relevantteja puhuttaessa kansalaisaktivismin vaikuttavuudesta.

      Omat relevanteimmat julkaisuni lienevät väitöskirjani (2017), jossa tutkin rajoitteiden syntyä ja vaikutuksia tekniikkaan, julkaisu Harjanne & Korhonen 2018, jossa käymme läpi uusiutuvan energian käsitteen ongelmia, ja kaksi kirjaa energiajärjestelmistä (Uhkapeli ilmastolla, Musta hevonen). En ole aktivismin tutkija, mutta olen joutunut perehtymään varsin tarkasti keskusteluun ilmastokriisin torjunnan keinoista, ja uskon tietäväni kohtuullisen hyvin miten suurin osa torjuntaa tutkivista suhtautuu aktivismiin.

      Tykkää

      1. Joitakin esimerkkejä :

        ”Swim ym. (2019) mittasivat mielipiteiden muutosta Yhdysvalloissa vuonna 2017 pidettyjen ilmastoprotestien jälkeen, havaiten että protestit lisäsivät selvästi ilmastoaktivismin hyväksyttävyyttä, vähensivät polarisaatiota – päin vastoin kun lähes kaikki ennustivat – ja kasvattivat ihmisten uskoa siihen, että ihmiskunta voi ratkaista ilmastokriisin.”

        Tuosta tutkimuksesta lainaus :

        ”Second, our results are consistent with the notion that liberal and conservative news sources may provide different images of marchers and, by doing so, they may polarize the impression of marchers. Specifically, our results are consistent with the notion that conservative news sources may provide more negative portrayals of marchers than liberal news sources. The importance of news sources on moderating the psychological impacts of marches points to the need for more research on coverage of marches, how marches are portrayed, how people respond to the information, and the effects they can have prior to marches.”

        ”Kuten kenties maailman arvostetuimman tieteellisen julkaisun Naturen asiaa käsitelleessä artikkelissa todettiin, ilmastolakkoilu sai tutkijoilta poikkeuksellisen laajaa tukea, eikä yksikään asiantuntija kritisoinut lakkoa tai pitänyt sitä tehottomana keinona (Warren, 2019).”

        Siis tämä on mediajulkaisu, ei mikään tutkimus. Ja siinä puhutaan ainoastaan siitä, että tiedeyhteisöstä x määrä ihmisiä on allekirjoittanut tukensa asialle. Ei kyseessä ollut mikään äänestys satunnaisotannalla. Mutta varmasti akateemisissa piireissä tuki on merkittävää.

        ”Aikaisempi tutkimus ja poliittinen historia ovat näyttäneet jokseenkin kiistattomasti, että protestit todellakin kykenevät muuttamaan päätöksentekijöiden ja suuren yleisön mielipidettä ja että tällä on suorastaan kriittisen tärkeä vaikutus aktivistien tavoitteiden saavuttamisessa…Burstein & Linton 2002”

        Tuosta tutkimuksesta lainaus :

        ”(2) parties have a greater impact than interest groups and SMOs*;* and (3) interest groups and SMOs will affect policy only to the extent that their activities provide elected officials with information and resources relevant to their election campaigns.”

        En pidä elokapinaa kovin asiakeskeisenä.

        Lisäksi yleisesti sanoisin että aktivismi perinteisessä mielessä soveltuu huonosti ilmastokriisin käsittelyyn johtuen sen niin lukuisista moraaliulottuvuuksista ja eri lähtökohdista – ja lisäksi että elokapinan moraalinen viestintä on hyvin ristiriitaista verrattuna esimerkiksi Greta Thunbergin vastaavaan. Lainaamasi tutkimus 1989 Gamson et al käsitteli esimerkiksi ydinvoimaa ja aktivismia mikä sisältää melko lailla vähemmän ulottuvuuksia mielestäni, ja etenkin tuolloin.

        Valitset tässä kirjoituksessasi käsitellä aktivisimia monoliittina, ja etenkin vanhempien tutkimusten relevanssi voidaan mielestäni kyseenalaistaa. Alkuperäiselle argumentille – eli Elokapinan aktivismin hyödylle – sanoisin että olisi relevanttia nimenomaan tarkastella Elokapinaa järjestönä, sekä aktivismin sosiologiaa yleisesti sekä miten se Elokapinan toimintaan soveltuu.

        En epäile, että heidän parissa jotka tutkivat ilmastokriisin torjuntaa ja sen keinoja on laaja yksimielisyys asiasta. Mutta mielestäni siinä on edustettuna ensinnäkin a) korkeakoulutetut sekä b) sellaiset korkeakoulutetut joiden arvot ovat ammatinvalinnan kautta melko suurella todennäköisyydellä tiettyjen ympäristöajatusten kanssa linjassa. Kuitenkin jos sosiologian/valtiotieteiden/politiikan tutkimusta katsoo laajemmin niin siellä on isompi poliittinen ajatus/arvokenttä edustettuna (joka mielestäni on täysin yhtä relevantti ellei jopa enemmän) ja veikkaan että tulokset olisivat varsin erilaisia.

        Sinänsä erikoista koska huomasin vasta jälkikäteen että edustat ekomodernisteja ja olen pannut silmälle sen järjestönä ja sellaisena joka edustaa enemmän sen tyylistä aktivismia jota haluaisin nähdä – tai toisaalta en tiedä pitäisikö sitä aktivismiksi edes kutsua.

        Tykkää

      2. Kannattaa lukea myös tutkimuksen (Swim ym. 2017) tekijöiden kommentaari esimerkiksi täällä:

        https://theconversation.com/theres-evidence-that-climate-activism-could-be-swaying-public-opinion-in-the-us-123740

        josta lainaan:

        ”Before we looked at the data, we thought that differences in the media coverage might further the political polarization of climate change. We were surprised when we saw that the marches appeared to have the opposite effect.”

        Eli tutkijat itse ovat sitä mieltä, että heidän tuloksensa tukevat sitä käsitystä mitä sanon tutkimuksen tukevan. Jos aamuisin silmin luen tutkimuksen oikein niin tämä näkyy siten, että hypoteesi 5 ei saa aineistosta tukea: polarisoitunut media ei vaikuttanut mielipiteisiin ennustetulla tavalla, ja itse aktivismin sijaan tapa, millä media niitä käsitteli, selittää muutokset polarisoitumisessa.

        En myöskään missään kohdassa väittänyt että Naturen artikkeli olisi tutkimus. Se on kuitenkin yksi uutinen luotettavasta lähteestä joka vahvistaa omat havaintoni: en tiedä yhtäkään mitigaatiotutkijaa joka olisi sanonut, että aktivismi on tehotonta.

        Onko muita mielestäsi harhaanjohtavia lähteitä?

        Olet siis sitä mieltä että aktivismin sosiologiaa tulisi tarkastella yleisesti. Olen sen yllä tehnyt, tietenkin hyvin lyhyesti ja kursorisesti. Elokapinan spesifien vaikutusten tarkastelu tutkimustiedon valossa on vaikeaa, koska ilmiö on niin uusi ettei siitä ole vielä juurikaan tutkimusta. Siksi tällä hetkellä joudumme toimimaan sen varassa, mitä aktivismista yleisesti ottaen tiedämme.

        On tietenkin myös mahdollista että esimerkiksi mitigaatiotutkijoiden erittäin suuri yksimielisyys aktivismin hyödyllisyydestä perustuu vain ajatusharhaan. On kuitenkin syytä huomata, että meitä mitigaatiotutkijoitakin on moneen junaan, ja esimerkiksi itse pidin nyt nähtävän kaltaista aktivismia ennen hyödyttömänä tai jopa vahingollisena. Suurten yhteiskunnallisten muutosten dynamiikkaan ja historiaan perehtyminen on se mikä sai oman mielipiteeni muuttumaan. On myös mahdollista että toisista lähtökohdista tulevat tutkijat tulkitsisivat näyttöä toisin, mutta totean etten tiedä yhdenkään mitigaatiota tai ilmastonmuutoksen torjunnan sosiologiaa tutkivan esittävän aktivismin olevan hyödytöntä. Koska uskon seuraavani tätä keskustelua kohtuullisen ahkerasti, niin katson, että todistustaakka asiassa on sillä joka uskoo selkeästi eroavia näkemyksiä olevan olemassa.

        Olin mukana perustamassa Ekomodernisteja koska oma käsitykseni on pitkään ollut, että keinojen moninaisuus on hyvästä ja on hyvä, että myös Ekomodernistien kaltaista aktivismia kannattaville olisi oma järjestö. Pidän jokseenkin naiivina ajatusta, että voisimme etukäteen sanoa, että jotkin keinot yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi ovat ehdottomasti turhia. Niin kauan kun esimerkiksi väkivallasta pidättäydytään, on katsoakseni parempi kokeilla useita erilaisia keinoja ja tukea niitä, jotka esimerkiksi saavat laajaa tukea (ns. ”recon pull”-strategia ”command push”-strategian sijaan). Ilmiö on niin monimutkainen että ”parhaiden keinojen” luotettava ennustaminen ei ole uskoakseni mahdollista. Siksi samalla asialla olevien riitely käytettävistä keinoista on katsoakseni lähinnä denialistien etu: kaikki aika mikä käytetään keskinäiseen tappeluun on poissa itse asiasta. Rakentavampaa olisi tehdä aktivismia sillä tavalla mikä itselle sopii ja minkä toteaa parhaaksi tavaksi, ja antaa muiden tehdä omalla tavallaan. Tämä ajatus kirjattiin myös Ekomodernistien peruskirjaan – tiedän sen koska kirjoitin kyseisen peruskirjan – ja hyväksyttiin perustavassa kokouksessa yksimielisesti, kun totesimme, että voimme kannattaa tarpeen mukaan kaikenlaisia muutoksia, teknisiä ja poliittisia.

        Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että esimerkiksi Elokapinan keinot saattavat olla jopa täysin vääriä. Yhteiskunnallisten muutosten historia ja muutosten teoria antavat kuitenkin erinomaisia syitä uskoa, että myös nyt nähdyn kaltainen aktivismi ei todennäköisesti ainakaan merkittävästi haittaa itse asiaa, ja voi edistää sitä huomattavasti. Itse näen esimerkiksi Elokapinan kaltaiset, kovia vaatimuksia esittävät järjestöt erinomaisen hyödyllisinä ”muurinmurtajina”, joiden tekemästä aukosta voidaan ujuttaa paljon entistä kunnianhimoisempia ja vaikuttavampia poliittisia ja teknisiä muutoksia. Ilmastoaktivismia, kuten muutakin aktivismia, kannattaisikin ajatella enemmänkin toisiaan tukevien aselajien yhteistoimintaan perustuvana modernina taisteluna kuin yksittäisten ja keskenään kyräilevien sankarien erillisinä rynnäkköinä. Kehotan itse kutakin osallistumaan tähän laajempaan kamppailuun niillä keinoin mitkä kokee itselleen parhaiten sopiviksi ja parhaiten toimiviksi; tällainen moninaisuus on toiminut markkinataloudenkin muodossa varsin hyvin.

        Tykkää

      3. Ai niin, tähän unohdin vastata: nostit tuosta usean viitteen joukosta yhden (Burstein & Linton), jossa todetaan että aktivismillakin on vaikutusta, ja annat ymmärtää että tämä osoittaisi ettei aktivismilla ole vaikutusta. Suosittelen tällaisen piru/raamattu-tulkinnan sijaan lukemaan esimerkiksi Engler & Englerin tai Schellin, jotka olivat ainakin itselleni ehkäpä vakuuttavimpia argumentteja sen puolesta, että vähän kaikenlainen kansalaisaktivismi on isoissa muutoksissa tarpeen. Kummassakin on myös runsaasti esimerkkejä eri kulttuureista ja suorastaan erilaisista poliittisista järjestelmistä. Vaikka aktivismin yksityiskohtainen ”paras” strategia on varmasti kulttuurisidonnainen, aktivismi yleisesti näyttää olevan nykyaikana sekä toimivaa että tarpeellista.

        Tykkää

  6. Ehkä omaa laiskuuttani ottaa selvää, mutta jotenkin olen uskonut aikaisemmin siihen, että minulla ei ole tarpeeksi keinoja vaikuttaa ilmastokriisiin suoraan. Tämä johtuu siitä, koska en ole poliitikko tai tee töitä suorien ratkaisujen ja innovaatioiden parissa.

    Tämä kirjoitus antoi vahvat perustelut sille, että aktivismi tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti toimii. Tämä viesti olisi tärkeä saada laajemmin ymmärrettyä.

    Kiitos toivon antamisesta sille, että voin nukkua yöt paremmin kun rupean osallistumaan aktivismiin, sen lisäksi että tuen ilmastotyötä tekeviä järjestöjä rahallisesti. Näihin kahteen perustan keskiluokkaisen työssäkäyvän ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa myös systeemiin, eikä pelkkään omaan kulutukseen.

    Kiitos

    Tykkää

    1. Kiitos! Itsekin olen monesti ollut epätoivoinen vaikutusmahdollisuuksiini. Suurten yhteiskunnallisten muutosten historiaan perehtyminen kuitenkin sai minut vakuuttuneeksi siitä, että ihan tavallisten kansalaisten aktivismi tulee mitä todennäköisimmin olemaan tässäkin kamppailussa ratkaisevan tärkeässä osassa. Toiminta, sen tuoma toimijuus, ja yhdessä tekeminen ovat myös ihan omalle jaksamisellekin erinomaisen tärkeitä – me ihmiset olemme sosiaalinen laji, jonka supervoima on yhdessä tekeminen.

      Tykkää

      1. Samalla tavalla, kun aikanaan lähihoitajana uskalsin vapisten mennä vastarintaan, ja sanoa ääneen, mikäli väärällä -inhimillisesti loukkaavasti – toimittiin. Vaikka yöunet meni tämän takia pieleen, olen toiminut, kun se hetki on vaatinut. Toivon, että uskalsivat ihmiset sanoa ääneen, kun heitä esim. sivuutetaan, toimia kun tilanne vaatii. Silloisen toimintani reagoitiin ja asiaan tartuttiin. Omalla esimerkillä voi vaikuttaa, vaikka pienestikin.

        Tykkää

  7. ”On myös mahdollista että toisista lähtökohdista tulevat tutkijat tulkitsisivat näyttöä toisin, mutta totean etten tiedä yhdenkään mitigaatiota tai ilmastonmuutoksen torjunnan sosiologiaa tutkivan esittävän aktivismin olevan hyödytöntä. Koska uskon seuraavani tätä keskustelua kohtuullisen ahkerasti, niin katson, että todistustaakka asiassa on sillä joka uskoo selkeästi eroavia näkemyksiä olevan olemassa.

    Koska uskon seuraavani tätä keskustelua kohtuullisen ahkerasti, niin katson, että todistustaakka asiassa on sillä joka uskoo selkeästi eroavia näkemyksiä olevan olemassa.”

    Tahtoisin näihin asioihin ehkä vielä tuoda yleisemmän viitekehyksen : on edelleenkin mielestäni puhuttava erikseen aktivismista, ilmastoaktivismista sekä Elokapinasta.

    Lisäksi näen itse ongelmaksi sen, että myös omat tutkimuksesi viittasivat siihen ettei tietyissä poliittisissa ryhmittymissä (Republikaanit yhdysvalloissa) aktivismista ollut havaittavissa merkittävää positiivista hyötyä, ja myös polarisaatio mainittiin ”tulokset” -osiossa riippumatta siitä mitä mediassa asiasta keskusteltiin.

    No, se että yksi poliittinen ryhmittymä liikkuu johonkin suuntaan ja toinen ei – niin kyllä ainakin oma looginen johtopäätökseni myös siitä on että polarisaatio lisääntyy. Ongelmaksi näenkin nimenomaan sen, että viestit kohdistuvat vain tietyille poliittiselle ryhmittymälle ja kaipaisin aiheeseen nimenomaan poliittista tutkimustietoa tueksi.

    Poliittisesta polarisaatiosta ja eroista Ilmastokannoissa on saatavilla niin USA:sta (republikaanit/demokraatit) sekä myös suomesta jossa arvokonservatiivisuus erottuu selkeästi poliittisella kartalla.

    ks. esim

    https://www.pnas.org/content/115/37/9216

    https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/23808985.2021.1976070

    https://hbr.org/2017/05/research-political-polarization-is-changing-how-americans-work-and-shop

    https://www.vaalitutkimus.fi/report/raportti/polarisoituuko-politiikka-suomessa-puolueiden-aanestajakuntien-arvosiirtymat-2003-2019/

    Esimerkiksi Suomen tapauksessa Perussuomalaiset, Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Keskusta edustavat reilusti yli puolta eduskunnan jäsenistöstä. Selkeästi tämänkin syyskapinan yhteydessä oli huomattavissa eroa poliittisessa viestinnässä näiden puolueiden osalta verrattuna Vihreisiin ja Vasemmistoon.

    Ks. esim https://yle.fi/uutiset/3-12120595

    Ja esim linkittämäsi Burstein & Linton 2002 korosti puolueiden merkitystä aktivismia suuremmaksi tässä kontekstissa joten siltä osin se ei mielestäni tue argumenttiasi.

    Voin tietyssä mielessä yhtyä väitteeseesi, että tarvimme mahdollisimman suurta määrää vaikutustapoja, myös aktivismia. Mutta kokonaisuus tässä esiintyy itselleni sen verran yksipuolisena etten sitä sellaisenaan voi niellä ja tässä korostuukin minkälaisia tutkimuksia katsot ja miten tutkimus niissä aseteltiin. Pidän riskinä nimenomaan polarisaation kasvua, etenkin jos/kun vastaavaa äänitorvea ei ole tulkitsemassa muun muassa ilmastonmuutoksen viestejä enemmän arvokonservatiiveille ryhmittymille.

    Tykkää

    1. Arvokonservatiivien hilaamista mukaan ilmastotoimiin on yritetty kohta 30 vuoden ajan hyvin heikolla menestyksellä. Jos jollakulla on tähän joku viisastenkivi niin sitä on nyt syytä käyttää. Jos ei, niin sitten on tehtävä sellaista aktivismia ja edistettävä asioita siten kuin se on mahdollista.

      Missään isossa yhteiskunnallisessa muutoksessa ei ole koskaan ollut kyse siitä, että koko yhteiskunta olisi saatu yksimielisesti muutoksen taakse, vaan siitä, että riittävän moni on. Tämä tarkoittaa useimmiten selvää vähemmistöä, esim. kollektiivista käyttäytymistä tutkiva Roope Kaaronen nosti esiin tutkimuksia mitkä löysivät kriittisen pisteen usein n. 25% kohdalta- joskin hänkin totesi että tarkkojen prosenttilukujen esittäminen on hieman harhaanjohtavaa. Mitä tämä tarkoittaa on se, että änkyröiden käännyttämiseen ei kannata tuhlata valtavan paljon ruutia, vaan seurata vaikkapa Sun Tzun hyväksi havaittuja ohjeistuksia ja ohittaa jäärät kuten vesi ohittaa kosken kivet.

      Liked by 1 henkilö

      1. En tarkoittanut että näin saataisiin arvokonservatiiveja mukaan aktivismiin. Puhun poliittisesta polarisoitumisesta ja siitä, että politiikkaan sisältyy yleensä olennaisena elementtinä kompromissien teko.

        Se, että poliittiset ryhmittymät erkanevat toisistaan (polarisoituvat) hankaloittaa käytännön kompromissien löytämistä olennaisesti. Ilmastopolitiikan ollessa sen luonteista että se vaatisi kauaskantoista poliittista strategiaa näen tämän ongelmallseksi.

        Se, että arvokonservatiivit siirtyvät vastaavissa määrin (kuin ympäristöpolitiikkaan suopeammin suhtautuvat puolueet) poliittisella skaalalla on mielestäni erittäin tärkeää, vaikka he eivät keihäänkärkenä tässä olisikaan (lienee ilmiselvää että he eivät tule sitä olemaan). Ottaen huomioon mitä aiemmin täällä kommentoit, olisi minusta erikoista jos olisit eri mieltä asiasta :

        ”Pidän jokseenkin naiivina ajatusta, että voisimme etukäteen sanoa, että jotkin keinot yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi ovat ehdottomasti turhia. Niin kauan kun esimerkiksi väkivallasta pidättäydytään, on katsoakseni parempi kokeilla useita erilaisia keinoja ja tukea niitä, jotka esimerkiksi saavat laajaa tukea (ns. ”recon pull”-strategia ”command push”-strategian sijaan). Ilmiö on niin monimutkainen että ”parhaiden keinojen” luotettava ennustaminen ei ole uskoakseni mahdollista.”

        Tämä sitten tässä onkin ongelmana, että ilmastoaktivismin äänet ovat tällä hetkellä hyvin kapealle poliittiselle ryhmittymälle suunnattuja mielestäni.

        Tykkää

      2. Oma tulkintani suurten yhteiskunnallisten muutosten historiasta on sellainen, että käytännössä aina ne saatiin aikaiseksi suhteellisen pienen mutta omistautuneen joukon toimesta. Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty erilaisia ”keikahduspisteitä” välillä 3…25% populaatiosta; tarkan keikahduspisteen määrittely etukäteen ei liene mahdollista, mutta on nähdäkseni selvää, että suurikaan muutos ei vaadi sitä, että kaikki änkyrät saataisiin vedetyksi mukaan.

        Sen sijaan on paljonkin kokemusta siitä, että yritykset kehittää änkyröitä tyydyttävää politiikkaa johtavat siihen, että mitään mainittavaa muutosta ei tapahdu. Monesti voidaan sanoa, että sellaista muutosta, mikä tyydyttäisi muutosvastarintoja, ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tällöin on nähdäkseni parempi strategia ohittaa nämä änkyrät samalla tavalla kuin vesi ohittaa kivet, tai salamasota vastarinnan pesäkkeet. Vaikka valittu strategia kiihdyttäisi näitä vastarannankiiskiä suorastaan apinanraivoon (ja on syytä muistaa, että näiden tahojen pitämä meteli esim. netissä ei ole välttämättä suhteessa niiden kokoon), itse asia voi silti edetä hyvinkin, kunhan aktivismi mobilisoi taakseen enemmän voimaa kuin se menettää. Historiallisesti näin on käynyt useinkin, ja uskon että näin käy nytkin. Toisin sanoen: koirat haukkuu, karavaani kulkee.

        Mutta jos joku on eri mieltä, niin toivotan hänet mitä lämpimimmin tervetulleeksi käyttämään aikaansa irredentistien käännyttämiseen. Myös eri yleisöille suunnattu puhe on mitä arvokkainta ja kannustan lämpimästi sinuakin sellaista tekemään.

        Olen 15 v elämästäni käyttänyt tämän kysymyksen tutkailuun ja sen miettimiseen, miten tarvittava muutos saadaan aikaan. Olen kokemukseni perusteella ja sen vuoksi hyvin vakuuttunut siitä, että nyt nähty aktivismi on oikeasti vaikuttavaa. En voi sitä koskaan eksaktisti todistaa, mutta uskon olevani aiheessa jonkinmoinen asiantuntija ja pidän yleisesti asiantuntijoiden subjektiivisiakin arvioita ainakin jossain määrin arvokkaina.

        PS. muutkin kuin minä ovat tehneet sellaisen huomion, että Elokapinan toimet ovat alkaneet kerätä keskiluokan keskuudessa selvästi enemmän hyväksyntää kuin viimeksi. Yksi mahdollinen mekanismi on ihan se, että Elokapinaa vastustavat tahot ovat yksinkertaisesti monen mielestä niin paljon vastenmielisempiä kuin Elokapina. Tälläkin tavalla aktivismi voi toimia – tuomalla esille, millainen porukka oikeastaan vastustaa muutoksia, ja paljastamalla heidän argumenttiensa onttouden.

        PPS. suosittelen lämpimästi lukemaan lähteissä mainitun artikkelin denialismin diskursseista. Se oli ainakin itselleni silmiä avaavaa työtä.

        Liked by 1 henkilö

  8. Kiitos hyvästä tekstistä. Niin paljon saanut lukea näkemyksiä, jotka eivät lainkaan tunnusta Elokapinan agendaa eivätkä varsinkaan kapinoinnin syvempää merkitystä. Olen miettinyt miksi Elokapinan toimet triggeröivät ihmisiä, vaikka käytännössä siinä on vain muutama väkivallaton ihminen tiellä ja jotka vielä kannetaan rauhanomaisesti pois. Muut mielenosoitukset, kuten koronarajoitustoimia vastustaneet eivät saaneet lainkaan niin paljon p*skaa niskaan, vaikka heidän mielenosoituksen syy oli terveyden vastainen. (ei ole pandemiaa, lopetetaan varotoimet) Tai turveyrittäjien rekkaletka.

    Tykkää

  9. ”Esimerkiksi Dietz ym. (2015) ja Muñoz ym. (2018) ovat osoittaneet, että ympäristömielenosoituksilla ja aktivismilla on tilastollisesti havaittavissa oleva yhteys pienempiin kasvihuonekaasupäästöihin.”

    Toisessa näistä ei edes mainita sanallakaan aktivismia tai mielenosoituksia, joten hyvin omituista, että käytät edes lähteenä.

    ”Budgen (2020) havaitsi, että sekä mielenilmaukset että kansalaistottelemattomuus kasvattivat kansalaisten hyväksyntää ilmastotoimille, ilman että aktivismi näkyi mitenkään negatiivisten tunteiden lisääntymisenä – päin vastoin kuin usein teoretisoidaan väitettäessä, että aktivismista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä sen ”karkottaessa” potentiaalisesti kiinnostuneita.”

    Tutkimuksessa ilmeni, että kansalaistottelemattomuudella on nettolisäävä vaikutus, mutta se rajoittuu puolueen sisäiseen ryhmään.

    Rauhanomaiset marssit sen sijaan lisäsivät tukea sekä demokraattien että riippumattomien keskuudessa, mikä viittaa siihen, että vähemmän häiritsevät taktiikat voivat vedota laajempaan koalitioon.

    Koen aika epärehellisenä esittää nämä sinun mainitsemalla tavalla. Ensin ilmoitat kansalaistottelemattomuuden lisäävän kannatusta ”kansalaisissa”, etkä lisäävän kannatusta pelkästään puolueen sisällä ja seuraavaksi implikoit, että aktivismi ja kansalaistottelemattomuus ovat samaa asiaa, joten lukija tulee ymmärtämään, että kansalaistottelemattomuudella olisi enemmän haittaa kuin hyötyä sen ”karkottaessa” potentiaalisesti kiinnostuneita.

    Suurin osa lähteistäsi maksumuurin takana, joten olisi ollut kiinnostava tukevatko ne edes löyhästi väitteitäsi.

    Miten EU-säätely liittyy aktivismiin tai varsinkaan kansalaistottelemattomuuteen?

    Jos elokapinan toiminta oikeasti olisi hyödyllistä, niin miksi Vasemmistoliitto, joka ei oikeastaan kilpaile äänestäjistään hyväksyy heidän toiminnaan, mutta Vihreät, jotka kiivaasti kilpailevat äänestäjistä eivät sitä tee?

    On kaksi toimivaa tapaa vaikuttaa aktivismilla eli saadaa enemmän äänestäjiä puolueille, jotka ajavat heidän asiaan, tai saada toiset puolueet kannattamaan heidän asialleen.

    Muiden puolueiden vastakampanjoinnilla voi päättellä, etteivät ne ole muuttaneet mieltään. Ja koska Vihreät eivät halua assosiaatiota heihin, niin voi päätellä, etteivät ne tue heille äänestäjiä.

    Pidän naurettavana väitettä, että elokapina edesauttaa ilmastonmuutoksen torjumista. Vaikka hyväksyisin tulkintasi lähteistä, niin ei se mitenkään todista, että kansalaistottelemattomuus olisi nettovaikutuksiltaan positiivinen ilmastonmuutoksen torjunnassa. Varsinkin, kun ottaa huomioon suomalaisten ja pohjois-eurooppalaisten suhtautumisen kansalaistottelemattomuuteen verrattuna USA:han, jossa suurin osa lähteistäsi perustuu.

    Tykkää

    1. Kiitos kritiikistä ja pahoittelut vastauksen viivästymisestä.

      Toisessa näistä ei edes mainita sanallakaan aktivismia tai mielenosoituksia, joten hyvin omituista, että käytät edes lähteenä.

      Olisin ilman muuta voinut olla selvempi tuossa kyseisessä lauseessa. Mitä Dietz ym tutkivat oli ympäristöajattelun vahvuuden yhteys osavaltion CO2-päästöihin, löytäen yhteyden vahvemman ympäristöajattelun ja pienempien päästöjen välillä. Uskoakseni ympäristöaktivismilla ja ympäristöliikkeellä on yhteys, mutta tämän olisin voinut esittää selvemmin.

      Koen aika epärehellisenä esittää nämä sinun mainitsemalla tavalla. Ensin ilmoitat kansalaistottelemattomuuden lisäävän kannatusta “kansalaisissa”, etkä lisäävän kannatusta pelkästään puolueen sisällä ja seuraavaksi implikoit, että aktivismi ja kansalaistottelemattomuus ovat samaa asiaa, joten lukija tulee ymmärtämään, että kansalaistottelemattomuudella olisi enemmän haittaa kuin hyötyä sen ”karkottaessa” potentiaalisesti kiinnostuneita.

      Budgen toteaa seuraavaa: ”…peaceful marches are effective for both independents and Democrats, while civil disobedience has a positive effect among Democrats. These effects are isolated to those who are most certain of anthropogenic climate change. No effect is observed among Republicans. Despite evidence from other studies suggesting the possibility, no “backfire” effects are observed for any group or protest type.”

      Toisin sanoen: kansalaistottelemattomuus lisää ilmastoliikkeen kannatusta demokraattien keskuudessa eikä Budgen havaitse sen vähentävän sitä missään. Näin ollen kansalaistottelemattomuus Budgenin tutkimuksen perusteella lisää ilmastoliikkeen kannatusta kansalaisten keskuudessa, kuten totesin.

      Budgen itse toteaa tutkimuksensa tukevan diversiteettiä ilmastoliikkeen taktiikoissa, ja toteaa myös, ettei voi havaita mitään muutosta republikaanien kannoissa. Toisin sanoen, näyttö tukee ainakin tältä osin käsitystä, että kaikenlainen aktivismi kasvattaa ilmastoliikkeen kannatusta, mutta kansalaistottelemattomuudesta pidättäytyminen ei auta käännyttämään republikaaneja. Vaikka en tiedäkään tätä aihetta tutkitun Suomessa, 15 v kokemus tältä sektorilta on saanut minut vakuuttuneeksi, että vastaava dynamiikka toimii, karkeasti sanoen, myös Suomessa.

      Suurin osa lähteistäsi maksumuurin takana, joten olisi ollut kiinnostava tukevatko ne edes löyhästi väitteitäsi.

      Tälle en valitettavasti voi mitään. Akateeminen kustantaminen on veronmaksajien kusettamista ja rahansiirtoa yksityisiin taskuihin, mutta esim. Sci-Hubin kaltaisten palveluiden käyttö on silti se mitä pidetään rikoksena.

      Miten EU-säätely liittyy aktivismiin tai varsinkaan kansalaistottelemattomuuteen?

      Samalla tavalla kuin politiikka liittyy aktivismiin. Etenkin demokratioissa poliitikoilla on ainakin jonkinlainen paine tehdä politiikkaa, jota kokee ihmisten kannattavan. Mitä useampi kannattaa ilmastotoimia, sitä helpompaa ilmastopolitiikkaa kuten säätelyä on tehdä.

      Mielenosoituksia voi pitää esim. peliteoreettisesti ”arvokkaina signaaleina”: jos ihminen on valmis ottamaan sakot ja joutumaan putkaan mielipiteensä vuoksi, se lähettää muille yhteisön jäsenille, ml. poliitikoille, vahvemman viestin kuin jos painaisi ”tykkää”-nappia jonkin julkaisun kohdalla.

      Jos elokapinan toiminta oikeasti olisi hyödyllistä, niin miksi Vasemmistoliitto, joka ei oikeastaan kilpaile äänestäjistään hyväksyy heidän toiminnaan, mutta Vihreät, jotka kiivaasti kilpailevat äänestäjistä eivät sitä tee?

      Tähän en osaa vastata. En ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen enkä tunne puolueiden sisäisiä prosesseja kovinkaan hyvin. Sen kuitenkin uskon tietäväni, että näin yksioikoista politiikka on vain harvoin.

      On kaksi toimivaa tapaa vaikuttaa aktivismilla eli saadaa enemmän äänestäjiä puolueille, jotka ajavat heidän asiaan, tai saada toiset puolueet kannattamaan heidän asialleen.

      Suosittelen lämpimästi lukemaan esim. kirjoituksessa viittaamani kirjan This is an uprising, joka on paras löytämäni selostus rauhanomaisen aktivismin ml. kansalaistottelemattomuuden taktiikoista. Myös The Unconquerable World käsittelee asiaa. Nähdäkseni on selvää, että Elokapinan aktiivit ovat hyvin perehtyneitä näihin taktiikoihin ja pidän kyseisissä kirjoissa esitettyjä teorioita oikeansuuntaisina sekä historiallisesti perusteltuina.

      Historiassa suurien muutosten aikaansaamiseen ei ole tarvinnut saada enemmistöä äänestäjistä. Suhteellisen pienikin joukko riittävän aktiivisia toimijoita on useinkin riittänyt. Aktivismi voi siksi toimia jopa silloin kun se karkottaa osan ihmisistä – kunhan se lisää tämän pienen joukon ”koheesiota” ja motivaatiota tarpeeksi paljon. Muutoksia tutkivat, kuten kirjoituksessa lainaamani tri Kaaronen, ovat todenneet saman.

      Pidän naurettavana väitettä, että elokapina edesauttaa ilmastonmuutoksen torjumista.

      15 vuotta elämästäni ilmastonmuutoksen torjuntaan käyttäneenä minä en todellakaan pidä, ja tietääkseni suurin osa asiaa tutkivista uskoo aktivismin toimivan ainakin paremmin kuin aktivismin puute.

      Lainatakseni Munoz ym. johdantoa:

      ”Social movement scholars studying this question find that protest influences media attention, agenda setting, government funding, and/or legislative success (Agnone 2007; Amenta et al. 2010; Burstein 2014; Giugni 2007; Jenkins and Form 2005; Johnson, Agnone, and McCarthy 2010; Olzak and Soule 2009; Olzak et al. 2016). ”

      Vaikka hyväksyisin tulkintasi lähteistä, niin ei se mitenkään todista, että kansalaistottelemattomuus olisi nettovaikutuksiltaan positiivinen ilmastonmuutoksen torjunnassa.

      Näihin asioihin ei voida saada eksakteja matemaattisia todistuksia. Erittäin todennäköisesti vähintään puolet kaikista yritetyistä strategioista on turhia, mutta ongelma on siinä, ettemme pysty sanomaan luotettavasti etukäteen, kumpi puoli.

      Varsinkin, kun ottaa huomioon suomalaisten ja pohjois-eurooppalaisten suhtautumisen kansalaistottelemattomuuteen verrattuna USA:han, jossa suurin osa lähteistäsi perustuu.

      Valitettavasti suurin osa tutkimuksesta on Yhdysvalloista. Kuitenkin aikana jolloin kulttuurilliset ilmiöt leviävät Yhdysvalloista nopeasti muualle maailmaan, en pidä mitenkään erityisen epäuskottavana ajatusta, että pääpiirteissään samanlaiset taktiikat voisivat toimia monessa maassa – varsinkin kun kansalaisaktivismin ja rauhanomaisen kansalaistottelemattomuuden voima on osoitettu hyvin monessa erilaisessa kontekstissa 1900-luvun aikana. Suosittelen esim. tuon This is an uprising-kirjan lukemista tarkempien esimerkkien ja selostusten vuoksi.

      Jos Elokapina tekee mielestäsi vääränlaista aktivismia, niin kehotan sinua tekemään sitä oikeanlaista. Tulen tätäkin kannattamaan, niin kauan kun pidättäydyt rauhanomaisissa keinoissa.

      Tykkää

Mitäpä mietit?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.